Ampuminen

Eilen oli taas pitkä päivä. Menin yliopistolle kymmenen maissa ja mietin matkalla, että miksi en koskaan maanantaina vie kamoja toimistolle ennen kun menen luennolle. Kävelin sitten reippaasti toimiston suuntaan ja ihmettelin, miksi siellä oli valot. Rymistelin avaimen kanssa lukkoa ja astuin kovalla ryminällä luokkaan. Siellä istui opettaja ja kaksi opiskelijaa ja mieleeni muistui eräs asia: maanantaisin kello 9-11 meidän luokassa on jiddishin tunnit!

Pujahdin siitä sitten nopeasti toimiston puolelle ja manailin itsekseni, koska minulla on vain 20 minuuttia aikaa ennen omaa luentoani. Pienen surfailun jälkeen (jee, mun koneen airport toimii jälleen) ryntäsin taas pahoitellen jiddishin läpi. Elämänilo palasi kuitenkin pian, kun sain pitkästä aikaa häärätä netissä luennon aikana. Viva la airport!

Keskellä päivää juttelin vanhempien ja mummun kanssa hetkisen Skypessä. Samaan aikaan kämppikseltä tuli tekstari, että meidän naapurustossa oli ollut ampumiskohtaus. En oikein tiennyt miten suhtautua. Mietin hetken, että pitäisikö lähteä nyt kotiin, kun on vielä valoisaa, koska tiesin, että muuten pääsisin kotiin vasta kymmenen maissa. Jäin kuitenkin yliopistolle, koska illalla oli kuoroharkat.

Kuoron jälkeen istuin metrossa ja hieman arvelutti kävellä metroasemalta kotiin, koska ampuminen oli tapahtunut juuri sillä asunnon ja aseman välillä. Heti kun tulin ulos, näin poliisiautoja, joilla oli vilkut päällä joka kadun kulmassa. Se ainakin hieman rauhoitti. Mitä lähemmäksi kotia pääsin, sitä enemmän poliisiautoja oli ja mun vakkarikaupan edessä oli keltaisilla do not cross –poliisinauhoilla eristetty alue, jossa oleskeli poliiseja. Oli erittäin epätodellinen olo, että jotain tällaista on tapahtunut ihan melkein mun oven edessä. Menin kotiin kaupan kautta. Ihmiset olivat kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan, itse ehkä hieman enemmän varuillani kuin yleensä. Kämppiksen mukaan niiden kolmen vuoden aikana, kun se on asunut asunnossa, täällä ei ole tapahtunut mitään vastaavaa. Toivottavasti tämä onkin vain yksi irrallinen tapaus.

Todellisuuteni on kuitenkin ehkä hieman muuttunut. Varovaisuus on valttia, myös keskellä päivää.

Back in business!

Olenpas ollut laiska. Kai kun olin kipeä totuin tekemättömyyteen ja tuhansia tunteja kestävään videoiden töllöttelyyn. Nyt on kuitenkin pakko palata todellisuuteen, koska flunssasta on jäljellä vain sitkeä yskä. On ollut oikeastaan aika mukavaakin olla taas bisi. Eilen olin koko päivän yliopistolla yhdeksään asti. Kuoroharjoituksista on kyllä tullut ihan ykkösjuttu. Siellä on tosi kivoja tyyppejä ja on tosi ihanaa laulaa täyttä kurkkua. Sunnuntaina on eka esiintyminen: study break. Sinne tulee kai ihmisten kavereita ja kai joku toinen kuoro. Kuulostaa hauskalta.

Tänään oli myös erittäin kiva ja erittäin kiireinen päivä. Sain lehtorilta reissumiespaketin! Jippii! Pidin edistyneille tunnit kunnallisvaaleista, torstaina jatkuu. Katottiin Ylen Vaalikeskustelu K-18-ohjelmaa. Mahtavaa, että voi näyttää opiskelijoille eilen tulleita ohjelmia. Mikä loistava tekninen harppaus eteenpäin. Ei tarvi enää elää vuosikymmeniä vanhojen videoiden varassa! Kateltiin siis hieman vaalikeskustelua ja oppilailla oli esitelmiä puolueista. Torstaina jatketaan hieman tarkemmin ehdokkaista, mikä on hyvä ehdokas ja tehdään tietsikkaluokassa vaalikoneita. Ne oli innoissaan aiheesta. Tulee aina tosi hyvä fiilis, kun oppilaat oikeesti on kiinnostuneita siitä, mitä tunnilla käsitellään! Marraskuussa Annu tulee jutteleen niille vaalituloksista, mukavaa.

Jatkokurssin tunnit meni kans hyvin. En tiedä mistä se johtu, ehkä siitä et ne niin ilahtu entisen lehtorin näkemisestä, kun se moikkas oppilaita tunnin alussa. Tai sit oli iihan ok tunnit. Keskivaiheilla oli tosin huomattavissa pientä haukottelua, mut kuka ei olis väsyny, jos on ollu koko päivän tunneilla ja meidän tunnit on neljästä kuuteen! Mut lopussa ne innostu taas mun kehittämistä tehtävistä niin paljon, ettei niitä meinannu saada ollenkaan lähteen kotiin! Heh, ehkä otan sen kohteliaisuutena… Ensi viikolla niillä on taas koe.

Odottelen vielä tunnin täällä toimistolla, kun alkaa tilastotieteen laskutunti puoli kahdeksalta. Olen onneksi ehtinyt laskea kaikki valmiiksi. Jostain syystä tuntuu, että tahti hidastuu joulua kohti. Onneksi Tai sitten olen vain kehittynyt lukemisessa ja laskemisessa. Oli sitten kumpi tahansa, olen siitä iloinen ja toivon, että saan suurimman osan matskusta luettu ensi lauantaihin mennessä, että saan nauttia yhteisolosta Annun kanssa kun se tulee tänne. Onneksi se on täällä yli kaksi kuukautta, joten ei tarvi ihan joka tuntia panikoida. Olen kyllä niin onnellinen, että se tulee. Nää kaksi kuukautta ilman Annua on ollut kyllä nälkävuoden mittaiset.

Kunnallisvaalit

Perjantaina olin äänestämässä kunnallisvaaleissa ja toisin kuin Annu, kirjoitin lappuun oikean numeron. Tässä muutama kuva matkan varrelta.

Leevi oopperassa

Käytiin toisen Fulbrightin kanssa kuuntelemassa Karita Mattilan Salome-esitys. Hän sai tosi suuret suosionosoitukset. Mukava ilta muutenkin.

Netti toimii!

Päivä, jona saan netin. Jippiaijee! Pitkän sairastamisen jälkeen olen lopen kyllästynyt olemaan sisätiloissa. Jopa niin kyllästynyt, että herääminen seitsemän maissa ei edes tuntunut pahalta. (Ja se on jo huolestuttavaa.) Odottelen netinasennusmiestä saapuvaksi. Yhtiön liukuva arvio oli kello kahdeksan ja kahdentoista välillä, joten tässä sitä nyt odotellaan vielä mahdolliset kolme tuntia. Mutta nyt ei mieltä masenna mitään, kun saan vihdoinkin oman netin (toivottavasti se toimii!) ja illalla mennään suomalaisseurueessa katsomaan Karita Mattilan Salome-oopperaa. Jännää, en ole aiemmin nähnyt Karitaa livenä enkä sitä paitsi koko oopperaakaan. Ennen esitystä mennään illalliselle, jos löydettäis joku kiva paikka oopperan läheltä. Eiköhän, siitä tämä kaupunki on tunnettu.

Juttelin eilen moneen otteeseen Annun kanssa ja siskon kanssa ja vielä toisen suomen assarin kanssa. Ääni lähti. ☺ Mutta oli kiva tuntea kuuluvansa vielä tähän universumiin, täällä pienessä huoneessa oleskelun jälkeen. Tunnen ihmisiä! Aah.

Mietin tässä, että pitäiskö lukea amerikan politiikkaa vai kattoa telkkua. Ehkä rupeenkin etsimään opaskirjoista meille raflaa täksi illaksi. Joo, niinpä teenkin!

I can smell roses. Kämppis oli ostanut ruusuja ja olin yrittänyt haistella niitä jo monta päivää. Ja tänään haistoin ihanan ruusuisen tuoksun! Olen jo hieman kyllästynyt kipeänä olemiseen. Neljä päivää neljän seinän sisällä alkoi olla jo liikaa, joten aamulla laitoin vaatteet päälle. En saanut itseäni ihmisen näköiseksi, mutta matkaan käy. Metromatka hieman arvelutti, mutta meni ihan ok. Matkalla pysähdyin postitoimistoon, koska monet Annulle lähettämistäni kirjeistä oli ilmestynyt takaisin meidän postilaatikkoon, koska niissä oli liikaa painoa (lue liikaa karkkia). No, laitoin ne kaikki yhdessä isommassa kuoressa menemään. Nyt alkaa olla viimeiset hetket lähetellä mitään, ku se tulee tänne jo parin viikon päästä. Iik!

Kun pääsin toimistolle, tuntui hieman heikolta. Hain heti teetä ja join melkein yhellä kulauksella koko kupin. Kylmä hiki nousi otsalle, mutta ajattelin, et kyl se tästä. Suunnittelin tän päivän tunnit loppuun ja myös ens viikon kunnallisvaalitunteja. Sitten nykyinen ja entinen lehtori saapui paikalle ja vuorotellen koittivat mun otsaa ja diagnoosi oli selvä: vielä on kuumetta. Mut passitettiin takaisin kotiin lepäämään. Kiva, että ne välittää. Suunnittelin ensi viikon tunnit loppuun, skypeilin kotiin ja sit lähdin kohti Brooklyniä.

Metromatka oli aika karsea. Jossain vaiheessa rupes yskityttään ihan kauheasti. Olin varmaan puhunut liikaa. Yskiminen ei millään ottanut loppuakseen ja istuin vain paikallani yskien, silmät kiinni, kyyneleet valuen pieninä puroina poskia alas. Huh. Ehkä olen vielä huomisenkin potilaana, että paranen kunnolla. Erikoisen sitkeä tää nykiläinen flunssavirus. Toivottavasti ei tarvi kuitenkaan mennä tän takia lääkäriin. En edes tiedä, minne pitäis mennä. Onneks on kuitenki kaikki vakuutukset kunnossa, niin ei tarvi ainakaan siitä huolehtia.

Näiden sairaslomapäivien aikana olen katsonut kämppiksen vaikuttavan dvd-kokoelman melkein läpi. Vielä tosin löysin leffan, jota en ole nähny. Ehkä se on tän illan ohjelma. Klik - telkku päälle ja aivot narikkaan. Toivottavasti ne saa vielä takaisin, sit kun paranen.

Kipeänä

Makaan sängyllä ja kuuntelen uutta levyä. Duffy: Rockferry. Tääki viikko on ollut suht rento. Torstaina olin lounaalla sushiraflassa toisen fulbrighterin kanssa. Oli maukasta, lounas maksoi vain 7.95 ja siihen kuului misokeitto ja kaksi annosta sushia! Oli hauskaa jutella kaikesta ja ei mistään. Huojennuin, kun huomasin, etten ole ainoa, jonka mielestä Nyki on mahtava kaupunki, mutta ei ehkä kuitenkaan sellainen paikka, minne haluaisi jäädä pidemmäksi aikaa. Sitä on vaikeaa selittää. Täällä on hienoa ja uskomatonta olla, mutta liian kallista opiskelijan kukkarolle. Turussa kävin paljon useammin ulkona syömässä ja konserteissa kuin täällä. Täällä on hienoa se, että voisi vaikka joka päivä kävellä uudessa paikassa ja nähdä uusia juttuja, mutta toisaalta se tarkoittaa myös sitä, että tää on liian iso kaupunki hahmotettavaksi ja siten hieman haastava. Tietty en ole ollut täällä kovin kauan, joten katsotaan sit ensi keväänä, mitä mieltä olen.

