Viimeinen tiistai

Eilen illalla lueskelin siskon käännöstä kahteen asti, joten aamulla olisi nukuttanut makeasti. Olen kuitenki viimeisen viikon heränny todella aikaisin, oon varmaan jo jännittynyt kotiin menosta. Kahdeksalta soi kello ja muistin, että jotain nyt tapahtuu, mutta en muistanut mitä. Sitten kohta soi skype ja iskähän se siellä soitti ja muistin, mitä oli meneillään.

Tänään oli sovittu veljen hoitoa koskeva kokous psykiatrin ja sairaanhoitajan kanssa. Muut olivat jo puhuneet puolisen tuntia, joten hyppäsin hieman lennosta mukaan. Kyselin ensin itseäni vaivanneita kysymyksiä, mutta pian hiljennyin kuuntelemaan muita. Vanhat tunteet nousivat pintaan ja loppukokouksen ajan nieleskelin mantereen takana piilossa kyyneleitäni. Oli kuitenkin hyvä kuulla, mitä muut olivat mietiskelleet ja miten hoitohenkilökunnan mielestä tässä tulisi tai voisi edetä. Vaikeaa on, koska veli ei itse tajua olevansa sairas.

Kokouksen jälkeen juteltiin siskon kanssa niitä näitä, sekin oli vielä ihan pihalla koko yön kestäneestä kääntämisestä. Se on kotona käymässä ja menee Turkuun vapuksi. Mä myöhästyn siitä riemusta päivällä. Laitoin koneelta soimaan Bo Kaspersia ja hetken päästä oli jo parempi mieli. Myöskin sen takia, että sain mesettää Annun kanssa. Vitsi, ku on hienoa, että kohta saan halailla sitä Suomessa ja voidaan löhöillä sohvalla ja syödä jäätelöä!

Yheksitoista olin sopinu, että käyn toisen fulbraitterin entiseltä kämppikseltä hakeen sinne tulleen kirjan. Järkyttävä kuumuus ulkona, jotain 30 astetta! Kävelin nopsaan ja varjossa, mutta hiki tuli. Kun pääsin perille, koputin ja lopulta hakkasin ovea, mutta kukaan ei tullut avaamaan. Kävelin ihan raivon vallassa kotiin. Mulla ei ole aikaa tällaseen!!! Kotona soitin sille kämppikselle ja se ihan rauhassa sanoi, että sinun täytyy alhaalla soittaa ovikelloa, en kuule, jos koputetaan. ARGH! Torstaina uusi yritys.

Kotona kävin suihkussa ja kuuntein taas Kaspersia. Pikkuhiljaa kiukku laantui, vaikka asunnon 30-asteinen liikkumaton ilma kovasti yritti pitää sitä yllä. Musa auttaa kyllä ja kohta olin taas iloinen pieni oppilas. Luin n. 100 sivua artikkeleita viimeiselle NUY:n tunnille. Mielenkiintoista asiaa siitä, vaikuttaako vanheneminen kieleen. Kun olin saanut luettua, menin yliopistolle hakemaan illan musikaalilippua. Leijonakuningas, täältä tullaan!

Tunti oli mielenkiintoinen, tosin hieman hatusta vedetty. Sama tyyppi oli viime vuonna Suomessa samassa konffassa ja kertoi edelleen saman aloitusvitsin, hohhoijaa.

Tunnilta lähdin kaupan kautta Times Squarelle. Löysin Annulle matkalta paidan. Lissää tuliaisia! Se ei ole vielä saanut edellisiäkään, kun ne on vielä siskon luona Espoossa. Ennen musikaalia kävin vielä nykiläisittäin pizzaslaissilla. Mahantäytettä, ei paljon muuta.

