Viimeinen tiistai

Eilen illalla lueskelin siskon käännöstä kahteen asti, joten aamulla olisi nukuttanut makeasti. Olen kuitenki viimeisen viikon heränny todella aikaisin, oon varmaan jo jännittynyt kotiin menosta. Kahdeksalta soi kello ja muistin, että jotain nyt tapahtuu, mutta en muistanut mitä. Sitten kohta soi skype ja iskähän se siellä soitti ja muistin, mitä oli meneillään.

Tänään oli sovittu veljen hoitoa koskeva kokous psykiatrin ja sairaanhoitajan kanssa. Muut olivat jo puhuneet puolisen tuntia, joten hyppäsin hieman lennosta mukaan. Kyselin ensin itseäni vaivanneita kysymyksiä, mutta pian hiljennyin kuuntelemaan muita. Vanhat tunteet nousivat pintaan ja loppukokouksen ajan nieleskelin mantereen takana piilossa kyyneleitäni. Oli kuitenkin hyvä kuulla, mitä muut olivat mietiskelleet ja miten hoitohenkilökunnan mielestä tässä tulisi tai voisi edetä. Vaikeaa on, koska veli ei itse tajua olevansa sairas.

Kokouksen jälkeen juteltiin siskon kanssa niitä näitä, sekin oli vielä ihan pihalla koko yön kestäneestä kääntämisestä. Se on kotona käymässä ja menee Turkuun vapuksi. Mä myöhästyn siitä riemusta päivällä. Laitoin koneelta soimaan Bo Kaspersia ja hetken päästä oli jo parempi mieli. Myöskin sen takia, että sain mesettää Annun kanssa. Vitsi, ku on hienoa, että kohta saan halailla sitä Suomessa ja voidaan löhöillä sohvalla ja syödä jäätelöä!

Yheksitoista olin sopinu, että käyn toisen fulbraitterin entiseltä kämppikseltä hakeen sinne tulleen kirjan. Järkyttävä kuumuus ulkona, jotain 30 astetta! Kävelin nopsaan ja varjossa, mutta hiki tuli. Kun pääsin perille, koputin ja lopulta hakkasin ovea, mutta kukaan ei tullut avaamaan. Kävelin ihan raivon vallassa kotiin. Mulla ei ole aikaa tällaseen!!! Kotona soitin sille kämppikselle ja se ihan rauhassa sanoi, että sinun täytyy alhaalla soittaa ovikelloa, en kuule, jos koputetaan. ARGH! Torstaina uusi yritys.

Kotona kävin suihkussa ja kuuntein taas Kaspersia. Pikkuhiljaa kiukku laantui, vaikka asunnon 30-asteinen liikkumaton ilma kovasti yritti pitää sitä yllä. Musa auttaa kyllä ja kohta olin taas iloinen pieni oppilas. Luin n. 100 sivua artikkeleita viimeiselle NUY:n tunnille. Mielenkiintoista asiaa siitä, vaikuttaako vanheneminen kieleen. Kun olin saanut luettua, menin yliopistolle hakemaan illan musikaalilippua. Leijonakuningas, täältä tullaan!

Tunti oli mielenkiintoinen, tosin hieman hatusta vedetty. Sama tyyppi oli viime vuonna Suomessa samassa konffassa ja kertoi edelleen saman aloitusvitsin, hohhoijaa.

Tunnilta lähdin kaupan kautta Times Squarelle. Löysin Annulle matkalta paidan. Lissää tuliaisia! Se ei ole vielä saanut edellisiäkään, kun ne on vielä siskon luona Espoossa. Ennen musikaalia kävin vielä nykiläisittäin pizzaslaissilla. Mahantäytettä, ei paljon muuta.

Musikaali alkoi hienosti, mutta oli kokonaisuudessaan pettymys. Teatteri oli hieno, ainoa missä olen tähän mennessä nähnyt rullaportaat. Koko jutussa oli rahastamisen maku. Alku- ja loppukohtaukset oli hienot, mutta siinä välillä oli aika huttua. Kukaan näyttelijöistä ei ollut mikään erikoisen hyvä laulaja ja puvustukset oli jotain aika järkyttävää. Tanssijoillakin oli välillä puolet pepusta paljastavia rihmoja päällä, ja tää on kuitenki perhemusikaali. Tanssijoita oli paljon, mutta koreagrafiat oli jotain ihme hillumista, olin ihan ihmeissään, että kuka nää on suunnitellu! Kokonaisuudessaan suosittelen, että kannattaa jäädä kotiin ja katsoa Disneyn piirroselokuva niin jää paljon parempi mieli. Ainoa erittäin hyvä kohta musikaalissa oli noitatohtori, jonka laulut ja esiintyminen oli samalla hauskaa ja vakuuttavaa!