Sushilounaan jälkeen mulla oli toinen tapaaminen entisen lehtorin kanssa. Oli oikein mukavaa! Ajattelin, että en jaksaisi sushin jälkeen syödä mitään, mutta pistelin urheana naamaan ison salaatin ja vielä leivoksenki! Yllättäin ei tarvinnut illalla syödä mitään… Oli yllättävän kaunis ja lämmin päivä ja istuttiin ulkona terassilla. Pedagogiikan kurssikin meni tällä viikolla huomattavasti paremmin kuin viime viikolla. Ehkä jaksan käydä siellä jouluun asti. Ilalla oli vielä kuoro. Oli taas oikein rentouttavaa. Konserttejakin tulossa.

Eilen, eli perjantaiaamyöstä, heräsin hiestä likomärkänä kuumeessa. Kurkkuun ja nenään sattui sietämättömästi enkä saanut enää unta. Laitoin Finrexinit kiehumaan ja filmin pyörimään ja kohta olikin jo hieman parempi olo. Kahdeksaan mennessä olin jo hieman selvinnyt ja tilasin netin asennuspalvelun. JEE! Ensi torstaina on netti. Kuinka hienoa. On sitä toivottu ja odotettukin jo siihen mennessä kuusi viikkoa. Se on ookoon hintanen, 29.95 kuussa ja asennus kaupan päälle. Paljon helpompi ja halvempi prosessi kuin Ausseissa, jossa piti ostaa modeemiki erikseen. Katotaan nyt sitten miten se toimii. Kännykkäverkko on ainakin tosi huono. Puhelimella kun yrittää lähettää tekstareita, se ei useinkaan toimi ja puhelut on suht kalliita. Ainoa toivo on se, että olis varaa ostaa iPhone täältä, se olis kuulia. Vois kuunnella musaa metrossa.

Annu soitteli illalla. Olin iloinen. Oli ollut koko päivän hieman hylätty olo, kun kämppiski oli koko päivän ulkona. Suunniteltiin sen isän synttäreille hieno lahjaan liittyvä kortti. Kuulin tänään, et se ei ollukaan onnistunu, mut Annu oli onneks kaupassa keksiny hienon b-suunnitelman.

Eilen ja tänään olen katsonut hulluna videoita. 4 leffaa ja 30Rock-komediasarjan koko ensimmäisen tuotantokauden. Tänään aloitin Grayn anatomia-sarjan ensimmäisen tuotantokauden. Olen menossa toisessa osassa. Ilta on jo pitkällä, joten en varmaan pääse sitä loppuun tän päivän puolella. Olo on jo paljon parempi, kurkku vielä karhea ja nenä ruvella niistämisestä (kaksi kokonaista vessapaperirullaa!), mutta yleisvointi on huomattavasti parempi. Olen yrittänyt litkiä teetä ja appelsiinimehua ja nyt viimeksi lauantaimarkkinoilta ostamaani vadelma-omenamehua. Eiköhän tässä pian ole taas terve, ainakin maanantaihin mennessä. Eiks vapaa-aika olekin tarkoitettu sairastamiseen, ettei tarvi olla töistä poissa?

Huomiseksi on luvattu kans aurinkoista. Menen varmaan taas skypeileen lähikahvilaan, et tarjoilijat voi taas nauraa mulle, kun puhun tietokoneruudulle ja huidon käsillä ilmaa. Ja jospa vaikka maistaisin jotain niiden keittoa huomenna. Hymyilyttää.

Uudet verhot

Illalla innostuin remonttireiskaksi. Ruuvasin eka vessanoveen samanlaisen salvan ku oman huoneen oveen. Siinäki ovessa on joskus ongelma, et se ei mene kiinni. Hieman epämiellyttävää, varsinkin jos on vieraita.

Sitten rupesin järkkäämään verhotankoja seinään. Olin kysynyt, et oisko talonmies voinu porata ruuvit poralla seinään, mut se ilmoitti, et joo, helposti ne saa käsinki. Siinäpä se ilta sit meniki, ku ruuvasin käsin 6 ruuvia kovaan seinään. Sormenpäät on edelleen hellänä. Mutta nyt on hienot verhot! Ja toivottavasti lämpötilaongelmaki pienenee. Nyt kun ilmat on kylmentyny, sisälläki on aika vilpoisaa, ku on vaan yksinkertaset ikkunat. Ehkä nuo verhot pitää hieman lämpöä sisällä.

Nyt otan taas rennosti ja kuuntelen musaa. Huomenna Manhattanille hengailemaan Bike MS-hyväntekeväisyystilaisuuteen.

Naapurustoa

Taas peruslauantaiaamu. Hyönteistuholaismies tuli pimputtelemaan ovelle seiskalta. Miksiiii??! Musta tuntuu, et aina kun se käy, tulee vaan enemmän ötököitä. Ehkä se on joku sen bisnesstrategia, et se istuttaa ötököitä, koska sit se kutsutaan takaisin. En tiedä. Pitäis ostaa samanlaisia myrkkyjuttuja, mitä käytettiin Ausseissa. Ne oli tosi tehokkaita. Tosin olen Ausseissa nyt saanut siedätyshoitoa, joten ötökät ei oikeasTtaan haittaa mua lainkaan.

Kattelin aamulla jonkun aikaa videoita ja sit menin taas markkinoille ostaan vihanneksia ja hedelmiä ja tein lounasta ja otin rennosti. Vihdoin pitkästä aikaa oli hieno päivä niin että mulla oli vapaa-aikaa, joten kävin vihdoin kävelemässä naapurustossa. Aika hienoa. En ollut tajunnutkaan, että parin korttelin päässä on hullun iso kauppakatu ja siellä on vilinää ku Rovaniemen markkinoilla. Oli erikoinen kokemus sinänsä, että olin yks harvoista valkonaamoista. Ilmeisesti tällä alueella asuu paljon mustia ja latinoja. Aika hienoa kokea joskus itse olevansa se erikoinen, joka erottuu muista ihonvärin perusteella. Kaikkien pitäis kokea tää joskus.

Otin muutamia valokuvia. Täällä on niin erilaista ku Ausseissa, siellä oli ehkä enemmän luontokuvausta, täällä ei sellasta voi harrastaa ku puistoissa, eikä se ole kovin jännää. Paitsi ehkä Central Parkissa. Pitää opetella ottamaan kaupunkikuvia erilaisista tilanteista. Mutta ehkä niistä saa jonkunlaisen kuvan tästä alueesta missä asun.

Takas tullessa lysähdin taas sängylle ja laitoin videot pyörimään. Viikonloppu on aika hyvä keksintö!

Työtä ja huvia

En päässytkään ihan vielä viikonlopunviettoon. Mentiinkin entisen ja nykyisen lehtorin kanssa tutustumaan suomen kurssien nettimateriaaliin sekä kielilabroihin. Oli oikein mukavat kolme tuntia keskustellessa opetuksesta, materiaaleista ja elämästä yleensä.

Koska olin jo kaupungissa, ajattelin, et olis kiva tavata kamuja lounaalle ja/tai mennä leffaan. Sain houkuteltua indonesialaisen opetusassarin mukaan. Tajusin puhelimessa hieman väärin, ei mentykään syömään ennen leffaa, mutta eipä haitannut! Sain hyvän tekosyyn napata matkan varrelta pizzaslaissin, naaam!

Mentiin katsomaan Coenin veljesten leffaa ”Burn for reading”. Se oli karu, mutta hauska. Suosittelen. Siinä oli George Clooney, Brad Pitt, Tilda Swinson ja muita isoja nimiä. Leffan jälkeen lähettiin käppäileen ympäriinsä ja kamu ehdotti, et mentäs Metropolitan museoon. Suostuin tietty heti. Käveleskeltiin aika tovi, seikkailtiin muun muassa Lincoln Music Theaterin alueella. Oli oikein mukavaa jutella, huomattiin olevamme aika samanlaisia monessa asiassa. Rakastan käveleskelyä New Yorkin kaduilla. Voisin kävellä täällä ympäriinsä tuntikausia, aina on uutta nähtävää ja kahden korttelin välein voi tulla täysin uudenlaisiin kaupunginosiin. Koskaan ei tiedä, mitä odottaa, mutta aina on jotain uutta nähtävää. Ja jos seura on vielä hauskaa, mikäs voisi olla mahtavampaa! Ja erittäin ystävällistä opiskleijan kukkarollekin…

Lopulta tultiin museolle. Huvitti hieman, koska olin juuri pari päivää sitten alkanut katsoa Gossip girl- sarjaa dvd:iltä. Sarja on kuvattu juuri museon ympäristössä, joten museon portaista tuli mieleen sarjan opiskelijoiden ruokatunnit. No, mentiin museoon, meillä oli sopivasti tunti aika ennen kuin se meni kiinni. Käppäiltiin alakerrassa ja ihmeteltiin kaikkea, esimerkiksi afrikan kankaanpainantataidetta. Olin melkein enemmän vaikuttunut itse rakennuksesta kuin kaikesta taiteesta. Melkein.

Jossain vaiheessa alkoi painaa selkää mukana oleva läppäri ja koululaukku ja museokin oli sulkemassa, joten lähdettiin käppäilemään kotiin. Metrossa mietin, että mikä mahtava päivä! Sovittiin tyypin kanssa, että meidän pitää sopia useammin tällaisia kivoja kulttuuri/huvittelutapaamisia. Ensi viikolla mennään teatteriin!

Pizza slice

Mikä ihana viikko! Istun yliopiston lähellä olevassa pizza slice –paikassa ja natustelen parsakaalipizzaa ja juopotelen mansikka-kiiwi-snapplea. Oli taas lyhyt päivä, ku pedagogiikka oli peruttu ja tilastotieteessä oli vaan kertaustunti koetta varten, joten en menny. Kotimatkalla kävin viskaamassa ylläreitä postissa Turkuun ja pankissa kyselemässä shekkivihkosta, joka ei koskaan tullut. Ilmeisesti sitä ei edes koskaan tilattu! No, nyt se tulee viimeistään kahden viikon päästä eli ajoissa ens kuun vuokraa ajatellen.

Oli kamala nälkä, ja olin pitkän aikaa jo haaveillut kunnon nykiläisestä pizzapalasta, joten poikkesin pizzapaikkaan. Pizza on ihan ok, ei mitään mahtavaa, mutta ei ihan huonoakaan. Ruokailun jälkeen menen taas lukemaan metroon ja sit ajattelin käppäilä naapurustossa (Tiedän, olen lupaillut jo aika monta kertaa, mut joka kerta on satanut vettä.) Näyttää, et nytki voi alkaa sataan eli pitää kiirehtiä.

Kaiken kaikkiaan on olut kyllä tosi mukava ja rento viikko. Kuulin kotoa, että veliki on suostunu keskustelemaan asioista, joten sielläkin pilkahtelee lupaus paremmasta. Kunhan Annu olis täällä, niin kaikki olisi aivan täydellistä. Mutta nyt viikonlopun viettoon!

Salpoja ja muuta sälää

Tää viikko on mennyt tosi mukavasti. On ollut tosi rentoa (ja ehkä olen itsekin osannut ottaa rennosti. On ollut helpompia päiviä, eilen en mennyt laskutunnille, kun se oli peruttu ja tänäänkin pääsin kotiin jo puoli seitsemäksi. Huomisen pedagogiikan tunti on peruttu, joten huominenkin on helppo ja sitten alkaakin jo viikonloppu! Ja ensi viikolla on kokeita, joten voin ottaa rennosti, koska mun ei tarvi tehä niitä. Aah, hienoa. Toivottavasti viikonloppuna tehdään jotain hauskaa toisen suomalaisen fulbrighterin kanssa. Ainakin meinaan tutustua paremmin Brooklyniin.

