Kiehtova kaupunki

Napostelen Ikeasta ostamiani suklaapäällysteisiä kauralastuja. Jännittää. Tänään muutan tavarani Brooklyniin ja saan avaimet kämppään. Ainoa ongelmani on tällä hetkellä, että täkäläisistä automaateista saa ulos vain satasen kerrallaan ja mulla pitäs olla cashia ainakin 1100 dollaa takuuseen. Ja ehkä toiset 1100 syyskun vuokraan. Pitää kysyä respasta, jos ne tietää, mitä pitää tehdä.

Eilen illalla olin eka kertaa kunnolla keskustassa. Päivällä oltiin eka Claudia-hostellikämppiksen kanssa kavilla ja sitten päätettiin lähteä kaupungille. Se oli hieman stressaantunut, koska se ei vielä tienny oisiko sille sänkyä hostellissa. Oli oikein mukavaa, käytiin WTC-raunioilla ja hengailtiin satamassa. Löysin ne lakanatkin vihdoin ja viimein! Oli hienoa ja outoa kävellä keskustassa. Tää paikka on niin iso, mutta tuntuu pikkukylältä, koska joka paikassa on ihania pikkukujia, joissa on pikkukauppa toisensa jälkeen. Ja ihmisiä joka paikassa, ihanaa! Löysin monia hienoja ravintoloita ja kahviloita, joihin on hyvä raahata Suomen vieraita, sitten kun heitä ilmestyy oven taakse. Annulle olen varannut erityisen hienon raflan, josta on kaupungin parhaat näkymät.

Kahdeksan maissa menin Astor Placelle sovittuun tapaamiseen noin puol tuntia myöhässä. Not my fault! Junaratoja korjaillaan tänä ja ens viikonloppuna, joten ajelin valitsemallani junalla noin 6 pysäkkiä Astorin ohi, kun se ei pysähtynytkään missä sen piti. Nooh, muutkin oli myöhässä ja sitten mentiin Yaffa Kahvilaan syömään, se on East Villagessa. Ihana paikka! Istuttiiin patiolla värillisten hehkulamppujen loisteessa ja nautittiin miellyttävästä tuulenvireestä kuuman päivän jälkeen. Ruoka oli hyvää ja seura niin mukavaa, että meinattiin möhästyä seuraavasta aktiviteetista eli teatterista. Vuorossa oli independent production by non-futurists company. Oikein viihdyttävä pikku komediapläjäys.

Teatterin jälkeen olin jo hieman väsynyt, mutta lähdin kuitenkin muiden mukana kuuntelemaan livemusaa. Oli ihanaa vaan kävellä muiden kanssa öisiä Nykin katuja. Niin erilaista ja niin hienoa. Olisin voinut vain kävellä ympäriinsä ja katsella maisemia ja seurata ihmisiä. Aah, sydän meinasi pakahtua rintaan. Tunsin jo hieman kuuluvani tänne. Ihmiset olivat kiinnostuneita minusta, minä heistä ja erityisen kiinnostunut olen tästä kiehtovasta kaupungista. Kolmen jälkeen pääsin turvallisesti metrolla kotiin ja lysähdin rättiväsyneenä sängylleni.

Ihka ihana Ikea

Istun selkä märkänä Starbucks-kahvilassa Broadwayllä. Kuulostaa aika coolilta, mutta alkaa olla jo aika peruskauraa meikäläiselle... No ei kai, olen ihan innoissaan ja mietin, mitä ihmettä tein, että mut päästettiin tänne!