Musikaali alkoi hienosti, mutta oli kokonaisuudessaan pettymys. Teatteri oli hieno, ainoa missä olen tähän mennessä nähnyt rullaportaat. Koko jutussa oli rahastamisen maku. Alku- ja loppukohtaukset oli hienot, mutta siinä välillä oli aika huttua. Kukaan näyttelijöistä ei ollut mikään erikoisen hyvä laulaja ja puvustukset oli jotain aika järkyttävää. Tanssijoillakin oli välillä puolet pepusta paljastavia rihmoja päällä, ja tää on kuitenki perhemusikaali. Tanssijoita oli paljon, mutta koreagrafiat oli jotain ihme hillumista, olin ihan ihmeissään, että kuka nää on suunnitellu! Kokonaisuudessaan suosittelen, että kannattaa jäädä kotiin ja katsoa Disneyn piirroselokuva niin jää paljon parempi mieli. Ainoa erittäin hyvä kohta musikaalissa oli noitatohtori, jonka laulut ja esiintyminen oli samalla hauskaa ja vakuuttavaa!

Kaikenlaista tapahtui tänään ja illalla oli tosi vaikeaa saada unta. Liikaa asioita pyöri mielessä. Onneksi on enää kolme yötä Leevin jouluun.

Kalevala-maratoni

Aamulla ryntäsin stressissä toimistolle ysiksi. Tänään Kalevala-maratoni, tuo pitkään valmisteltu suurtapahtuma. Tehtävänä oli vielä tulostaa ja liimata pikkulapuille esiintyjät, esiintymiskieli ja -aika Deutsches Hausen eteiseen suunnittelemaamme korkkitauluun, jotta ohjelma sujuisi sutjakkaasti ja kaikille halukkaille olisi helpompi löytää esiintymisaika.


Myös käsiohjelma oli työn alla aamusella. Tietysti Murphyn laki iski jälleen. Lehtorin kanssa ohjelmaa korjatessa, tietokone sammui ja jouduin lähtemään lumimyrskyssä hakemaan kotoa unohtuneen adapterin. Kalevala-maratonin kunniaksi oli edellisenä yönä tullut lunta yli 30 senttiä ja sitä tuli edelleen vaakatasossa.

Kotona söin marketista haetun nuudeliaterian, sellaisen valmiin, ei pussinuudeleita sentään. Ajattelin, että täytyy saada masu täyteen, että jaksan iltaan asti. Ehdin ajoissa takaisin toimistolle ja tulostin valmiin käsiohjelman 130 ihmiselle. Ohho, onkos sinne tulossa niin paljon ihmisiä?!

Sitten menin Deutsches Hauseen, siellä oli jo lehtori paikalla ja catering. Nam, karjalanpiirakoita ja lohivoileipiä. Tosin ei niistä ollut paljon mulle iloa, lohta en syö ja väliajoilla ruuat katosivat nopeammin kuin pieru Saharaan, pardon my French. Mun tehtävänä oli seistä eteisessä ja kysellä ihmisiltä olivatko he ilmoittautuneet esiintymään ja varmistaa, että korkkitauluni oli aikataulussa. Muusikko-Ulla toimi MC:nä ja hänen kanssaan yritettiin mahduttaa kaikki halukkaat esiintymään.

Viisi tuntia sujuivat kuin siivillä. Oli ihan hauskoja esityksiä, perus runonlausuntaesitysten lisäksi oli laulua ja alkeiskurssin näytelmä Lemminkäisen kursimisesta kasaan. Itse olin opettanut kuorolleni Pekka Kostiaisen Armahan kulku. Aika vaikea biisi, joka vielä äänenavauksessa 2 minuuttia ennen esiintymistä kuulosti suhteellisen karsealta, meni todella hyvin ja monet kiittelivätkin laulusta oikein moneen otteeseen. Tulipa se nauhallekin, joten kunhan saan nauhat käsiini, totean itse, menikö se hyvin vai erittäin hyvin.