Tänään katselin illallisen aikana elokuvan ”Say anything…” Se oli hyvä. Mun kämppiksellä on valitettavan paljon romanttisia leffoja. Kivoja sinänsä, mutta lisää mun ikävää huomattavasti. No, tulipahan ainakin sen aikana syötyä taas meksikolaista ruokaa.

Leffan jälkeen askartelin hieman. Ruuvailin käsin ja tongeilla oveen salvan, että saan sen kiinni. Se on jotenkin löysä eikä mene kunnolla kiinni, vaan jää aina raolleen. Olohuoneen verhottomista ikkunoista seinään heijastava valo vaikeuttaa aina joskus nukahtamista, joten olin jo kauan miettinyt salvan ostoa. Tänään sain roudattua itteni yliopiston rautakauppaan ja sieltähän sellainen löytyi! Ja oikein oman kadun nimellä varustetut, hauska sattuma! Ja pienoisen uhittelun jälkeen sain ne ruuvattua tarpeeksi syvälle ja vielä ovenkin suljettua, vaikka salvan rinkula jäi hieman oven tielle. Meinasin jossain vaiheessa jo luovuttaa, mutta lopulta sain rinkulan tarpeeksi syvälle ovenkarmiin. Nyt ovi menee kiinni, jos käyttää voimaa ja saan huoneen täysin mustaksi! Tiedän, että Annu ainakin kiittää siitä mua, kun se tulee tänne neljän viikon päästä. Jee!

Scandinavia House ja muuta hauskaa

Tiistaissa mennään taas jo. Lauantaina oltiin Lauran kanssa katsomassa Scandinavia Housessa pohjoismaisen suorapuheista leffaa. Se oli hyvä! Paikka oli myäs hieno ja oli taas hauskaa ja hupaisaa nähdä aarikan, iittalan ja marimekon designia myynnissä.

Lauantaina pidin muutenkin vapaapäivää. Aamulla kävin taas markkinoilla, ostin kasapäin vihanneksia ja hedelmiä Persikat on kalliita, mutta mahtavia!

Leffan jälkeen käytiin 7th Avenuen varrella perinteisessä amerikkalaisessa dinerissa syömässä. Otin hampparin! Heh, se oli outo ja kuiva, mutta sen mukana tuli maukasta cole slaw –salaattia.

Sunnuntai meni hengaillessa, Annun kaa skypeillessä ja tilastotieteen parissa. Olen aika tyytyväinen itseeni, että osaan laskea kaikkia tilastojuttuja ja oikeastaan nautinkin siitä. Se on niin erilaista, että se on melkein rentouttavaa.

Maanantai ja nyt tiistai on mennyt taas yliopistolla. Tänään tosin kävin käppäilemässä Fort Greenessä, kun piti käydä nostamassa pankista rahaa vuokraa varten. Olen nyt virallisesti alivuokralainen, kun saatiin vihdoin paperiasiat kuntoon! Ihastuin uudestaan naapurustoon, siellä on paljon kahviloita ja ravintoloita ja löysin kaupankin!

Olen yrittänyt netistä metsästää Cutrinin hiustuotteita, mutta ei ole vielä onnistunut. Jospa odottelen sit siihen asti, et Annu tuo niitä Suomesta. ☺ Nyt kotiin nauttimaan eilisistä Lo Cow Mein nuudeleiden leftovereista.

Mikä viikko!

Mikä viikko!
Kuuntelen Liisi Koiksonin vironkielistä levyä. Se herättää koti-ikävää. Viron kieli on kaunista. Milloinkohan ehdin toteuttaa uhkaukseni opetella puhumaan viroa?

Tämän viikon sisältö ylittää täysin blogin rajat. Kauhajoen kouluampuminen, USA:n talouskriisin kulminoituminen, omat näiden muiden rinnalla hyvin vähäpätöisiltä, mutta itselle merkittäviltä tuntuvat ongelmat yliopistolla.

On epätodellista olla ulkomailla ja taas kuulla kouluampumisesta. Viime syksynä Australiassa Tuusulan tapaus oli ykkösuutinen ja aivan järkyttävä ensimmäisenä tuollaisena tapauksena Suomessa. Omassa mielessä luokittelin tuon kuitenkin yksittäistapaukseksi, jollainen voisi tapahtua missä vain. Nyt, kun tällainen tapahtuu jo toista kertaa, ei voi enää tyytyä ajattelemaan, että tämä on yksittäistapaus. Kahden perusteella voi ehkä jo päätellä, että jotain on vialla. Mutta mikä?

Koko tapaus on koskettanut tällä kertaa niin paljon syvemmältä veljen tilanteen takia. Nyt tietää, että läheisellä ihmisellä voi olla ongelmia, mutta että siihen ei välttämättä voi vaikuttaa millään tavalla, jos henkilö itse ei tajua tarvitsevansa apua. Ei auta vaikka koululla olisi sata psykologia, jos henkilö itse ei tajua tarvitsevansa apua. Olo on tosi avuton, ja on kauheaa kuulla keskusteluja, jossa perhettä syyllistetään tapahtumista. Ei kukaan voi olla vastuussa toisen ihmisen teoista.

Omat ongelmat Columbian opetusmenetelmien kanssa tuntuvat aika pieniltä kaiken tän rinnalla. Mutta ehkä liian väsymyksen takia, torstaina piikikkäät kommentit pedagogiikan tunnilla olivat hieman liikaa ja hetkeksi pato avautui. Onneksi pomo on ymmärtäväinen eikä mennyt paniikkiin mun yllättävästä kyynelvirrasta. Purettiin tunteita yhdessä ja sain taas itseni koottua. Kiireinen viikko päättyi musiikkiterapialla kuoroharkoissa. Niistä on tullut henkireikä muuten niin kiireisessä ja ajoittain yksinäisessä uurastuksessa. Ihanaa saada laulaa täysiä ja hengailla samanhenkisten immeisten seurassa.

Tänään nukuin pitkään ja olen lukenut perinteiseen tapaan tilastotiedettä. Rentouttavaa. Kävin juoksemassakin. Ulkona on hieman sadellut koko päivän. Nyt on aika laittaa pillit pussiin ja taidan katsoa hieman telkkua ennen kuin laitan nukkumaan. Rakastan perjantaita.

Tilastotiedettä ja muuta...

Syvä huokaus. Pitkä viikonloppu alkaa olla takanapäin. Olen ihan rentoutunut, kun olen saanut olla kotona koko pitkän viikonlopun perjantaista sunnuntaihin. Huomenna on herätys taas seitsemältä, mutta se ei edes tunnu pahalta, kun on niin levännyt olo.

Olen tänäänkin lukenut ja laskenut hulluna tilastoja. Nyt olen melkein ajan tasalla tiistain laskutunnille. Yritin tässä illalla lueskella hieman polhissan tunneille kans, mutta alkaa jo väsy painaan silmäluomia kiinni.

Juteltiin siskon kanssa skypessä ja se sai sen poikakaverin soittaan Annulle, että nyt nettiin sieltä! Siispä juttelin taas perinteisen sunnuntaipuhelun sen kanssa skypessä naapurikahvilassa. Siellä on yleensä hyvää musaa, mutta tänään oli ihme biisejä ja muutenkin jotenki mölyisää, ni meni hieman puhelu ohi. Oli tosin kivulia jutskailla Annun kanssa, kuten aina! Olen edelleen ihan innoissaan siitä, että se tulee tänne jo kuuden viikon päästä. Toim. huom. olen ollut tällä vasta neljä viikkoa. Mutta eiköhän aika kulu nopsaan. Hänellä on töissä paljon tekemistä ja mulla on täällä 12-tuntisia päiviä, joten luulisin kuuden viikon lipuvan ohi huomaamatta.

Nyt sammutin kuusi kaapin päällä palavaa tuikkua ja laitan silmät kiinni. Krooh pyyh.

Liian jännä maanantai?

Aamulla meinasi mennä hermot. Lähdin puoli tuntia myöhemmin liikkeelle, joten jouduin pahimpaan ruuhkametroon seisomaan. Vaihdan junaa yleensä 59. Kadun kohdalla, mutta tänään se ei ollutkaan niin helppoa, koska ratoja ja yleisötiloja korjataan, enkä päässyt ykkösjunan laiturille. Jouduin siis palaamaan pari pysäkkiä takaisin ja kävelemään siellä kilsan ykkösjunan pysäkille. Argh. Tulin yliopistolle puolentoista tunnin matkailun jälkeen. Menin suoraan tunnille ja onneksi pääsin meseilemään Annun kanssa. Siskokin tais piipahtaa sanomassa, että onpas sulla kiireinen aikataulu. Se oli käynyt lukemassa blogia… ☺

Nyt istun toimistossa kuuntelemassa juuri iTunesista ostettua musaa, Stance Brothersia ja Emma Salokosken uutta levyä Stance oli oikein maukas, Emman uudesta laulutyylistä en oikein tiedä. Ja musakin on ehkä jo hieman liian poppia mun makuun. Nooh, pitää kuunnella levy pari kertaa läpi ja kattoa, miltä sit tuntuu.

Olen lukenut hurjana Amerikan politiikkaa. Hih, siitä juontui mieleeni, et mua haastateltiin Fox vitosen uutisiin. Ne oli tekemässä juttua poliittisen historian nousseesta kiinnostuksesta ja kyseli, miten pressavaalit on vaikuttanut siihen, et valitsin just tän kurssin. Juttelin, et onhan se mielenkiintosta Euroopan ja Suomen kannalta, miten USA-suhteet muokkautuu uuden presidentin valinnan pohjalta. Annun kans keskusteltiin myöhemmin päivällä, et ups, Fox on aika republikaanikanava, ehkä ne vaan sensuroi mut täysin pois haastattelusta! Eli jännä päivä!

Nyt luen vielä hieman lisää. Perustuslaista selvisin jo. Ja tunnin päästä kuoroharkkoihin! Kerroinko jo, pääsin koelauluista läpi ja olen nykyään altto Columbian gospelkuorossa!

Ihana sunnuntai

Syvä huokaus. Pitkä viikonloppu alkaa olla takanapäin. Olen ihan rentoutunut, kun olen saanut olla kotona koko pitkän viikonlopun perjantaista sunnuntaihin. Huomenna on herätys taas seitsemältä, mutta se ei edes tunnu pahalta, kun on niin levännyt olo.

Olen tänäänkin lukenut ja laskenut hulluna tilastoja. Nyt olen melkein ajan tasalla tiistain laskutunnille. Yritin tässä illalla lueskella hieman polhissan tunneille kans, mutta alkaa jo väsy painaan silmäluomia kiinni.

Juteltiin siskon kanssa skypessä ja se sai sen poikakaverin soittaan Annulle, että nyt nettiin sieltä! Siispä juttelin taas perinteisen sunnuntaipuhelun sen kanssa skypessä naapurikahvilassa. Siellä on yleensä hyvää musaa, mutta tänään oli ihme biisejä ja muutenkin jotenki mölyisää, ni meni hieman puhelu ohi. Oli tosin kivulia jutskailla Annun kanssa, kuten aina! Olen edelleen ihan innoissaan siitä, että se tulee tänne jo kuuden viikon päästä. Toim. huom. olen ollut tällä vasta neljä viikkoa. Mutta eiköhän aika kulu nopsaan. Hänellä on töissä paljon tekemistä ja mulla on täällä 12-tuntisia päiviä, joten luulisin kuuden viikon lipuvan ohi huomaamatta.