Kaikenlaista tapahtui tänään ja illalla oli tosi vaikeaa saada unta. Liikaa asioita pyöri mielessä. Onneksi on enää kolme yötä Leevin jouluun.

Kalevala-maratoni

Aamulla ryntäsin stressissä toimistolle ysiksi. Tänään Kalevala-maratoni, tuo pitkään valmisteltu suurtapahtuma. Tehtävänä oli vielä tulostaa ja liimata pikkulapuille esiintyjät, esiintymiskieli ja -aika Deutsches Hausen eteiseen suunnittelemaamme korkkitauluun, jotta ohjelma sujuisi sutjakkaasti ja kaikille halukkaille olisi helpompi löytää esiintymisaika.


Myös käsiohjelma oli työn alla aamusella. Tietysti Murphyn laki iski jälleen. Lehtorin kanssa ohjelmaa korjatessa, tietokone sammui ja jouduin lähtemään lumimyrskyssä hakemaan kotoa unohtuneen adapterin. Kalevala-maratonin kunniaksi oli edellisenä yönä tullut lunta yli 30 senttiä ja sitä tuli edelleen vaakatasossa.

Kotona söin marketista haetun nuudeliaterian, sellaisen valmiin, ei pussinuudeleita sentään. Ajattelin, että täytyy saada masu täyteen, että jaksan iltaan asti. Ehdin ajoissa takaisin toimistolle ja tulostin valmiin käsiohjelman 130 ihmiselle. Ohho, onkos sinne tulossa niin paljon ihmisiä?!

Sitten menin Deutsches Hauseen, siellä oli jo lehtori paikalla ja catering. Nam, karjalanpiirakoita ja lohivoileipiä. Tosin ei niistä ollut paljon mulle iloa, lohta en syö ja väliajoilla ruuat katosivat nopeammin kuin pieru Saharaan, pardon my French. Mun tehtävänä oli seistä eteisessä ja kysellä ihmisiltä olivatko he ilmoittautuneet esiintymään ja varmistaa, että korkkitauluni oli aikataulussa. Muusikko-Ulla toimi MC:nä ja hänen kanssaan yritettiin mahduttaa kaikki halukkaat esiintymään.

Viisi tuntia sujuivat kuin siivillä. Oli ihan hauskoja esityksiä, perus runonlausuntaesitysten lisäksi oli laulua ja alkeiskurssin näytelmä Lemminkäisen kursimisesta kasaan. Itse olin opettanut kuorolleni Pekka Kostiaisen Armahan kulku. Aika vaikea biisi, joka vielä äänenavauksessa 2 minuuttia ennen esiintymistä kuulosti suhteellisen karsealta, meni todella hyvin ja monet kiittelivätkin laulusta oikein moneen otteeseen. Tulipa se nauhallekin, joten kunhan saan nauhat käsiini, totean itse, menikö se hyvin vai erittäin hyvin.

Kellon lähennellessä yhdeksää viikojen stressi purkautui kramppina vatsassa. Ilmeisesti se oli kalevala-maratoniin kuuluva oire, koska lehtorilla oli kuulemma ihan samanlainen olo. Kaverini kävi hakemassa suolakeksejä kioskilta, niin sain edes jotain ruokaa mahaani. Maratoni oli kyllä menestys, en olisi uskonut, että sinne tulee niin paljon ja erilaisia ihmisiä; nuoria ja vanhoja suomalaisia ja kaikennäköisiä ulkkiksia. Kalevalaakin kuultiin arabiasta ja jiddishistä savon murteeseen.

Kun oltiin saatu viimeisetki vieraat ulos ovesta, mentiin raflaan syömään pienellä joukolla. Hyvä kun sain silmät pidettyä auki, mutta sinne se pestopasta katosi ja lopulta pääsin kotiin saateltuna oman lämpimän ja kuohkean peiton alle. Aah.