Taas on ollut hyvä ja kiireinen päivä. Aamulla käppäilin vessavenailun jälkeen (kyllä, jonotin ainakin puoli tuntia päästäkseni hostellin kylmään suihkuun) jo rutiiniksi muuttunutta reittiä Columbialle. Ehdin paikalle tasan yhdeksäksi, jolloin kampuksen Citibank avasi ovensa. Jätin heille pankkitilihakemuspaperit ja selvisi, että tarvin vielä Columbian kv. opiskelijatoimistolta jonkun paperin. Lähdin toimistolle vauhdilla, sillä ilman sitä en saisi tiliä avattua ja kello kymmeneltä lähtisi bussi Ikeaan. Toisin kuin eilen, löysin toimiston suht helposti ja sain asian toimitettua. Nopeaa ja tehokasta toimintaa! Voisinpa toimittaa kaiken byrokratian siinä toimistossa. Juoksin takaisin, vein saamani paperin pankkiin ja sain pankkityöntekijän vielä suostuteltua avaamaan tilin jo tänään, jotta voisin merkitä sen asuntohakemukseen. Ehdin vielä Ikean bussiinkin, vaikka en ollut edes varannut paikkaa.

Oli hauskaa istua bussissa matkalla New Jerseyhin, se oli kuin sightseeing tour. Ikeassa hymyilin, kun kaikki kyltit oli myös ruotsiksi. Melkein kuin olisi ollut kotona Suomessa. Shoppailu oli samalla hauskaa ja rankkaa, mutta lopulta löysin kaikki tarvitsemani (paitsi lakanat, joiden puuttumisen huomasin vasta bussissa paluumatkalla). Selvisin ostoksista ajoissa, joten ehdin käydä vielä ravintolassa syömässä hieman tomaattikeittoa. Vaikeinta koko matkassa oli saada taksi Columbialta hostelliin. Nyt olen tyytyväinen, mulla on kaikki koossa, paitsi ne lakanat, jotka unohdin, ja voin muuttaa kamat yhdellä taksimatkalla sunnuntaina. Itseni muutan Brooklyniin varmaan vasta tiistaina, koska sain vuodesohvan kuljetuksen vasta tiistaiksi. Lattialla nukkuminen ei kiehdo kovinkaan paljon. Onneksi hokasin varata hostelliin muutaman varayön lisää!

Kohta käppäilen varmaan takasin hostellille ja koitan järjestellä kamoja ja selvittää, voiko hostellilla pestä pyykkiä. Tän viikonlopun aikana pitäs myöskin kirjoittaa pari apurahahakemusta, jotta saisin ne pois alta ennen lukukauden alkua tiistaina. Lisäks olis paljon tarpeellista luettavaa uusille kv. opiskelijoille tarkoitetuilla nettisivuilla ennen kurssien alkua. Parempi myöhään kuin milloinkaan, sanon ma. Tän päivän kofeiinimäärällä touhuan varmaan kuin duracell-pupu kolmeen asti aamulla. Huomenna on sitten vuorossa hengailua uusien kavereiden kanssa. Awesome!

Mulla on asunto!

JEEE!! Asiat alkaa pikkuhiljaa järjestyä! Tänään sain mailia tytteliltä, että hän haluaa minut kämppiksekseen. Huomenna vien hänelle hakupaperit, koska muutto pitää hyväksyttää asuntoyhtiöllä. Mutta sovittiin nyt jo, että muutan sunnuntaina. Aika mahtavaa! En vielä oikein osaa uskoa, että olen oikeasti nykiläinen. Jaiks. Pitää kuitenkin vielä hankkia pankkitili hakemusta varten. Ja huomenna menen kv-opiskelijoille tarkoitetulle retkelle Ikeaan. Pitää ostaa patja ja verhot ja muuta. Ja nyt lähden yhden suomalaisen kanssa museoon!

Tsekkaa mun uusi neiböhuudi täältä!

Vihdoinkin kämppä?

Ohhoijaa. Onpas ollut päivä. Makoilen hostellissa vuoteella ja yläkerran tyttö nukkuu jo. Tai ainakin yrittää. Mulla on nenä tukossa ja kurkku karhea. En tiedä johtuuko se Nykin ilmasta vai siitä, että liikkuu monta kertaa päivässä kuumasta ulkoilmasta ilmastoituihin sisätiloihin. Nappasin Claritynin, toivottavasti aamulla jo helpottaa.

