Viime päivien uurastus työnhaun seurassa alkoi todellakin vatia veroaan torstaiaamulla. Olin laittanut herätyskellon soimaan kahdeksaksi, mutta heräsin ihan pökkyrässä yhdeksän tunnin unien jälkeen vähän yli ysiltä. Koko päivän aikataulutus meni heti ihan pieleen. Kävin nopeasti suihkussa ja lähdin suunnittelemaan toimistolle nopeasti tuutoritunteja, jotka alkoi puoli kahdeltatoista Times Squarella kirjastossa. Sain suunniteltua tunnit ajoissa ja ehdin kirjastoonkin sovittuun aikaan.
Tunnit meni hyvin. Tosin, koska olin odottanut väärässä paikassa, tunnit venyi niin pitkään, että myöhästyin Columbian suomen tunneilta. Syy oli se, että jäin kirjastoon lainamaan ensi viikon Kalevala-maratoniin erikielisiä kalevaloita, mutta minulle kerrottiinkin, että kirjastosta ei voi lainkaan lainata kirjoja. Mitääh?! Kirjoja sai lukea, mutta sitäkin varten piti olla Access-kortti, jonka lunastamiseen piti olla passi ja proof of address, joita mulla ei tietysti ollut mukana. Access-kortin saamisen jälkeen olisi vielä joka kirjaa kohti pitänyt täyttää kaavake, jotta joku henkilökunnasta kävisi hakemassa kirjan varastosta ja sitten voisin lukea kirjaa ja ehkä jopa kopioida. Siinä vaiheessa lähdin turhautuneena takaisin kohti Upper Westsidea.
Olin aikeissa kyllä mennä tunneille, mutta metrot takkuilivat. Aamupala oli kiireessä jäänyt väliin ja minun erittäin alhaisella nälkäkestävyydellä päätin 96:lla tovin junaa odotettuani, että kävelen kotiin. Ostin matkan varrella subbarista leivän ja kotona heittäydyin sängylle mussuttamaan sitä. Oli ihan puhki, pohkeet krampissa ja kello vasta kolme päivällä ja jäljellä vielä omat tunnit ja kuoroharkat illalla.
Pikkuhiljaa palauduin sen verran, että lähdin toimistolle suunnittelemaan tunteja. Olin niin loppuunväsynyt, että käveleminenkin teki kipeää. Tunnit meni kivasti, oltiin kielilabrassa ja ehdin siellä korjata toisen ryhmän kielilabrajuttuja ja suunnitella tulevia tunteja. Tuntien jälkeen piipahdin vielä toimistolla, siellä lapsukaiset odottivat filmin alkua, meillä oli suomalainen leffailta. Valitettavasti en voinut jäädä, koska maanantaina kuoroharjotuksissa naureskelleiden tenoreiden vuoksi, Armahan kulku –biisi Kalevala-maratonia varten oli vielä ihan keskissä.
Vaikka olin tosi väsynyt, kuoroharkat meni tosi hyvin. Pidin käytännössä koko harjoitukset. Eka laulettiin biisiä (nyt jo siis kolmansissa harkoissa) duuduulla ja lopuksi opeteltiin lausumista. Se sama tenori hihitteli taas, ja purin kieltä ja yritin olla ottamatta sitä henkilökohtaisesti. Muuten biisi kuulosti tosi mahtavalta. Mitä nyt yhden basson toilailuja lukuun ottamatta. Se on sellanen tyyppi, et se oppii korvakuulolta juttuja, mutta se ei ollut edellisissä harkoissa, joten se ei ollenkaan osannut biisiä. Koko illan mietin, että pitäiskö sitä pyytää jäämään maanantaina kotiin, ettei se pilasi kaikkien muiden hienolta kuulostavaa biisiä. Muilta kyseltyäni tulin siihen tulokseen, että kuoron on kuitenkin tarkoitus olla hauskaa kaikille, eikä olla osallistumassa mihinkään kilpailuun, joten lauletaan kaikki esityksessä. Luulen, että se menee kuitenkin tosi hyvin. Hauskaa laulaa suomalaista biisiä. Jotkut jopa kommentoi, että suomi on hauska kieli. Jos hyvin käy, jotkut voi innostua opiskelemaan suomea ensi vuonna!