Kulttuurisunnuntai

Aamulla herätys tuntui erittäin pahalta. Kaikkien työhakujen ja tulevan Kalevala-maratonin takia mulla on ollu tosi vaikea nukahtaa pari vikaa viikkoa ja aikainen herätys tuntui monen lyhyen yön jälkeen fyysisen kivuliaalta. Halusin kuitenkin liittyä indonesialaisen FLTA:n ja Bostonin fulbraitteripojan seuraan sunnuntaibrunssille Alice’s teacup -nimiseen ihanaan Liisa ihmemaassa -teemalla sisustettuun teeluolaan.

Muutkin olivat saaneet saman idean ja jouduttiin odottamaan kadun toisella puolella Starbuckissa 50 minsaa, mutta olihan se sen arvoista. Ja aika kului rattoisasti, kun odottelin uutta mochaccinoa sen jälkeen, kun tajusin että joku oli vienyt alkuperäisen. Onneksi mukava kahvilatyöntekijä lupas tehdä mulle uuden. Lopulta päästiin Liisan teekuppiin. Seura oli hyvää ja tee erinomaista. Ruokavalintani, kuminaporkkanavoileipä, ei ollut kummoista, mutta ei sovi valittaa. Metroasemalla sanoin hyvästit ja palasin hetkeksi kotiin skypeilemään Annun kanssa. Oli tosi mukavaa pitkästä aikaa puhua kasvokkain. Molemmilla on ollut kiireinen viikkoa, niin ei oltu ehditty samaan aikaan tietokoneelle kovin usein.

Kotoa lähdin Brooklyniin katsomaan Ibsenin Nukkekotia. Näytelmä oli aika erikoinen. Siinä oli hyviä ideoita, kuten tekniikkamiesten ja pianistin liittäminen näytelmään. Myöskin vertauskuva nukkekodista, jossa miehet ja lapset mahtuivat helposti asumaan, mutta joka oli liian pieni Noralle ja kaikille muille naisille oli jännä idea, joka oli toteutettu niin, että lapsia esitti kaksi lasta ja miehiä kolme kääpiötä. Kuitenkin päänäyttelijän feikki norjalaisaksentti, joka oli mielestäni lähinnä karmaiseva sekoitus feikkiruotsin, italian ja saksan aksenttia nosti ainakin itseltä niskakarvat pystyyn. Näytelmä oli myös liian pitkä ja kerroin kaverille sen jälkeen, ettei hän ollut menettäny mitään.

Brooklynistä matkasin Midtowniin Carnegie Hallille, jossa oli kuorokonsertti. Hurja lumisade! Sitä ennen nappasin mozzarellaleivän kahvilasta, karmiva nälkä! Konsertti oli tosi hieno ja päätin, että kun palaan Turkuun, mun on pakko löytää joku kiva kuoro.

Leppoisa lauantai

Mun piti aamusta asti litteroida haastatteluja, mutta en oikein saanut mitään aikaan, kun oli niin kiire päivä. Taas. Aamulla tosin ehdin hetken nauttia tosi suomalaisesta aamupalasta. Söin ruisleipää!! Aamulla tavattiin Columbialla ja mentiin bussilla adventistikirkkoon laulamaan kuoron kanssa. Oli mielenkiintoista seurata meininkiä oikein eka rivin penkeistä. Hieman luterilaisempaa meininkiä kuin noissa gospelkirkoissa, missä olen ollut täällä. Lämminhenkistä kuitenkin. Saarna oli vain hieman provosoivaa ja ihmettelen sitä, että täällä saarnat ovat enemmän sarja henkilökohtaisia anekdootteja kuin painavaa asiaa.


Kirkosta menin suoraan kahvilaan, jossa tapasin toisen fulbraitterin lounaalle. Ihana paikka! Ja tuli julkkiksiaki vastaan. Tina Fey lapsineen ja miehineen oli juuri lähdössä kun jonotin pöytää. Oliskohan mun julkkisluku nyt jo 3 koko ajalta. Heh.

Lounaalta käytiin kaunistautumassa ja sit lähdettiin Queensin Elmhurstiin indonesialaisen raflaan. Meitä oli seitsemän ja oli oikein kivaa jutella ja nauttia todella mahtavasta ruuasta. Ruoka muistutti thaimaalaista kookoscurrya ja malesialaista maapähkinäkastiketta. Haluan ehdottomasti mennä sinne takaisin!