Nyt sammutin kuusi kaapin päällä palavaa tuikkua ja laitan silmät kiinni. Krooh pyyh.

Rentouttava viikonloppu tilastotieteen parissa

Viime viikon ahdistuksen ja stressin jälkeen viikonloppu edistyy miellyttävämmin. Torstaina oli Ailin, entisen suomen lehtorin eläköitymisbileet. Oli oikein hauskaa kuulla Ailin elämänvaiheista ja tarinoita sen vanhoilta oppilailta. Meni hieman myöhään, joten nukuin perjantaina kymmeneen asti! Jee!

Perjantaina mentiin Claudian kanssa kasvohoitoon. Se oli se sama promootiolappunen, jolla käytiin kampaajalla. Hoitoon kuulu hieronta, mutta se ei ollut kovin rentouttavaa, kun hieroja vain huiteli menemään eikä ottanut aikaa hieroa kunnolla, silleen rentouttavasti. Mutta kasvohoito oli ihan kiva ja ehin vielä lakkauttaa kynnetki Claudiaa odotellessa. Kun Claudia oli valmis, mentiin lounaalle. Löysin hernekeittoa ja tummaa leipää! Naaam.

Sitten mentiin katteleen Macy’s tavarataloon. Se on aika kuuluisa, enkä ollut koskaan edes käynyt koskaan siellä. Siellä oli paljon turisteja, joten siellä lähistöllä oli tosi paljon nykitavarakauppoja; mukeja, t-paitoja etc. Pitänee palata sinne, enne kun lähtee kotiin.

Syksy on saapunut kaupunkiin ja halusin ostaa huivin ja lakin, koska olin liikkeellä pienessä hameessa ja sandaaleissa ja mulla oli tosi kylmä. Löysinkin huivin ja lakin, jee! Sitten istuttiin Clarinsin meikkipuljussa meikattavana. Se oli hauskaa ja melkein rentouttavampaa kuin kasvohoito. Meikkaajana oli kaunis poika, jolla oli samanväriset silmät kuin mulla.

Illalla luin kotona tilastotiedettä ja katottiin kämppiksen kanssa Woody Allenin elokuva ja sit luin vielä lisää tilastotiedettä puoli yhteen. Tarkistelin lopuksi vielä tehtävien vastauksia ja viimeiset 4 tehtävää oli ihan päin seiniä. Aika mennä nukkumaan!

Tänä aamuna heräsin taas tosi myöhään, ah, se on niin hienoa! Söin aamista ja lähdin markkinoille. Ostin taas vihanneksia ja hedelmiä ja siellä oli hyvä jazzbändiki soittamassa! Jee, oli tosi kivaa, hieno aurinkoinen syyspäivä. Ja nyt olen taas lukenut ja laskenut tilastotiedettä koko päivän. Ihan kivaa, ja ehkä jossakin vaiheessa pääsen vielä ajan tasalle ja saan viettää vapaan viikonlopun. Toivossa on hyvä elää (sanoi lapamato).

To do list

Väsyttää kovasti. Olen varmaan ekaa kertaa koko täällä olo aikana kotona ennen kello neljää. En löytänyt polhissan keskustelutunnin luokkaa, joten tulin kotiin. Tää oli eka päivä, kun unohdin tietsikan kotiin ja heti jouduin vaikeuksiin. Columbiassa on mahdotonta seurata mitään tunteja, jos ei ole nettiä (ja konetta). En siis löytänyt luokkaa, koska en päässyt nettiin tarkistamaan missä se on. Harmitti vietävästi. Jotenkin tuntuu, että täällä ei ole ihan kaikki vielä hallinnassa. Tiedän, lukuvuosi on vasta aluillaan, vaikka tuntuuki, että olen ollut täällä ikuisuuden.

Juteltiin Annun kanssa siitä, että tää erossa olo on kyllä ihan syvältä. Ja eihän me sitä näin suunniteltukaan, mutta näin se nyt vaan meni. Toivottavasti se pääsee tänne sen työprojektin loputtua marraskuun alussa. En tiedä, jaksanko odottaa siihen asti vai halkeanko ikävästä, mutta pakko kai on kestää.

Olen joka päivä tosi väsynyt. Tietty päivät on ihan sairaan pitkiä ja lukemista tosi paljon ja tuntien suunnittelut siihen päälle. Lisäksi pitäis joskus ehtiä tehä sitä väikkäriä. Ja varmaan tää, et joutuu toimimaan koko ajan vieraalla kielellä vaikuttaa myös asiaan. Muistan kun eka vuonna Norjassa olin töissä pari päivää viikossa, jolloin jouduin puhumaan nonstoppina norjaa, olin ihan pihalla ja väsyny koko ajan. Mut se menee ohi. Tosin voi olla, et sit kun se on menny ohi ja ei tarvi enää pinnistellä alitajusesti koko ajan, on kevät ja aika lähteä kotiin. Onneksi ei siellä sit tarvi pinnistellä suomen kielen kans niinku yleensä ulkomailla asumisen jälkeen. Tuleehan täällä puhuttua ja ajateltua suomen kieltä suht paljon työn puolesta!

Huh. Onneksi kohta on viikonloppu. Haluaisin vain nukkua, nukkua, nukkua ja ehkä välillä katsoa telkusta leffan ja syödä jäätelöä. Mutta, todellisuus kutsuu ja lähden naapurikahvilaan taas nettiin. Things to do list:
1) Vertaa nettioperaattoreiden hintoja, haluan netin meille kotiin NYT!
2) Lähetä keskusteluryhmän vetäjälle viesti, että missä se luokka on…
3) Tarkista mailit.
4) Kirjoita tuntisuunnitelma maanantain tunneista huomisen pedagogiikan tunnille.
5) Lue tän viikon polhissan kurssimateriaali (n. 100 sivua).
6) Lue tän viikon tilastotieteen matsku (n. 40 sivua plus 60 tehtävää).
7) Suunnittele huomisen edistyneiden suomen tunnit, puhutaan taiteesta.
8) Kirjoita väikkäri.


Tuossahan sitä riittää aluksi. Ei tainnut toteutua toive vapaaillasta… Jos nyt kuitenkin menisin sinne kahvilaan ja ainakin hetken juttelisin Annun kanssa skypessä. Siitä tulee aina parempi mieli, eli ehkä sen jälkeen jaksaisin tehdä noista jutuista ainaki kaikista pakottavimmat. Väikkärin kirjoitus ja valmistuminen siirtyvät (jälleen kerran) yhä kauemmas harmaan usvan peittämään tulevaisuuteen.

Kokkailua ja sohellusta

Sunnuntai, se sai sen aikaaaa-aaaan… lalalaa. Aah, sain herätä ilman herätyskelloa! Luin taas hieman ennen nousemista, olen ihan koukussa. Sitten lähdin käymään kaupassa ja sain vihdoinkin ostettua perustarpeita kuten öljyä, suolaa, pippuria ja jauhettuja chilejä. Ulkona on kuuma, joten tavaroiden raahaaminen kävi lenkistä.

Tänään on historiallinen päivä. Ensimmäistä kertaa täällä ollessa kokkasin liedellä! Ja vielä kaasuliedellä! Oli aikasta mukavaa pitkästä aikaa. Ei ole ollut aikaa kokkailla ja kotona olen muutenkin aina vain syönyt jugurttia, muroja tai jotain sellaista. Nyt loihdin itselleni oikein kunnon sunnuntaibrunssin, sipuli-paprikamunakkaan, naam! Nautiskelen sitä tässä samalla kaakaosoijamaidon kera. Voisiko olla paremmin?!

Kohta rupean taas opiskelemaan ja sitten on vuorossa kiertue modernin taiteen museoihin. Toisessa on suomalaisen nykytaiteen näyttely ja toisessa ”laulaa” kello neljä mieskuoro Huutajat. En ole koskaan nähnyt heitä livenä, joten odotan innolla. Illalla kokkaillaan mun vieraan vikan illan kunniaksi burritoja. Eiköhän se tästä.

Tilipitappi tippitappi tilitappi tippitappi tilipitappi tippitippitaiiii… (Interlude, kun päivä muuttuu illaksi.)

Ja niin se päivä kului ja sehän oli paljon hauskempi kuin osasin odottaakaan. Lueskelin siis tilastotiedettä ja sitten lähdin tarkistamaan maileja naapurikahvilaan appelsiinimehun kera. Ja juon mehuu. Skypeily onnistui hienosti, paitsi ulkona oli liian kuuma istua. Sitten suuntasin kohti PS1-museota. Siellä oli suomalaisen nykytaiteen näyttely Arctic Hysteria sekä mieskuoro huutajat. Näyttely oli hyvä, mutta kuoro oli ihan mieletön. En ole koskaan nähnyt niitä edes Suomessa ja he kyllä valloitti omintakeisilla sovituksilla sekä hienoilla koreografioilla. Yleisöä oli monta sataa ja kyllä suomalaishuuto upposi näihin paikallisiinkin. Varsinkin Amerikan national anthem teki suuren vaikutuksen.

Museokäynnin jälkeen matka jatkui kotiin ja tällä kertaa skypeilemään naapurikahvilaan. Otin mun toisen vakkarin, affogadon, eli kuubalaista kahvia, johon on upotettu suklaajäätelöpallo. Mikäs sen maukkaampaa kuumalla ilmalla. Juteltiin Annun kaa ja korjailin samalla mun artikkeliehdotusta Tylkkäriin. Siskoki eksyi samaan aikaan chättäilemään ja puhuttiin veljestä. Hän ei ole oikein kunnossa ja oli yrittäny soittaa mulle. Yritin soittaa takaisin, mutta kello oli jo liikaa Suomessa, eikä hän vastannut.

Olen lukenut viimeiset kaksi kuukautta Dostojevskin Rikos ja rangaistus –romaania. Vasta viime viikolla se on oikeastaan lumonnut minut. Luulen, että se liittyy päähenkilö Raskolnikovin huonoon vointiin. Jollain tavalla yhdistän päähenkilön käytöksen veljeni viime aikaiseen käytökseen ja kirja tuntuu jotenkin nyt paljo henkilökohtaisemmalta. Itse asiassa rupesin jatkamaan tämän päivän aiempaa lörpöttelyä, koska en millään saanut unta kaikilta ajatuksilta. On vaikeaa olla kaukana perheestä, jos kaikki on hyvin, mutta nyt se tuntuu vielä vaikeammalta, kun ei voi tehdä mitään auttaakseen.. Elämä osaa aina yllättää. Ei osaa koskaan odottaa, mitä seuraavaksi tapahtuu. Kai täytyy vain elää hetki kerrallaan ja toivoa ja rukoilla parasta. Valitettavasti en osaa elää kuin alkemisti:

”Minä en nimittäin elä menneisyydessä enkä tulevaisuudessa. Minulle on olemassa vain nykyhetki eikä minua kiinnosta mikään muu. Jos pystyt elämään nykyhetkessä, olet onnellinen mies (nainen). Elämäsi on oleva yhtä suurta juhlaa, suurta karnevaalia, koska se sisältää vain sen hetken jota elät.”

Rento lauantai

Aah, lauantai! Sain nukkua pitkään (eli heräsin 8.08) ja lähdin hetkisen torkkumisen jälkeen tarkistamaan meidän korttelin jokalauantaisen farmer’s marketin. Somat ja pienet markkinat, jossa paikalliset, varsinkin luomuviljelijät, myyvät omia tuotteitaan. Ostinkin viikon tarpeiksi paljon salaattia, vihanneksia ja hedelmiä!

