Kokkailua ja sohellusta

Sunnuntai, se sai sen aikaaaa-aaaan… lalalaa. Aah, sain herätä ilman herätyskelloa! Luin taas hieman ennen nousemista, olen ihan koukussa. Sitten lähdin käymään kaupassa ja sain vihdoinkin ostettua perustarpeita kuten öljyä, suolaa, pippuria ja jauhettuja chilejä. Ulkona on kuuma, joten tavaroiden raahaaminen kävi lenkistä.

Tänään on historiallinen päivä. Ensimmäistä kertaa täällä ollessa kokkasin liedellä! Ja vielä kaasuliedellä! Oli aikasta mukavaa pitkästä aikaa. Ei ole ollut aikaa kokkailla ja kotona olen muutenkin aina vain syönyt jugurttia, muroja tai jotain sellaista. Nyt loihdin itselleni oikein kunnon sunnuntaibrunssin, sipuli-paprikamunakkaan, naam! Nautiskelen sitä tässä samalla kaakaosoijamaidon kera. Voisiko olla paremmin?!

Kohta rupean taas opiskelemaan ja sitten on vuorossa kiertue modernin taiteen museoihin. Toisessa on suomalaisen nykytaiteen näyttely ja toisessa ”laulaa” kello neljä mieskuoro Huutajat. En ole koskaan nähnyt heitä livenä, joten odotan innolla. Illalla kokkaillaan mun vieraan vikan illan kunniaksi burritoja. Eiköhän se tästä.

Tilipitappi tippitappi tilitappi tippitappi tilipitappi tippitippitaiiii… (Interlude, kun päivä muuttuu illaksi.)

Ja niin se päivä kului ja sehän oli paljon hauskempi kuin osasin odottaakaan. Lueskelin siis tilastotiedettä ja sitten lähdin tarkistamaan maileja naapurikahvilaan appelsiinimehun kera. Ja juon mehuu. Skypeily onnistui hienosti, paitsi ulkona oli liian kuuma istua. Sitten suuntasin kohti PS1-museota. Siellä oli suomalaisen nykytaiteen näyttely Arctic Hysteria sekä mieskuoro huutajat. Näyttely oli hyvä, mutta kuoro oli ihan mieletön. En ole koskaan nähnyt niitä edes Suomessa ja he kyllä valloitti omintakeisilla sovituksilla sekä hienoilla koreografioilla. Yleisöä oli monta sataa ja kyllä suomalaishuuto upposi näihin paikallisiinkin. Varsinkin Amerikan national anthem teki suuren vaikutuksen.

Museokäynnin jälkeen matka jatkui kotiin ja tällä kertaa skypeilemään naapurikahvilaan. Otin mun toisen vakkarin, affogadon, eli kuubalaista kahvia, johon on upotettu suklaajäätelöpallo. Mikäs sen maukkaampaa kuumalla ilmalla. Juteltiin Annun kaa ja korjailin samalla mun artikkeliehdotusta Tylkkäriin. Siskoki eksyi samaan aikaan chättäilemään ja puhuttiin veljestä. Hän ei ole oikein kunnossa ja oli yrittäny soittaa mulle. Yritin soittaa takaisin, mutta kello oli jo liikaa Suomessa, eikä hän vastannut.

Olen lukenut viimeiset kaksi kuukautta Dostojevskin Rikos ja rangaistus –romaania. Vasta viime viikolla se on oikeastaan lumonnut minut. Luulen, että se liittyy päähenkilö Raskolnikovin huonoon vointiin. Jollain tavalla yhdistän päähenkilön käytöksen veljeni viime aikaiseen käytökseen ja kirja tuntuu jotenkin nyt paljo henkilökohtaisemmalta. Itse asiassa rupesin jatkamaan tämän päivän aiempaa lörpöttelyä, koska en millään saanut unta kaikilta ajatuksilta. On vaikeaa olla kaukana perheestä, jos kaikki on hyvin, mutta nyt se tuntuu vielä vaikeammalta, kun ei voi tehdä mitään auttaakseen.. Elämä osaa aina yllättää. Ei osaa koskaan odottaa, mitä seuraavaksi tapahtuu. Kai täytyy vain elää hetki kerrallaan ja toivoa ja rukoilla parasta. Valitettavasti en osaa elää kuin alkemisti:

”Minä en nimittäin elä menneisyydessä enkä tulevaisuudessa. Minulle on olemassa vain nykyhetki eikä minua kiinnosta mikään muu. Jos pystyt elämään nykyhetkessä, olet onnellinen mies (nainen). Elämäsi on oleva yhtä suurta juhlaa, suurta karnevaalia, koska se sisältää vain sen hetken jota elät.”