Tänään siis jatkui orientaatio ja vuorossa heti aamulla oli kaikkien minitunnit. Olin ryhmässä, jossa oli saksan, ranskan, italian, espanjan ja venäjän esitykset. Tosin venäjän tuntia en ehtinyt nähdä, koska minut määrättiin toiseen huoneeseen opettamaan, koska heillä oli tunnit loppuneet kesken ja meillä oli vielä kaksi pitämättä. Menin siis uuteen luokkaan ja opetin heille ensin hieman kertauksenomaisesti: ”Minä olen piip” ja ”Kuka sinä olet?” Tunnin varsinaisena aiheena oli värit, ja tunti meni hyvin ja oppilaat oli yhteistyökykyisiä ja oppi sanat tosi nopeasti. Sain hyvää palautetta. Tempo oli kuulemma ollut hyvä ja tunti edennyt määrätietoisesti, mutta ei liian nopeasti. Tunnin jälkeen lounaalla yksi oppilas, eräs saksan assari, toi mun väripaperivihkon ja sanoi: ”Hei, minä olen Artturi.” Se oli hieno hetki! Myöhemmin selvisi, että samainen Arthur haluaisi oppia norjaa ja kerroin, että aion kysyä laitoksen johtajalta, josko saisin pitää norjan alkeiskurssin ensi keväänä. Hän oli riemuissaan ja sanoi, että vaikka kurssia ei tulisi, hän haluaisi oppia norjaa.

Iltapäivästä yritin selvitellä mikä on UNI. Se on ilmeisesti joku yliopiston antama henkilötunnus, jota tarvii kaikkeen yliopiston juttuihin. Sitä yritettiin saada käyntiin kahden tietokoneihmisen kanssa kielilabrassa, mutta ei onnistunut. Vastahakoisesti meidän laitokselta luvattiin kysellä asiaa ensi viikkoon mennessä. Huomenna pitää yrittää myös selvittää sähköpostiosoitetta ja muita käytännön asioita. Onneksi huomenna on vapaapäivä.

Kuudelta tapasin suomalaisen tutun 14th streetillä. Olin jo hieman paniikissa, kun vartti yli ei näkynyt vielä ketään missään. Sitten tuli puhelinsoitto ja huomasimme olevamme ihan eri asemalla. Lopulta löydettiin toisemme ja mentiin kahvilaan. Oli kiva jutskailla suomeksi ja huomattiin kulkeneemme samoja teitä, vaikka ei oikeastaan tunneta toisiamme kovinkaan hyvin. Oli oikein mukavaa ja sain kutsun teatteriesityksen lauantaina!

Mukavan tapaamisen jälkeen oli edessä vieläkin jännittävämpi juttu. Menin metrolla Brooklyniin katsomaan mahdollista uutta kämppää! Olin hieman myöhässä ja kävelin vielä asemalta ihan väärään suuntaan ja kun lopulta olin oikealla kadulla, en muistanut tarkkaa talonnumeroa. Soitin Annulle Suomeen (kello oli silloin Suomessa kolme yöllä) ja kyselin apua osoiteongelmaan. Oli aiemmin lähettänyt Annulle piilokopion vuokraajan mailista, jossa osoite oli. Nooh, sitten kuitenkin löysin numeron jostain irtonaisesta lapusta ja huomasin seisovani sattumalta juuri sen talon edessä! Menin sisään ja tapasin erittäin herttaisen mustan tytön, joka tarjosi minulle teetä. Juteltiin Suomesta ja tutkimuksistamme, asunnosta, Brooklynista ja Columbiasta. Tultiin hyvin juttuun. Se oli jopa lukenut Suomea koskevan wikipediajutun! Molemmin puolin tuntui mukavalta, mutta sovittiin, että nukutaan vielä yön yli ja mailaillaan/soitellaan huomenna. Jännää. Tyttö oli tosi mukava ja kämppä kiva, joskin mun pitäs hankkia hieman kamaa, kuten patja, peitto, verhot ja sellasta. Lisäksi paikka on suhteellisen kaukana, noin tunnin matka kahdella metrolla. Voisin ehkä soittaa vielä muutamaan Manhattanin paikkaan huomenna ennen kuin päätän mitään, vaikka toisaalta tyttö oli niin mukava, että olisi sääli olla tutustumatta häneen paremmin. Mutta, nukutaan yön yli ja makustellaan, miltä kaikki maistuu huomenna.