Vadelmien voimalla luin loppuun ensimmäisen luvun tilastotiedettä. Se on oikeastaan ihan hauskaa, mutta ajanvähyys hieman vain panikoiduttaa. No, sain luvun loppuun ja menin kahvilaan skypeilemään Annun kanssa. Nooh, hermoni saivat taas hieman venytysterapiaa, kun meillä bunkkaava ystäväni valitteli, että koko kaupungista ei löydy vapaata sänkyä. Olin aivan varma, että näin ei ollut ja sanoi Annulle, et pieni hetki, nyt tarkistan yhen jutun. Tarkistin ja muutaman minuutin etsinnän jälkeen löysin vapaita sänkyjä meidän naapurustohostellista. (Ja tätä ennen vieraani oli ollut netissä 50 minsaa, eikä löytänyt muka yhtään mitään.) Okei, no, mulla tuhraantu siihen sit puoli tuntia kallisarvoista puheaikaa Annun kanssa ja olin taas ihan turhautunut. Vieras lähti katsomaan hostellia ja minä puhkuin skypessä kiukkuani sen loput 30 minsaa. Annu-parka.

Toisin kuin eilen, päivä parani loppua kohden. Neljältä oli parturiaika, ja se oli oikeinkin rentouttavaa ja seitsemältä nähtiin kolme mun kaveria yliopistolta. Syötiin napamme täyteen intialaista ruokaa ja käytiin sen jälkeen vielä vaaleanpunaisella limonaatilla. Tulin kotiin väsyneenä, mutta tällä kertaa onnellisena.

Perjantaisekoilua

Perjantaina olin yliopistolla kymmeneltä, kun Bill kertoi, että silloin tulee tietokonetyyppi katsomaan mun printteriä, kun se ei printtaa worddokuja. Tyyppi oli kuitenkaan saapunut ajoissa, mutta sehän ei haitannut, kun kerrankin netti toimi ja sain skypeillä Annun kanssa. Tietokonetyyppi tuli tunnin myöhässä, mutta se oli oikein joviaali tyyppi ja laittoi mulle kaupan päällisiksi vielä uusimman version microsoft officesta! Nyt se toimii kuin unelma!!

Ennen lounasta ehdin vielä jutskata äidinkin kanssa skypessä! Ja sitten lounaalle toisen Fulbrighterin kanssa. Oli oikeen mukavaa jutskailla. Sekin on samassa tilanteessa opiskelujen, Suomeen jääneen poikakaverin ja uuden oppimisen kanssa. Oli oikein rentouttava ja virkistävä lounashetki.

Aamulla sain (vihdoinki!) saanut täkäläiselle tilille pankkikortin ja nyt menin hakemaan siihen pinkoodia. Apupoika konttorin ovella sanoi, että joo, odota vaan pari päivää, ni kyl se tulee postissa. Ylempi pankkivirkailija näki minut (olen ollut siellä monta kertaa vaatimassa nopeampaa toimintaa) ja sanoi, että tämä hoidetaan hetkessä. Ja niinhän tehtiin! Nyt mulla on kortti ja pin ja saan rahaa tililtä, kuinka hienoa!

Loppupäivä olikin sitten hieman alamäkeä. Satoi ja seikkailtiin mun viikonloppuvieraan kanssa downtownissa etsien ensin toisiamme ja sitten neidille sopivaa ruokapaikkaa. Vali vali oli päivän sana jälleen kerran ja mulla meinaa jo mennä hermo. No, maanantaina on hänen viimeinen päivänsä meillä ja sitten saan palata ”rauhalliseen” yksinäiselooni. Kaiken tämän häsläyksen jälkeen menetin suunnittelemani opiskeluillan vuodesohvan päällä makoillen. Paniikki alkaa nousta siitä, ehdinkö ikinä ottaa muita kiinni opinnoissa.

Eilen olin mukana erittäin jännässä historiallisessa hetkessä Columbian yliopiston pääkirjaston portailla. Koko päivän olin kuullut vähän väliä musan jytinää toimistoon ja kampuksella liikuskeli tavallista enemmän tummiin pukuihin sonnustautuneita ihmisiä. Lounasaikaan kävin tarkastelemassa tilannetta paikan päällä. Keskelle kampusta oli tuotu iso TV-skriini ja kaiuttimia, joista aina välillä kajahti mikkitestausääniä ja välillä jopa uusimpia radiohittejä.

Seitsemän aikaan illalla, laitoksen tervetuliaistilaisuuden jälkeen tulin takaisin tapahtumapaikalle. Kirjaston portaat olivat täynnä iloisesti toisilleen puhuvia opiskelijoita, tyhjää paikka oli vaikea löytää. Ruudulla näkyi testikuva eikä kaiuttimista kuulunut mitään. Hetken kuluttua ruudulle ilmestyi kiivaasti puhuvan miehen liikkuvaa kuvaa, mutta ääntä saatiin odotella vielä viitisen minuuttia. Kun tekniikka vihdoin saatiin kuntoon, yleisö puhkesi valtaviin suosionosoituksiin.

Kun McCain ilmestyi kuvaan, kirjaston portailla kohisi. Monet hänen kommenteistaan saivat osakseen kovaäänistä buuausta. Aiemmista keskusteluista Columbian opiskelijoiden ja henkilökunnan kanssa olin saanut käsityksen, että Columbia on suhteellisen liberaalismielinen yliopisto. Ja kun Obama vihdoin astui lavalle kättelemään McCainiä, yleisö repesi huutoihin ja raivokkaisiin suosionosoituksiin kuin kyseessä olisi ollut tunnettu rockmuusikko.

Tunnelma hetken historiallisuudesta, kun nämä virallisen nimityksen jälkeen ensimmäistä kertaa yhdessä samalla lavalle astuneet presidenttiehdokkaat kättelivät, ylsi jopa tämän kyynisen ja Amerikan poliitikasta hyvin pihalla olevan suomalaisen aistimuksiin. Tässä on jotain hyvin suurta tekeillä. Tosin molempien ehdokkaidenylitsevuotavat ylistykset Amerikan ylivertaisuudesta saivat aina välillä kiristelemään hampaita…

Obama vakuutti yleisön (entisenä Columbian oppilaana) ja minutkin hienostuneella puhetyylillään. Hänen sanomansa upposi yleisöön kuin karkki lasten masuihin jouluna. Molempien ehdokkaiden esiintymisen jälkeen oli selvä, ketä columbialaiset äänestävät marraskuun vaaleissa. Ehkäpä myös minä äänestäisin tuota karismaattista, kaunopuheista ja uutta tulevaisuutta lupaavaa Amerikan tulevaa presidenttiä.

Viikkorutiini

Sen sijaan, että kyllästyttäisin itseäni ja sinua kertomalla melko beisicin päivän kulkua, ajattelin kirjata ylös mun perusrutiini-kokoviikon-aikataulun. (Tiedän, että ohitin tuossa ainakin kymmenen oikeinkirjoitussääntöä, mutta anna anteeksi.) Tässä mun tyypillinen, tän viikon mukaan toteutettu viikko-ohjelma:

Maanantai
7.00 Herätys ja aamupesu ja laittautumista peilin edessä istuen
7.45 Aamupala, joka yleensä koostuu soijamaidosta ja muroista
8.00 Kävely metrolle ja metro keskikaupungille, jossa vaihto Columbian metroon
8.45-9.00 Columbialla
9.00 Sähköpostin tarkistus ja meseilyä Annun ja muitten kanssa, jos netti toimii
10.35 Amerikan politiikan johdantokurssi
12.00 Lounasta matkalla takaisin toimistoon
12.15 Tuntien suunnittelua / Kurssimateriaalin lukemista
14.10 Suomen alkeiskurssi (apuopena)
16.00 Tapaamisaika toimistolla
17.00 Tuntien suunnittelua / Kurssimateriaalin lukemista / Iltapala
19.30 Kuoroharkat (Jos pääsen koelauluista tällä viikolla läpi!)
21.00 Metrolla kotiin
22.00 Kotona iltalukemista ja iltahedelmä

Tiistai
Samat aamutoimet
9.00 Meseily ja muuta surffailua
11.00 Tuntien suunnittelua / Kurssimateriaalin lukemista / Tankkausta päivää varten, koska myöhemmin ei ole aikaa syödä
13.10 Suomen jatkokurssi II (apuopena)
14.40 Hirveetä juoksua Tilastotieteen tunnille kampuksen toiseen päähän
16.10 Hirveetä juoksua suomen jatkokurssi I:lle opettamaan
18.00 Tilastotieteen kotitehtävien laskua (ja aivot kehittyy)
19.30 Tilastotieteen laskutunti
21.00 Metrolla kotiin
22.00 Kotona ihan puhkinaisena ja toivottavasti kaapissa on ruokaa

Keskiviikko
Samat aamutoimet
9.00 Ehkä skypeilyä toimistolla, jos lehtori ei ole paikalla ja jos netti toimisi edes kerran kunnolla
10.35 Amerikan politiikan johdantokurssi
12.01 Tapaamisaika toimistolla
13.00 Tunnun lounastauko, luksusta!! Ehkä muiden FLTA-opettajien kanssa.
14.10 Suomen alkeiskurssi (apuopena)
16.00 Vapaailta, kuinka mahtavaa! Toivottavasti yksin tai ystävän kanssa joko museoon tai konserttiin tai molempiin ja luultavasti myös illalliselle.
Myöhään illalla metro kotiin

Torstai
Samat aamutoimet (Paitsi jos meni tosi myöhään keskiviikkona, saatan herätä vasta kasilta ja mennä vasta ysin metrolla)
Jossain vaiheessa toimistolla
13.10 Suomen jatkokurssi II (apuopena, jos ei toisin ole ilmoitettu)
14.40 Taas hirveetä vauhtia kampuksen toiseen kulmaan Tilastotieteen tunnille
16.10 (Minut armahdettiin jatkokurssi I:n toiselta viikkotunnilta, opetanhan toista viikkotuntia tiistaisin.) Ja taas hirveetä takaisin omille nurkille Kielipedagogiikan tunnille.
18.00 Koska pääsen näin ”aikaisin”, edessä on ehkä laitoksen pidot tai jotain muuta puuhaa

Perjantai
Ei aamuaikataulua, koska perjantaina ei ole suomen kursseja eikä omiakaan kursseja! Mikä onni! Tarkoitus on kuitenkin herätä johonkin järkevään aikaan, että ehdin lähipuistoon juoksemaan ja sitten tehdä väikkäriä (näillä näkymin aika paljon litteroimista ja perus aineistoanalyysiä).
16.15 Metrolla kohti Columbiaa
17.30 Kuoroharkat (edelleen tämä on tässä vaiheessa toiveajattelua, koelaulut on ehkä tällä viikolla)
19.00 Nokka kohti museota, livekeikkaa, ravintolaa tai mitä vain mitä kaverit ehdottavat. Tekemistähän riittää ja näkemistä. Vaikka kävelisi vain kaksi tuntia samaa tietä johonkin suuntaan olisi jännittävää!
Kotiin joskus. Onneksi metrot kulkee aina.

Lauantai
Herään todennäköisesti seitsemältä, mutta ei haittaa. Käyn hakemassa lehden joko kaupasta tai ulko-ovelta (jos saan tilattua New York Timesin kotiin) ja lueskelen sängyssä. Todennäköisesti nukahdan uudelleen ja herään joskus päivällä. Lenkki puistossa olis kiva, jos ei sada. Lauantai on mun suosikkipäivä. Silloin ei tarvi tehdä yhtään mitään, jos ei halua. Koko päivän ainoa ohjelma voi olla esimerkiksi pieni siivousurakka (meillä ei ole imuria, voitko kuvitella!) ja käydä skypeilemässä naapurikahvilassa, jos meidän omaa internettiä ei ole vielä avattu. En tiedä kauanko sellainen operaatio täällä kestää.