Kellon lähennellessä yhdeksää viikojen stressi purkautui kramppina vatsassa. Ilmeisesti se oli kalevala-maratoniin kuuluva oire, koska lehtorilla oli kuulemma ihan samanlainen olo. Kaverini kävi hakemassa suolakeksejä kioskilta, niin sain edes jotain ruokaa mahaani. Maratoni oli kyllä menestys, en olisi uskonut, että sinne tulee niin paljon ja erilaisia ihmisiä; nuoria ja vanhoja suomalaisia ja kaikennäköisiä ulkkiksia. Kalevalaakin kuultiin arabiasta ja jiddishistä savon murteeseen.

Kun oltiin saatu viimeisetki vieraat ulos ovesta, mentiin raflaan syömään pienellä joukolla. Hyvä kun sain silmät pidettyä auki, mutta sinne se pestopasta katosi ja lopulta pääsin kotiin saateltuna oman lämpimän ja kuohkean peiton alle. Aah.

Kulttuurisunnuntai

Aamulla herätys tuntui erittäin pahalta. Kaikkien työhakujen ja tulevan Kalevala-maratonin takia mulla on ollu tosi vaikea nukahtaa pari vikaa viikkoa ja aikainen herätys tuntui monen lyhyen yön jälkeen fyysisen kivuliaalta. Halusin kuitenkin liittyä indonesialaisen FLTA:n ja Bostonin fulbraitteripojan seuraan sunnuntaibrunssille Alice’s teacup -nimiseen ihanaan Liisa ihmemaassa -teemalla sisustettuun teeluolaan.

Muutkin olivat saaneet saman idean ja jouduttiin odottamaan kadun toisella puolella Starbuckissa 50 minsaa, mutta olihan se sen arvoista. Ja aika kului rattoisasti, kun odottelin uutta mochaccinoa sen jälkeen, kun tajusin että joku oli vienyt alkuperäisen. Onneksi mukava kahvilatyöntekijä lupas tehdä mulle uuden. Lopulta päästiin Liisan teekuppiin. Seura oli hyvää ja tee erinomaista. Ruokavalintani, kuminaporkkanavoileipä, ei ollut kummoista, mutta ei sovi valittaa. Metroasemalla sanoin hyvästit ja palasin hetkeksi kotiin skypeilemään Annun kanssa. Oli tosi mukavaa pitkästä aikaa puhua kasvokkain. Molemmilla on ollut kiireinen viikkoa, niin ei oltu ehditty samaan aikaan tietokoneelle kovin usein.

Kotoa lähdin Brooklyniin katsomaan Ibsenin Nukkekotia. Näytelmä oli aika erikoinen. Siinä oli hyviä ideoita, kuten tekniikkamiesten ja pianistin liittäminen näytelmään. Myöskin vertauskuva nukkekodista, jossa miehet ja lapset mahtuivat helposti asumaan, mutta joka oli liian pieni Noralle ja kaikille muille naisille oli jännä idea, joka oli toteutettu niin, että lapsia esitti kaksi lasta ja miehiä kolme kääpiötä. Kuitenkin päänäyttelijän feikki norjalaisaksentti, joka oli mielestäni lähinnä karmaiseva sekoitus feikkiruotsin, italian ja saksan aksenttia nosti ainakin itseltä niskakarvat pystyyn. Näytelmä oli myös liian pitkä ja kerroin kaverille sen jälkeen, ettei hän ollut menettäny mitään.

Brooklynistä matkasin Midtowniin Carnegie Hallille, jossa oli kuorokonsertti. Hurja lumisade! Sitä ennen nappasin mozzarellaleivän kahvilasta, karmiva nälkä! Konsertti oli tosi hieno ja päätin, että kun palaan Turkuun, mun on pakko löytää joku kiva kuoro.