Asuntoa etsimässä

Toimistolla ei ollut saapuessani ketään, mutta onneksi Richard, saksan proffa, pelasti minut antamalla avaimen omasta nipustaan, koska ei kuulemma tarvinnut sitä enää. Ennen kaikkien kieliaineiden opetusassistenttien orientaatiota yhdeksältä ehdin pirauttaa skypellä mamillekin ja selittelin kaikenlaista tästä Nykissä olemisesta. Kai päällimmäisenä on epätodellinen olo siitä, että oikeasti asun täällä, enkä ole vain käymässä niinkuin yleensä reissuilla.

Orientaatiossa päästiin eilisen teoriasta hieman pidemmälle. Päivä alkoi mukavalla jutustelulla aamupalan ohessa ja se tulikin tarpeen, sillä aamiksen jälkeen meidät jaettiin kahteen ryhmään. Toiset jäivät puolan shokkitunnille, itse lähdin toisen ryhmän mukana japanin shokkitunnille. Kysessä oli siis asettautuminen oppilaan asemaan, kun he tulee tunnille, jossa puhutaan vain kohdekieltä, jota he eivät ymmärrä lainkaan. Alkuhämmennyksen jälkeen metodi alkoi tuntua järkevältä ja nyt osaan sanoa japaniksi konnichiwa, sayoonara, Leevi desu ja vaikka mitä.

Iltapäivällä käytiin vielä tarkemmin läpi tuntien suunnitteluvaihetta ja erilaisten tehtävien käyttöä tunnilla tietyn kielioppiasian harjoittelussa. Loppupäivästä suunniteltiin kieliryhmissä huomisen minioppitunteja. Minä, hausan ja indonesian kielten opetusassarit suunniteltiin tunteja yhdessä, tietysti eri kielille. Huomenna siis ehkä pidän suomen minitunnin väreistä. Hmm, mitäköhän siitä tulee!?

Orientaation jälkeen ehdin vielä toimistolle ja minulle oli tullut viesti kämppishakusivuilta! Jee! Joku Columbiassa opiskeleva opiskelijatyttö etsii kämppistä Brooklyniin, Brooklyn Heightsin lähelle. Annun kanssa ollaan aina puhuttu, että kaikki muut, jotka tulee Nykiin haluaa aina asua Manhattanilla, mutta me ollaan aina haluttu asumaan Brooklyn Heigthsiin, koska sieltä on parhaat näkymät suoraan Manhattanin skylineen. Uu. Laitoin tytölle heti viestin takaisin, että olen erittäin kiinnostunut, milloin voin tulla katsomaan. Onni ei kuitenkaan suosinut rohkeaa. Hostellilla huomasin sähköpostilaatikostani, että häneltä on tullut viesti sivustolle. Puhelimesta oli akku loppu, joten hän ei voinut soittaa ja nyt täältä hostellilta en jostain syystä pääse enää hakusivustolle. Miiiiiiksiii?! Sanoin nimittäin viestissä, että olisin tänään voinut jo mennä katsastamaan asunnon, mutta nyt en tiedän, mitä tytteli mulle vastasi. Aargh.