Sunnuntai
Noin 75% paikallisista kuuluu johonkin kirkkoon. Olisi kiva löytää joku paikallinen kirkko, jossa voisi hengailla sunnuntaiaamuisin (mieluiten myöhemmin kuin liian aikaisin). Kirkot vaikuttavat täällä aika sosiaalisilta instansseilta, joten se olisi myös mainio paikka tutustua naapureihin ja muihin uusiin ihmisiin. Muuten sunnuntaihin kuuluu varmaan rentoa hengailua kavereiden kanssa, jälleen kerran museossa, Scandinavia Housessa tai muissa Suomi-tapahtumissa. Illalla pitää yrittää päästä kotiin ajoissa. Seuraavana päivänä pitää herätä taas seiskalta, apua!

Tekniikka mättää, mutta shoppailuterapia toimii

En voi uskoa, että eletään jo pitkälle syyskuuta. Mihin aika katoaa? Katottiin just kämppiksen kanssa Mean girls –leffa. Se oli yllättävänkin hyvä. Kämppis kävi hakeen jäätelöä meille ennen leffaa, naaam, Häagen däesz –settiä. En ole koskaan tajunnu, miksi sen brändin nimi on toi, kai ne yritti matkia tanskaa tai jotain, mutta aika huonolla menestyksellä. Mutta ei kai se haittaa, jos itse brändi menestyy.

Tänään alkoi siis taas rankka työviikko. Olin toimistolla yhdeksältä suunnittelemassa iltapäivän alkeissuomen kurssia. Välillä kävin Amerikan politiikan kurssilla ja sitten palasin kopioimaan materiaalia. Oltiin sovittu Annun kanssa skypetreffit, mutta taas jonkin piti mennä pieleen. Tekniikka ei ole suonut meille armoa näiden kahden viikon aikana. Joko netti ei toimi, joku muu on paikalla tai puhelin ei löydä verkkoa. Tällä kertaa kaikki edellämainitut ongelmat. Argh. Joskus ei vaan onnistu.

Suomen tunnit meni hyvin, joskin aina on parantamisen varaa. Yllättävää, miten useasti kahden tunnin aikana ehtii turhautua, ahdistua, panikoitua ja taas tuntea olevansa kärryillä. Mutta sellaista kai se opettaminen on, jos ja kun aina haluaa tehdä parhaansa. Juteltiin lehtorin kanssa ja tästä lähtien opetan aina tiistaina intermediate-tason kurssia. Tulee olemaan kiire, jos meinaan selvitä kursseista, opetuksen seuraamisesta, opetuksesta ja vielä väikkärin kirjoittamisesta. Mutta ainakin on enemmän aikaa tehdä kaikkea, kun olen täällä yksin. Jos nyt lähdetään etsimään siitä hyviä puolia...

Töitten jälkeen tavattiin Claudian kanssa illalliselle. Oli ihan hauskaa. Käppäiltiin ruokailun jälkeen Columbusta Uptownistapäin siihen asti mistä eilen lähdin kävelemään Downtownia kohti. On niin hienoa ja etuoikeutettua vaan kävellä täällä ympäriinsä, joka paikassa on niin paljon nähtävää ja hienoja pikkuputiikkeja, jotka yritän kiertää kaukaa. Yhteen kenkäkauppaan eksyin ja sieltä jäi käteen kesäsandaalit. Täällä on vielä ihan kesäiset ilmat, aamulla kahdeksan aikaan tarkenee jo hameessa ja topissa. Ooooikein mukavaa.

Dinosauruksia

Sunnuntaina vietin aamupäivän loikoillen ja lukien. Oli mukavaa, mutta alkoi jo tuntua siltä, että pitäis jo tehdäkin jotain. Niinpä suuntasin kulkuni kohti Manhattania ja päädyin Museum of Natural Historyyn katselemaan dinosauruksia. Valtavia otuksia! Kokoelma on todella vaikuttava. Tosin täytetyt afrikkalaiset eläimet eivät tehneet yhtä suurta vaikutusta. Käppäilin museossa parisen tuntia ja kun alkoi olla observointikiintiö täynnä suuntasin kulkuni Columbis Avenuelle ja kävelin 20 korttelia Downtowniinpäin. Tässä kaupungissa on niin hienoa olla, kun voi vain kävellä katua monta tuntia kyllästymättä. Aina on jotain nähtävää. Varsinkin sunnuntaisin on mukavaa olla liikkeellä, koska katujen varsilla on kirppareita ja farmer’s marketteja, joista voi ostaa mitä tahansa antiikkihuonekaluista tomaatteihin. Lopulta päädyin Columbus Circlen moderniin ostoskeskukseen, joka oli omalla tavallaan vaikuttava (ja siellä on Espritin kauppa!), mutta pienet katukojut ovat jotenkin paljon mukavampia.

Ostoskeskuksen kirjakaupassa Annu soitti yhtäkkiä, jee, ja pyysi apua pulmaan. Puhelin oli lakannu toimimasta ja mietittiin, miten hän saisi itsensä herätettyä puoli kahdeksaksi. Mäkistä ei löytynyt mitään herätystoimintaa, mutta muistin, että jossain laatikossa oli mun vanha puhelimen, se ainoa, joka vielä toimii. Niinpä Annu sai rauhan unillensa ja mä hymyn huulilleni mukavasta puhelinsoitosta. On tosiaan ollut hieman turhauttavaa olla erossa tietämättä edes, milloin tavataan seuraavan kerran. Varsinkin kun netin ja molempien puhelimien kanssa on ollut ongelmia. Ehkä se tästä helpottuu, kun saan asunnolle netin...

Ihana lauantaiaamu

Istun koneen ääressä (luonnollisesti) ja vietän rauhallista lauantaiaamua. Eilen kämppis piti illalliskutsut mun kunniaksi ja sinne tuli muutama sen kaveri. Sain pari omaakin tuttua houkuteltua mukaan. Oli oikein mukavaa, naposteltiin salaattia ja sipsejä ja pelattiin Cranium-peliä. Illan päätteeksi mentiin paikalliseen nostamaan malja yhden kämppiksen kaverin 28-vuotispäivän kunniaksi. Koska kello oli jo paljon ja matka Manhattanille pitkä, toinen mun tutuista jäi meille yöksi ja lähti seitsemän aikaan meidän vuodesohvalta käpsimään kohti Manhattania. Toinen eksyi jossain vaiheessa iltaa meidän seurueesta ja ilmoitti seuraavana aamuna ottaneensa taksin kotiin.

Vaikka eilen mentiin suhteellisen myöhään nukkumaan, ei saatu viettää ihan tavanomaista, pitkäännukuttua lauantaiaamua. Kello seitsemän aamulla joku soitti ovikelloa alhaalta. No, avattiin ulko-ovi, mutta ketään ei kuulunut asunnolle. Paitsi hetken päästä ovikello soi ja menin kysymään oven takaa:”Who is it?” ”It’s the terminator.” Ja muistin, että kämppis oli laittanut nimen listään, että hyönteistuhoaja (mikä se on suomeksi?!) tulee käymään. Niinpä päätin hänet sisälle ja hän ruiskutti keittiössä – eikö ne myrkyt ole vaarallisia, saako niitä höyryjä edes hengittää? Mutta teki hommansa ja lähti vessan kautta. Oltiin kaikki, mä, kämppis ja vieras hieman ymmällään, että mitä ihmettä juuri tapahtui. Seitsemältä lauantaiaamuna?!

Ei siinä sit mun työkaverin kansa saatu enää unta, joten lähdin saattamaan häntä metrolle ja kävin samalla kaupassa. On satanut koko yön ja en ole koskaan ollut paikassa, jossa olisi yhtä kosteaa (paitsi ehkä Fijillä sademetsässä). Nooh, raahasin sieltä sitten niskat väärässä hulluna vesitonkkia, en ole oikein uskaltanut juoda täällä hanavettä, mutta toisaalta toi älytön vedenraahaminen alkaa hieman kyllästyttää ja ei se ihan ilmaiseksikaan tulee. Pitää lueskella oppaista ja kysellä paikallisilta.

Lueskelin hetken aamun New York Timesia sängyllä. Pääsin noin sivulle 14 ja sitten vaivuin taas uneen ja heräsin vasta puoli yhdeltä, kun kämppis lähti johonkin ja ovi pamahti kiinni. Sovittiin aiemmin, että siivotaan vuoroviikoin, joten siivosin hieman eilisten illallisten jäljiltä ja tiskasin kamalan tiskivuoron. Meillä on kyllä tiskikone, mutta se ei juuri nyt toimi... En ole vielä löytänyt imuria, joten katsotaan lounaan jälkeen, miten tässä jatkan päivä siivousurakkaa. Koko täällä olo aika on ollut aikamoista juoksua paikasta toiseen, joten ajattelin olla tänään vaan kotona, tehdä hieman väitöskirjaa ja lukea lehtiä ja kurssikirjoja. Ihanaa!

Huh, olipa päivä! Kolmet eri tunnit tänään. Suomen tunnit, kuunneltiin ja puhuttiin lauluista. Sitten juoksin vartissa kampuken toiseen päähän, Barnardiin psykologian tilastotiedetunneille. Mielenkiintoinen opettaja, oikeasti tajuankin jotain. Sitten juoksin vartissa takaisin omaan rakennukseen vikalle tunnille. Vuorossa oli kielipedagogiikkaa. Tunti oli tänään enemmän jutustelua ihmisten käsityksistä opettamisesta kuin luento. Ihan ookoo, mutta hieman jankkaamista ja jotenkin turhaakin. Nooh, mutta eiköhän se ala tässä pikkuhiljaa selviämään.

Nyt kotiin. Unohdin puhelimen aamulla, joten illallistapaaminen Claudian kanssa meni ihan pieleen. Mutta eipä voi mittään. Huomenna koitetaan uudestaan, kun kämppis pitää pienet illalliskutsut, että sen ystävät saa tutustua muhun! Mukavaa. Olen tänään syönyt vain croissantin, joten nyt riennän kotiin laittamaan ruokaa, ehkäpä guacamolea.

Eka oikea päivä yliopistoelämässä

Kiva päivä tänään. Tulin ajoissa töihin ja jutskailin hieman Annun kanssa mesessä. Se oli menossa tuuraamaan rumpalia bänditreeneihin... Mä olin tänään ekalla luennolla: Introduction to American politics. Oli mielenkiintoista! Iso luentosali, very jenkkiläinen luennoitsija nuori mies ja ookoo asiallista. Matkalla luennolle tuli vastaan indonesialainen FLTA, joka oli kans juoksemassa ekalle luennolle.

Luennon jälkeen kävin ID Centerissä hakemassa opiskelijakortin ja sain myös UNI-tunnuksen! Lounaaksi hain lähikaupasta sushia, naaaaam! Kun olin nopeasti nälissäi hotkinut sushirullat naamaan, menin juttelemaan laitoksen monitoimimiehelle ja hän aikoo järjestää mut haluamilleni kursseille. Toivottavasti pääsen mukaan tänään alkavalle swahilin kurssille. Annu on yrittänyt laannuttaa mun joka syksyistä intoa ottaa hulluna kursseja, mutta swahilille sain luvan, koska meillä on suunnitteilla pieni Afrikan matka. Swahililla voisi pärjätäkin.