Loppuillasta mulla ja toisella fulbraitterilla oli liput legendaariseen bluespaikkaan B.B. King’siin. Ei kuitenkaan päästy heti sisälle, niin käytiin naapurissa teellä ja kakulla. Itse B.B. King’s paikkana oli vaikuttava ja iso, ja bändi oli hyvä (tosin liian kovaääninen, kun olin unohtanut korvatulpat kotiin), mutta koko järjestely huusi TURISTIANSA! Setti kesti alle tunnin ja bändi keskeytettiin kesken biisin ja valot laitettiin heti päälle. Kummatkan meistä ei päässyt juomassa edes puoleen väliin. Oltiin hieman ajateltu menevämme sinne joku sunnuntai kuuntelemaan Harlem Gospel Choiria, mutta taitaa ton kokemuksen jälkeen jäädä väliin. Väsyneinä ja hieman pettyneinä noustiin Uptownin ykkösjunaan.

Hätäinen perjantai-ilta

Perjantai-iltana Bostonista saapui indonesian FLTA:n luokse suomalainen fulbraitteri kylään. Meni hieman aikataulut tiukoille, koska meillä oli liput jazzkonserttiin Bluenoteen ja ojan bussi oli myöhässä. Odoteltiin toisen FLTA:n kanssa vesisateisessa Morningside Heightsissa häntä pastaillalliselle. Hän saapui ja syötiin pikapikavauhtia.

Päästiin matkaan todella paljon liian myöhään ja yritin lähettää toiselle fulbraitterille viestiä, et tullaan myöhässä. Hän oli vielä kipeä ja kauhistelin ajatusta, että hän joutuisi seisomaan sateessa ulkona. No, kun yritin lähettää viestiä, tulikin ilmoitus, että mun rahat kännykästä oli loppu! Himpatti! Ja sit tuli just juna asemalle ja oli pakko nousta siihen. Matka kesti hirmu kauan ja toista junaa sai odottaa ikuisuuden.

Kun vihdoin päästiin Bluenoteen, kaveria ei näkyny missään. Sisältä soitin hänelle indonesialaisen puhelimesta, mutta verkko oli tosi huono ja kuulin vain, että hän oli tympääntynyt ja lähtenyt kotiin. Mulle tuli niin paha mieli siitä, että oltiin jätetty hänet pulaan, et jouduin menemään vessaan keräilemään itseäni. Takaisin pöytäänkään tultuani musa ei oikein innostanu, vaikka lavalla oli erittäin ammattitaitoinen latinojazzorkesteri.

Jossain vaiheessa kaverilta tuli viesti, että kaikki oli ihan ok ja hän oli vain lähtenyt kotiin lepäämään. Sen jälkeen ehdin nauttia vikasta kahdesta biisistä ja jammailinkin kovasti. Sitten juostiin sateessa asemalle ja mentiin kotiin nukkumaan.

Toivoton torstai

Viime päivien uurastus työnhaun seurassa alkoi todellakin vatia veroaan torstaiaamulla. Olin laittanut herätyskellon soimaan kahdeksaksi, mutta heräsin ihan pökkyrässä yhdeksän tunnin unien jälkeen vähän yli ysiltä. Koko päivän aikataulutus meni heti ihan pieleen. Kävin nopeasti suihkussa ja lähdin suunnittelemaan toimistolle nopeasti tuutoritunteja, jotka alkoi puoli kahdeltatoista Times Squarella kirjastossa. Sain suunniteltua tunnit ajoissa ja ehdin kirjastoonkin sovittuun aikaan.

Tunnit meni hyvin. Tosin, koska olin odottanut väärässä paikassa, tunnit venyi niin pitkään, että myöhästyin Columbian suomen tunneilta. Syy oli se, että jäin kirjastoon lainamaan ensi viikon Kalevala-maratoniin erikielisiä kalevaloita, mutta minulle kerrottiinkin, että kirjastosta ei voi lainkaan lainata kirjoja. Mitääh?! Kirjoja sai lukea, mutta sitäkin varten piti olla Access-kortti, jonka lunastamiseen piti olla passi ja proof of address, joita mulla ei tietysti ollut mukana. Access-kortin saamisen jälkeen olisi vielä joka kirjaa kohti pitänyt täyttää kaavake, jotta joku henkilökunnasta kävisi hakemassa kirjan varastosta ja sitten voisin lukea kirjaa ja ehkä jopa kopioida. Siinä vaiheessa lähdin turhautuneena takaisin kohti Upper Westsidea.