Nyt tuli se tyttö, jota en ole nähnyt kolmeen päivään, mutta joka aina tulee huoneeseen kello kaksi yöllä. Pyytelin anteeksi, että herään aina niin aikasin ja se pyyteli anteeks, et se aina kolistelee sisään myöhään. No, eipä siis huolta. Muutenkin asiat alkaa selviämään pikkuhiljaa. Tänään sain jopa aikaiseksi hankkia virallisen työluvan yliopiston opiskelijapalveluista. Kyllä se tästä.

Orientaatiossa

Huh, jaloissa tuntuu. Olen kävellyt ympäri kaupunkia. Tai siis oikeastaan Broadwaytä edestakaisin. Tänään siis aamuisen suklaansyönnin jälkeen pääsin vihdoin suihkuun ja sitten kävelin iso reppu selässä Columbiaan. Vein henkilökunnalle Columbiaan suklaata, tietysti Fazerin. Sitten pomo tuli paikalle ja juteltiin mukavia tulevasta työstä. Jätin samalla kolmasosan kirjastostani työhuoneen hyllylle. Ainakin hieman vähemmän muutettavaa sitten, kun joskus löydän kämpän!

Kymmeneltä aloitettiin orientaatio. Mukana oli siis saksan laitoksen opetusassarit sekä minä ja yiddishin assari. Muut ei ollu opettanu juuri lainkaan, joten jotkut asiat tuntuivat mulle hieman liian rautalangasta väännetyiltä. Mutta ei sovi valittaa, opettamisessa ei ole koskaan valmis, ainahan voi oppia lisää. Oli myöskin ihan mukavaa kuulla pitkästä aikaa saksaa. Ja, sehr schön!

Töiden jälkeen tarkkailin asuntotilannetta. Aamuntunneilla täytin netissä kämppishakusivulla lomakkeen ja löysin muutaman varteenotettavan huoneen. Lähetin mailia vuokraajille sivuston kautta, mutta ei ole vielä kuulunut mitään. Pitää vain toivoa ja jaksaa hakea. Hieman kyllä jännittää, mutta hintataso ei olekaan ihan niin korkea kuin luulin, VAIN 800 dollaria kuussa. Yhdestä huoneesta. Mutta on se parempi kuin 1500, mihin olin varautunut.

Muutenkin asiat alkaa lutviutua. Sain tänään kännykän ja se toimii! Sain jopa lähetettyä Annulle viestin. Muille en vielä ehtinyt, kun Suomessa kello oli jo yön puolella. Hupaisaa, miten pienestä voi iloita. Suomessa on kyllä tottunut ehkä hieman liian hyvälle. Iloitsin puhelimesta niin paljon, että tarjosin itselleni sushiraflan terassilla avokadorullia. Ne oli ihan maukkaita, mutta ikävissäni toivoin Annun olevan mukana. Yhdessä syödyt Australian lounassushit maistuivat paremmilta.

Matkalla hostellille latinomies kaupitteli kovalla alennuksella ja imartelulla kampaamopalveluita ja sai lopulta ylipuhuttua yliväsyneen suomalaisen ottamaan tarjouksen vastaan. Kova oli kyllä yrityskin. Nooh, nyt on hemmottelupäivä itselle ja yhdelle kaverille varattu, kunhan olis vaan se tyttökaveri olemassa. Pitäisköhän soittaa kamu Helsingistä nopeasti paikan päälle? Nooh, ehkä täältäkin löytyy kohta kavereita. Huomenna menen yhden saksan laitoksen harjoittelijan kanssa kahville. Hymyilyttää.