Nyt alkaa mun ekat ja uusien suomenopiskelijoiden ekat tunnit. Jännää. Menee varmaan ihan kivasti. Onneks sain just mun Langnetin ja Koneen hakemukset valmiiksi, joten saan ne tänään postiin, niin vaoin tosiaankin alkaa keskittyä itse asiaan eli opetukseen ja toivottovasti myös väikkäriin pikkuhiljaa. Mutta nyt tunnille!

Nautiskelua omassa huoneessa

Istun valmiin huoneeni työpöydän ääressä ja kuuntelen musiikkia. Kynttilät palaa ja huoneessa tuoksuu liljoilta. Maistelen vesimelonia ja karpalospitzeriä. Aika monet epäili, että saisin asunnon hankittua kymmenessä päivässä, mutta tässä sitä nyt ollaan. Tasan kymmenen yötä tulon jälkeen. Omassa täysin kalustetussa ja vieläpä omannäköisessä huoneessa nauttimassa hyvästä musiikista, hedelmistä ja rentoutumisesta. Tie tähän hetkeen ei ollut ihan helppo – näihin kymmeneen päivään mahtuu monia epätoivonkin hetkiä. Mutta kun on päämäärätietoinen ja tietää, mitä haluaa ja on myös hieman onnea mukana, asioilla on aina tapana lutviutua.

Aamulla lähdin hostellista puoli yhdeksän maissa. Vaikka olinkin vienyt tavarat jo sunnuntaina taksilla, yllättäin mulla oliki reppu, tietokonelaukku, käsilaukku ja vielä iso punainen paperikassi lähtiessä. Matka oli kaikkea muuta kuin miellyttävä. Ensin seisoin 45 minsaa kaikki edellämainitut kamat selässä, olalla, jalkojen välissä lattialla. Loput 10 minsaa sain sentään istua, mutta siinä vaiheessa hartiat oli tietty jo ihan jumissa. Matkalla metroasemalta kämpälle punainen paperipussi hajosi. Mikä klassikko! No, onneksi siinä nimenomaisessa punaisessa pussissa oli mukana iso Ikean sininen muovikassi, johon sulloin kadulla levinneet tavarat.

Ikean tyypit soitti eilen, että he tuo mun vuodesohvan ja kaapin yhdentoista ja kolmen välillä, joten laitoin lehtorille mailia, että en ehkä ehdi tänään tunnille. Tekemistä olikin sitten niin paljon tänään, että kokosin noita kahta huonekalua noin kuusi tuntia putkeen! Vuodesohva oli suhteellisen helppo ja nopea, kun tajus systeemin. Kaapin kanssa meni puolestaan aina välillä hermo, kun käytin ruuvimeisselin päätä vasarana. Laiskuutta, kun en jaksanut lähteä ostamaan vasaraa, mutta kyllä se valmiiksi tuli. Ja hieno se on!

Kun olin saanut huonekalupalapelit tehtyä rupesin pienentämään pyykkivuorta ja pesin kolme koneellista. Ihan luksusta, kun saa vaan mennä kellariin hissillä ja laittaa pyörimään. Olin varautunut siihen, että joudun aina lähtemään jonnekin kauemmas pyykkäämään, jolloin siihen menee koko ilta, kun pitää istua ja odottaa, että tulee valmista. Sain siis kaikki likaiset ja uudet lakanat pestyä. Maltan tuskin odottaa, että pääsen sukeltamaan uuteen, hienoon sänkyyn!

Mutta nyt on vesimelonit syöty ja spitserit juotu ja aion mennä nauttimaan ensimmäisestä kuumasta suihkusta kymmeneen päivään. Ah, mikä nautinto!

Varpaat kelmussa

Päivä alkoi aamupalalla Claudian kanssa. Hostellissa on aina aamuisin tarjolla croissantteja, muffinseja ja bageleita. Sitten juttelin vähän aikaa mesessä Annun kanssa, oli hieman haikea olo. Jatkoin meseilyä hostellin terassilla, sieltä oli hienot näkymät ja oli hienoa lököillä pitkästä aikaa. Siirtelin lökösohvaa samaa vauhtia kuin aurinko kiipesi korkeammalle taivaalle. Yritys ei kuitenkaan ihan onnistunut, sääret on ihan palaneet. Pitää alkaa todella käyttämään ahkerammin aurinkorasvaa.

Lounaalle meinattiin lähteä Claudian kanssa johonkin lähelle, mutta se ei sitten onnistunut, kun Ceelle ei oikein mikään sopinut. Aurinko paahtoi kuumasti naamaan ja mua rupes jo hieman risomaan. Outoa, koska en yleensä niin helposti ärry toisiin ihmisiin. No, lopulta löydettiin salaattibaari kaukana, kaukana hostellista. Ja olihan se hyvääkin.

Iltapäivällä kirjoitin hostellihuoneessa apurahahakemuksia ja sainkin ne valmiiksi. Nyt kun ehtisin vielä lähettää ne ajoissa Suomeen. Alkoi hieman helpottaa, kun nuo oli painaneet hieman mielen päällä. Kun olin saanut hakemukset valmiiksi, lähdettiin Claudian kanssa downtowniin syömään. Mentiin vähän randomisti metroilla, joten jouduttiin käveleen aika pitkästi, mutta etsiminen palkittiin. Käppäiltiin Chinatownin läpi ja päästiinkin lopulta hieman rähjäiseen kintsupaikkaan, missä oli tosi halpaa. Maksoin paistetusta riisivihannesjutusta vain 2,35 dollaa! Älyttömän halpaa! Ja annos oli niin iso, että otin puolet kotiin mukaan.

Oltiin juteltu, et mentäis pedikyyriin ja manikyyriin, jos löydetään joku halpa paikka. ja tietty löydettiin ja tilattiin koko setti. Juttu meni nopeesti, mutta oli ihan kivaa olla hemmoteltavana. Koska mulla oli umpinaiset kengät jalassa, sattui ehkä matkan hauskin juttu. Kiinalaismanikyristi huuteli ennen lähtöä, että odota ja tuli tuorekelmupaketin kanssa mua kohti. Ihmettelin hieman, että mitäköhän nyt. Mutta hän tietty laittoi mun varpaat pakettiin, ettei lakkaus mee heti pilalle!! Naurettiin ihan kippurassa... Varsinki ku yritin juosta hiostavat kelmut jaloissa, että ehitään oikeaan metroon. Anything goes in NYC.

Fiiliksissä

Jalkoja kivistää. Tuli taas hieman käveltyä. Oltiin Claudian kanssa käppäilemässä taas. Tavattiin Atlantic Centerissä, Brooklynissä kuuden maissa, kun olin saanut huonetta järjestettyä kuntoon. Muutin siis kamoineni yhden maissa. Taksimatka Manhattanilta oli seikkailu, kun taksikuski ei tiennyt tarkalleen, missä paikka oli. Luin pahoinvoivana takapenkillä karttaa ja pienen vauhdinoton jälkeen palattiin hieman takaisin ja pääsin KOTIIN. Kämppis oli paikalla ja annoin sille faksattavaksi mun hakupaperit ja hurjan pinon seteleitä. Pyysin siltä kuittausta, että se on saanu ne rahat. Jos ne nyt katoais taivaan tuuliin olisin pulassa. Kämppis on tosi avulias ja etti mulle valmiiks työkaluja ja selosti, mitä missäkin on. En tiennytkään, että meillä on alakerrassa oma pesula!! Jee, helpottaa eloa huomattavasti, ku ei tarvi ku ottaa hissi kellariin ja saa pestä pyykkiä.

Nautin suunnattomasti, kun sain laitella huonetta. Siirtelin huonekaluja ja mallailin. Pyyhin pölyjä ja asettelin peilejä ja kynttilöitä ja kasvea oikeisiin paikkoihin. Nyt huone näyttää jo asuttavalta. Vielä kun saa sen vuodesohvan tiistaina, huone on kuin unelma. Ostin oikein tuoreita kukkiakin. Päivänkakkaroita. Leikkokukat on tosi halpoja täällä. Niinkuin kaikki muukin, paitsi vuokrat. Ja juusto.

Nyt makustelen ihania kylmiä vesimelonin paloja vuoteessa hostellissa. Vielä kaksi yötä täällä. Eipä haittaa. Ihan kivaa. Huomenna kirjoitan apurahahakemuksia ja illalla juteltiin, että mentäis Claudian kanssa jalkahoitoon. Nyt sattuuki ihan karmeasti varpaisiin, kun olen koko päivän seissyt ja kävellyt korkkareissa, auts.

Alan vihdoinkin todella nauttia täällä olosta. Tuntuu, että odotus on päättynyt. En ole enää pausella. Tähän asti ei ole oikein kyennyt eikä ehtinyt tehdä turisti- tai muita hupailujuttuja. Nyt pari vikaa päivää olen saanut nauttia Nykin antimista ja tuntuu siltä, että alan pikku hiljaa sopeutua tänne. Kävellessäni uudessa naapurustossani tänään ihanassa lämpimässä auringonpaisteessa tajusin, että on ihan mieletöntä olla täällä. Mieletöntä, mutta ah niin ihanaa.

Muutto

Huh. Hiki virtaa pitkin selkäpiitä. Sain juuri pakattua kaikki tavarat. Ja niitähän onkin jo kertynyt! Pieni matkalaukku täynnä särkyvää, kuten Ikeasta ostetut pöytälamput, tuikkutelineet, jatkojohtoja ja sen sellaista. Kaksi Ikean iso sinistä kassia täynnä peittoja, tyynyjä, lakanoita, hengareita ja roskis. Viimiseksi jäi pakattavaksi mielen iso hippo-matkalaukku, johon tungin kaikki muut tavarat. Tuossa se odottaa vielä sulkemistaan, toivottavasti saan sen kiinni. Luulen, että se onnistuu!

Hostellihuone näyttää niin tyhjältä, kun siirsin kamat odottamaan lähtöä eteiseen. Olokin on hieman haikea. Tosin tämä ei ole vielä lopullinen ero. Palaan tänne vielä illalla ja nukun täällä (tosin vikan yön toisessa huoneessa) vielä tiistaihin asti. Jätin pari vaatekertaa kassiin, jotka kuljetan sitten tiistaiaamuna Columbiaan toimistolle ja sitten junalla Brooklyniin.

Jännittää kyllä. Aion ottaa taksin Brooklyniin. Niin saan muutettua helpoiten ja turvallisimmin. Tavaraa on niin paljon, etten millään saisi pidettyä kaikkea silmällä metrossa tai edes jaksaisi kantaa kaikkea yhtä aikaa. Uusi kämppis lupasi näyttää myös hieman paikkoja Brooklynissä. Haluaisin myös hankkia vasaran ja ruuvimeisselin tiistain Ikea-palapeliä varten paikallisesta Targetista!

Sain myös ratkaistua takuuvuokraongelman. Viereisen pankin automaatista sai nostettua jopa 500 dollaa kerralla, joten ei tarvinnut nostaa kuin viisi kertaa! Onkohan mulla koskaan ollut noin paljon rahaa lompakossa. Iik. Ekaa kertaa se ei mennyt kiinni, koska siellä oli niin paljon rahaa. And let me tell you, mun lompakko on I S O. Mutta eipä niitä tarvi siellä kauaa pitää, sillä nyt riennän kauniiseen sunnuntaipäivään ja aloitan oikean elämäni täällä Nykissä. I live in Brooklyn.

Kiehtova kaupunki

Napostelen Ikeasta ostamiani suklaapäällysteisiä kauralastuja. Jännittää. Tänään muutan tavarani Brooklyniin ja saan avaimet kämppään. Ainoa ongelmani on tällä hetkellä, että täkäläisistä automaateista saa ulos vain satasen kerrallaan ja mulla pitäs olla cashia ainakin 1100 dollaa takuuseen. Ja ehkä toiset 1100 syyskun vuokraan. Pitää kysyä respasta, jos ne tietää, mitä pitää tehdä.