Olin aikeissa kyllä mennä tunneille, mutta metrot takkuilivat. Aamupala oli kiireessä jäänyt väliin ja minun erittäin alhaisella nälkäkestävyydellä päätin 96:lla tovin junaa odotettuani, että kävelen kotiin. Ostin matkan varrella subbarista leivän ja kotona heittäydyin sängylle mussuttamaan sitä. Oli ihan puhki, pohkeet krampissa ja kello vasta kolme päivällä ja jäljellä vielä omat tunnit ja kuoroharkat illalla.

Pikkuhiljaa palauduin sen verran, että lähdin toimistolle suunnittelemaan tunteja. Olin niin loppuunväsynyt, että käveleminenkin teki kipeää. Tunnit meni kivasti, oltiin kielilabrassa ja ehdin siellä korjata toisen ryhmän kielilabrajuttuja ja suunnitella tulevia tunteja. Tuntien jälkeen piipahdin vielä toimistolla, siellä lapsukaiset odottivat filmin alkua, meillä oli suomalainen leffailta. Valitettavasti en voinut jäädä, koska maanantaina kuoroharjotuksissa naureskelleiden tenoreiden vuoksi, Armahan kulku –biisi Kalevala-maratonia varten oli vielä ihan keskissä.

Vaikka olin tosi väsynyt, kuoroharkat meni tosi hyvin. Pidin käytännössä koko harjoitukset. Eka laulettiin biisiä (nyt jo siis kolmansissa harkoissa) duuduulla ja lopuksi opeteltiin lausumista. Se sama tenori hihitteli taas, ja purin kieltä ja yritin olla ottamatta sitä henkilökohtaisesti. Muuten biisi kuulosti tosi mahtavalta. Mitä nyt yhden basson toilailuja lukuun ottamatta. Se on sellanen tyyppi, et se oppii korvakuulolta juttuja, mutta se ei ollut edellisissä harkoissa, joten se ei ollenkaan osannut biisiä. Koko illan mietin, että pitäiskö sitä pyytää jäämään maanantaina kotiin, ettei se pilasi kaikkien muiden hienolta kuulostavaa biisiä. Muilta kyseltyäni tulin siihen tulokseen, että kuoron on kuitenkin tarkoitus olla hauskaa kaikille, eikä olla osallistumassa mihinkään kilpailuun, joten lauletaan kaikki esityksessä. Luulen, että se menee kuitenkin tosi hyvin. Hauskaa laulaa suomalaista biisiä. Jotkut jopa kommentoi, että suomi on hauska kieli. Jos hyvin käy, jotkut voi innostua opiskelemaan suomea ensi vuonna!

Laskiaistiistai tuhkakeskiviikkona

Jo viikonloppuna aloitettu työhakemus tuotti erittäin paljon päänvaivaa. Opetuksen lisäksi kirjoitettuna pää meinasi poksahtaa opetellessa akateemisen portfolion kirjoittamista. Mitä enemmän luin portfolion ohjeita, sitä enemmän masennuin tajutessani, etten tiennyt mitään. Joskus olisi kiva jos olis aikaa keskittyä yhteen asiaan kerralla. Nooh, onneksi sain Annun ja siskon oikolukemaan hakemuksen ennen sen lähettämistä. Kiireessä tehdessä tuli kyllä itelle sellanen olo, et lopputulos oli tosi huono, mutta pieni skypehetki Annun kanssa palautti itsentunnon, ja sain kuin sainkin hakemuksen valmiiksi ajoissa. Ajatukset jäi tosin kiinni hakemukseen niin pahasti 14 tunnin työn jälkeen, etten päässy nukkumaan ennen viittä.

Seuraavana päivänä oli Kalevala-kokous, mutta ei päästykään juhlapaikkaan, joten kokous peruttiin. Ihme kyllä ei väsyttäny neljän tunnin unien jälkeen ennen kuin vasta iltapäivällä, jolloin vaivuin syvään uneen hetkeksi, kunnes heräsin puhelimen pirinään. Iltapäivä meni mukavasti ystävien kanssa laskiaispullia leipoessa. Oli ihanaa olla isossa keittiössä, jossa oli varusteena muutakin kuin veitsi ja leikkuulauta! Kaikki viime päivien stressi purkautui taikinaa vaivatessa ja rupatellessa mukavia. Ja pullista tuli tosi hyviä!