Yöllisiä mietteitä

Kello on jotain kolme yöllä. Olen kiemurrellut sängyssä pari tuntia, mutta uni ei ota tullakseen. Yritän kirjoittaa hiljaa, jotta kerrossängyn yläkerrassa nukkuva tyttö ei heräisi. Nukutaan jo toista yötä samassa kahden hengen huoneessa, mutta en ole nähnyt häntä kertaakaan, jos peiton alta pilkistäviä jalkoja ei lasketa. Mielessä pyörii aamulla alkava orientaatio ja tietysti Annu. Tällä viikolla meitä uusia opeja perehdytetään oikein olan takaa joka päivä yhdeksästä neljään. Luin eilen illalla meille annettuja tuntien aiheita ja suunnittelen jo päässäni keskiviikko aamun 10-15 minuutin pituista crash coursea suomen kielestä muille opettajille. Muut tulevat opet ja meidän ohjaajat arvioi näytä tunteja ja yrittää niiden pohjalta ohjata ja kehittää meidän opetustaitoja. Lähdetään ihan perusjutuista kuten tuntien suunnittelusta. Kai se on ihan hyvä, itse olen vain jokaisen valveilla olevan tunnin ja öisinkin nyt kesällä suunnitellut näitä suomen tunteja. Öisin aina heräilin siihen, että opetetaanko se adjektiivin vertailu nyt näin vai näin ja mitä tehtäviä voisin vielä suunnitella. Aivot ei osaa ottaa lomaa. Kuten ei nytkään. Tietty tällä aikaerolla voi kenties myös olla arpansa asiaan.

Asuntoasia pyörii myöskin mielessä. Toissa viikolla Tanskassa tutustumani nykiläisnainen laittoi eilen mailia ja sanoi, että kyselee tällä viikolla, josko tutuilla olisi tietoa vuorattavista huoneista. Hän tuntee eniten ihmisiä Queensistä, mutta en usko, etä tällä hetkellä on kovasti valinnan varaa. Olisi hienoa, jos saisin asunnon Manhattanilta, mutta pitää kai muistaa ottaa kaikki tarjoukset vastaan ja varsinkin oma taloudellinen tilanne. Manhattanilla ei meinaan ole ihan halpaa vuokrata edes hiirenloukkua. Ja kun orientaatiot oikeastaan vievät kaiken aikani tällä viikolla, en oikein tiedä, mitä tästä hausta tulee, mutta pakko on yrittää. Tänään meinaan toimistolta varata viikon lisäöitä tähän samaan hostelliin. Vaikka kuumaa vettä ei tule, hinta on halpa ja tämä on vartin kävelymatkan päästä Columbiasta, eli ihan luksusta! Toivottavasti on vielä tilaa.

Haluttaa armottomasti ikkunalaudalle jättämiäni lontoon rae –suklaita, mutta ne ovat rapisevassa pussissa, joten siihen kämppis ainakin heräisi...Tosin ehkä ne ei ole paras vaihtoehto nälkään, mutta illallinen jäi hieman pieneksi eilen. Kävin kiertelemässä maisemia ja deli-kauppoja tässä naapurikortteleissa. Löysinpä viimein oikein amerikkalaismallisen ruokakaupankin, josta sitten ostin sipulibageleita, paloiteltua cantaloupemelonia ja linssikeittoa. Illallinen jäi vajaaksi, koska tässä viikko sitten avatussa hostellissa uunit ja hellat ovat vielä papereissa, eikä kattiloita ja muita välineitä ole vielä näemmä hankittu. Mutta maistui ne bagelit ja melonikin hyvältä! Pitää kehittää joku ruokasysteemi, koska ei ole varaa käydä raflassa ja työpaikallakaan ei ole keittiötä. Ehkä rupean tosivegaaniksi, enkä syö enää mitään valmistettua ruokaa, vaan pelkästään raakoja vihanneksia ja ituja...No, ehkä ei, jäätelö maistuu liian hyvältä unohdettavaksi ja sitä paitsi rauta-arvot on jo nyt alhaalla. Nooh, eiköhän sitä jotain keksitä.

Nyt uskalsin ottaa ne suklaat. Rupean herkutteleen ja lukemaan Fulbrightin Suomen orientaatiossa saatua Portrait of the USA –lehdykkää. Eiköhän se uni pian tule taas silmään...