Eilen illalla olin eka kertaa kunnolla keskustassa. Päivällä oltiin eka Claudia-hostellikämppiksen kanssa kavilla ja sitten päätettiin lähteä kaupungille. Se oli hieman stressaantunut, koska se ei vielä tienny oisiko sille sänkyä hostellissa. Oli oikein mukavaa, käytiin WTC-raunioilla ja hengailtiin satamassa. Löysin ne lakanatkin vihdoin ja viimein! Oli hienoa ja outoa kävellä keskustassa. Tää paikka on niin iso, mutta tuntuu pikkukylältä, koska joka paikassa on ihania pikkukujia, joissa on pikkukauppa toisensa jälkeen. Ja ihmisiä joka paikassa, ihanaa! Löysin monia hienoja ravintoloita ja kahviloita, joihin on hyvä raahata Suomen vieraita, sitten kun heitä ilmestyy oven taakse. Annulle olen varannut erityisen hienon raflan, josta on kaupungin parhaat näkymät.

Kahdeksan maissa menin Astor Placelle sovittuun tapaamiseen noin puol tuntia myöhässä. Not my fault! Junaratoja korjaillaan tänä ja ens viikonloppuna, joten ajelin valitsemallani junalla noin 6 pysäkkiä Astorin ohi, kun se ei pysähtynytkään missä sen piti. Nooh, muutkin oli myöhässä ja sitten mentiin Yaffa Kahvilaan syömään, se on East Villagessa. Ihana paikka! Istuttiiin patiolla värillisten hehkulamppujen loisteessa ja nautittiin miellyttävästä tuulenvireestä kuuman päivän jälkeen. Ruoka oli hyvää ja seura niin mukavaa, että meinattiin möhästyä seuraavasta aktiviteetista eli teatterista. Vuorossa oli independent production by non-futurists company. Oikein viihdyttävä pikku komediapläjäys.

Teatterin jälkeen olin jo hieman väsynyt, mutta lähdin kuitenkin muiden mukana kuuntelemaan livemusaa. Oli ihanaa vaan kävellä muiden kanssa öisiä Nykin katuja. Niin erilaista ja niin hienoa. Olisin voinut vain kävellä ympäriinsä ja katsella maisemia ja seurata ihmisiä. Aah, sydän meinasi pakahtua rintaan. Tunsin jo hieman kuuluvani tänne. Ihmiset olivat kiinnostuneita minusta, minä heistä ja erityisen kiinnostunut olen tästä kiehtovasta kaupungista. Kolmen jälkeen pääsin turvallisesti metrolla kotiin ja lysähdin rättiväsyneenä sängylleni.

Ihka ihana Ikea

Istun selkä märkänä Starbucks-kahvilassa Broadwayllä. Kuulostaa aika coolilta, mutta alkaa olla jo aika peruskauraa meikäläiselle... No ei kai, olen ihan innoissaan ja mietin, mitä ihmettä tein, että mut päästettiin tänne!

Taas on ollut hyvä ja kiireinen päivä. Aamulla käppäilin vessavenailun jälkeen (kyllä, jonotin ainakin puoli tuntia päästäkseni hostellin kylmään suihkuun) jo rutiiniksi muuttunutta reittiä Columbialle. Ehdin paikalle tasan yhdeksäksi, jolloin kampuksen Citibank avasi ovensa. Jätin heille pankkitilihakemuspaperit ja selvisi, että tarvin vielä Columbian kv. opiskelijatoimistolta jonkun paperin. Lähdin toimistolle vauhdilla, sillä ilman sitä en saisi tiliä avattua ja kello kymmeneltä lähtisi bussi Ikeaan. Toisin kuin eilen, löysin toimiston suht helposti ja sain asian toimitettua. Nopeaa ja tehokasta toimintaa! Voisinpa toimittaa kaiken byrokratian siinä toimistossa. Juoksin takaisin, vein saamani paperin pankkiin ja sain pankkityöntekijän vielä suostuteltua avaamaan tilin jo tänään, jotta voisin merkitä sen asuntohakemukseen. Ehdin vielä Ikean bussiinkin, vaikka en ollut edes varannut paikkaa.

Oli hauskaa istua bussissa matkalla New Jerseyhin, se oli kuin sightseeing tour. Ikeassa hymyilin, kun kaikki kyltit oli myös ruotsiksi. Melkein kuin olisi ollut kotona Suomessa. Shoppailu oli samalla hauskaa ja rankkaa, mutta lopulta löysin kaikki tarvitsemani (paitsi lakanat, joiden puuttumisen huomasin vasta bussissa paluumatkalla). Selvisin ostoksista ajoissa, joten ehdin käydä vielä ravintolassa syömässä hieman tomaattikeittoa. Vaikeinta koko matkassa oli saada taksi Columbialta hostelliin. Nyt olen tyytyväinen, mulla on kaikki koossa, paitsi ne lakanat, jotka unohdin, ja voin muuttaa kamat yhdellä taksimatkalla sunnuntaina. Itseni muutan Brooklyniin varmaan vasta tiistaina, koska sain vuodesohvan kuljetuksen vasta tiistaiksi. Lattialla nukkuminen ei kiehdo kovinkaan paljon. Onneksi hokasin varata hostelliin muutaman varayön lisää!

Kohta käppäilen varmaan takasin hostellille ja koitan järjestellä kamoja ja selvittää, voiko hostellilla pestä pyykkiä. Tän viikonlopun aikana pitäs myöskin kirjoittaa pari apurahahakemusta, jotta saisin ne pois alta ennen lukukauden alkua tiistaina. Lisäks olis paljon tarpeellista luettavaa uusille kv. opiskelijoille tarkoitetuilla nettisivuilla ennen kurssien alkua. Parempi myöhään kuin milloinkaan, sanon ma. Tän päivän kofeiinimäärällä touhuan varmaan kuin duracell-pupu kolmeen asti aamulla. Huomenna on sitten vuorossa hengailua uusien kavereiden kanssa. Awesome!

Mulla on asunto!

JEEE!! Asiat alkaa pikkuhiljaa järjestyä! Tänään sain mailia tytteliltä, että hän haluaa minut kämppiksekseen. Huomenna vien hänelle hakupaperit, koska muutto pitää hyväksyttää asuntoyhtiöllä. Mutta sovittiin nyt jo, että muutan sunnuntaina. Aika mahtavaa! En vielä oikein osaa uskoa, että olen oikeasti nykiläinen. Jaiks. Pitää kuitenkin vielä hankkia pankkitili hakemusta varten. Ja huomenna menen kv-opiskelijoille tarkoitetulle retkelle Ikeaan. Pitää ostaa patja ja verhot ja muuta. Ja nyt lähden yhden suomalaisen kanssa museoon!

Tsekkaa mun uusi neiböhuudi täältä!

Vihdoinkin kämppä?

Ohhoijaa. Onpas ollut päivä. Makoilen hostellissa vuoteella ja yläkerran tyttö nukkuu jo. Tai ainakin yrittää. Mulla on nenä tukossa ja kurkku karhea. En tiedä johtuuko se Nykin ilmasta vai siitä, että liikkuu monta kertaa päivässä kuumasta ulkoilmasta ilmastoituihin sisätiloihin. Nappasin Claritynin, toivottavasti aamulla jo helpottaa.

Tänään siis jatkui orientaatio ja vuorossa heti aamulla oli kaikkien minitunnit. Olin ryhmässä, jossa oli saksan, ranskan, italian, espanjan ja venäjän esitykset. Tosin venäjän tuntia en ehtinyt nähdä, koska minut määrättiin toiseen huoneeseen opettamaan, koska heillä oli tunnit loppuneet kesken ja meillä oli vielä kaksi pitämättä. Menin siis uuteen luokkaan ja opetin heille ensin hieman kertauksenomaisesti: ”Minä olen piip” ja ”Kuka sinä olet?” Tunnin varsinaisena aiheena oli värit, ja tunti meni hyvin ja oppilaat oli yhteistyökykyisiä ja oppi sanat tosi nopeasti. Sain hyvää palautetta. Tempo oli kuulemma ollut hyvä ja tunti edennyt määrätietoisesti, mutta ei liian nopeasti. Tunnin jälkeen lounaalla yksi oppilas, eräs saksan assari, toi mun väripaperivihkon ja sanoi: ”Hei, minä olen Artturi.” Se oli hieno hetki! Myöhemmin selvisi, että samainen Arthur haluaisi oppia norjaa ja kerroin, että aion kysyä laitoksen johtajalta, josko saisin pitää norjan alkeiskurssin ensi keväänä. Hän oli riemuissaan ja sanoi, että vaikka kurssia ei tulisi, hän haluaisi oppia norjaa.

Iltapäivästä yritin selvitellä mikä on UNI. Se on ilmeisesti joku yliopiston antama henkilötunnus, jota tarvii kaikkeen yliopiston juttuihin. Sitä yritettiin saada käyntiin kahden tietokoneihmisen kanssa kielilabrassa, mutta ei onnistunut. Vastahakoisesti meidän laitokselta luvattiin kysellä asiaa ensi viikkoon mennessä. Huomenna pitää yrittää myös selvittää sähköpostiosoitetta ja muita käytännön asioita. Onneksi huomenna on vapaapäivä.

Kuudelta tapasin suomalaisen tutun 14th streetillä. Olin jo hieman paniikissa, kun vartti yli ei näkynyt vielä ketään missään. Sitten tuli puhelinsoitto ja huomasimme olevamme ihan eri asemalla. Lopulta löydettiin toisemme ja mentiin kahvilaan. Oli kiva jutskailla suomeksi ja huomattiin kulkeneemme samoja teitä, vaikka ei oikeastaan tunneta toisiamme kovinkaan hyvin. Oli oikein mukavaa ja sain kutsun teatteriesityksen lauantaina!

Mukavan tapaamisen jälkeen oli edessä vieläkin jännittävämpi juttu. Menin metrolla Brooklyniin katsomaan mahdollista uutta kämppää! Olin hieman myöhässä ja kävelin vielä asemalta ihan väärään suuntaan ja kun lopulta olin oikealla kadulla, en muistanut tarkkaa talonnumeroa. Soitin Annulle Suomeen (kello oli silloin Suomessa kolme yöllä) ja kyselin apua osoiteongelmaan. Oli aiemmin lähettänyt Annulle piilokopion vuokraajan mailista, jossa osoite oli. Nooh, sitten kuitenkin löysin numeron jostain irtonaisesta lapusta ja huomasin seisovani sattumalta juuri sen talon edessä! Menin sisään ja tapasin erittäin herttaisen mustan tytön, joka tarjosi minulle teetä. Juteltiin Suomesta ja tutkimuksistamme, asunnosta, Brooklynista ja Columbiasta. Tultiin hyvin juttuun. Se oli jopa lukenut Suomea koskevan wikipediajutun! Molemmin puolin tuntui mukavalta, mutta sovittiin, että nukutaan vielä yön yli ja mailaillaan/soitellaan huomenna. Jännää. Tyttö oli tosi mukava ja kämppä kiva, joskin mun pitäs hankkia hieman kamaa, kuten patja, peitto, verhot ja sellasta. Lisäksi paikka on suhteellisen kaukana, noin tunnin matka kahdella metrolla. Voisin ehkä soittaa vielä muutamaan Manhattanin paikkaan huomenna ennen kuin päätän mitään, vaikka toisaalta tyttö oli niin mukava, että olisi sääli olla tutustumatta häneen paremmin. Mutta, nukutaan yön yli ja makustellaan, miltä kaikki maistuu huomenna.