Leppoisa lauantai

Mun piti aamusta asti litteroida haastatteluja, mutta en oikein saanut mitään aikaan, kun oli niin kiire päivä. Taas. Aamulla tosin ehdin hetken nauttia tosi suomalaisesta aamupalasta. Söin ruisleipää!! Aamulla tavattiin Columbialla ja mentiin bussilla adventistikirkkoon laulamaan kuoron kanssa. Oli mielenkiintoista seurata meininkiä oikein eka rivin penkeistä. Hieman luterilaisempaa meininkiä kuin noissa gospelkirkoissa, missä olen ollut täällä. Lämminhenkistä kuitenkin. Saarna oli vain hieman provosoivaa ja ihmettelen sitä, että täällä saarnat ovat enemmän sarja henkilökohtaisia anekdootteja kuin painavaa asiaa.


Kirkosta menin suoraan kahvilaan, jossa tapasin toisen fulbraitterin lounaalle. Ihana paikka! Ja tuli julkkiksiaki vastaan. Tina Fey lapsineen ja miehineen oli juuri lähdössä kun jonotin pöytää. Oliskohan mun julkkisluku nyt jo 3 koko ajalta. Heh.

Lounaalta käytiin kaunistautumassa ja sit lähdettiin Queensin Elmhurstiin indonesialaisen raflaan. Meitä oli seitsemän ja oli oikein kivaa jutella ja nauttia todella mahtavasta ruuasta. Ruoka muistutti thaimaalaista kookoscurrya ja malesialaista maapähkinäkastiketta. Haluan ehdottomasti mennä sinne takaisin!

Loppuillasta mulla ja toisella fulbraitterilla oli liput legendaariseen bluespaikkaan B.B. King’siin. Ei kuitenkaan päästy heti sisälle, niin käytiin naapurissa teellä ja kakulla. Itse B.B. King’s paikkana oli vaikuttava ja iso, ja bändi oli hyvä (tosin liian kovaääninen, kun olin unohtanut korvatulpat kotiin), mutta koko järjestely huusi TURISTIANSA! Setti kesti alle tunnin ja bändi keskeytettiin kesken biisin ja valot laitettiin heti päälle. Kummatkan meistä ei päässyt juomassa edes puoleen väliin. Oltiin hieman ajateltu menevämme sinne joku sunnuntai kuuntelemaan Harlem Gospel Choiria, mutta taitaa ton kokemuksen jälkeen jäädä väliin. Väsyneinä ja hieman pettyneinä noustiin Uptownin ykkösjunaan.

Hätäinen perjantai-ilta

Perjantai-iltana Bostonista saapui indonesian FLTA:n luokse suomalainen fulbraitteri kylään. Meni hieman aikataulut tiukoille, koska meillä oli liput jazzkonserttiin Bluenoteen ja ojan bussi oli myöhässä. Odoteltiin toisen FLTA:n kanssa vesisateisessa Morningside Heightsissa häntä pastaillalliselle. Hän saapui ja syötiin pikapikavauhtia.

Päästiin matkaan todella paljon liian myöhään ja yritin lähettää toiselle fulbraitterille viestiä, et tullaan myöhässä. Hän oli vielä kipeä ja kauhistelin ajatusta, että hän joutuisi seisomaan sateessa ulkona. No, kun yritin lähettää viestiä, tulikin ilmoitus, että mun rahat kännykästä oli loppu! Himpatti! Ja sit tuli just juna asemalle ja oli pakko nousta siihen. Matka kesti hirmu kauan ja toista junaa sai odottaa ikuisuuden.

Kun vihdoin päästiin Bluenoteen, kaveria ei näkyny missään. Sisältä soitin hänelle indonesialaisen puhelimesta, mutta verkko oli tosi huono ja kuulin vain, että hän oli tympääntynyt ja lähtenyt kotiin. Mulle tuli niin paha mieli siitä, että oltiin jätetty hänet pulaan, et jouduin menemään vessaan keräilemään itseäni. Takaisin pöytäänkään tultuani musa ei oikein innostanu, vaikka lavalla oli erittäin ammattitaitoinen latinojazzorkesteri.

Jossain vaiheessa kaverilta tuli viesti, että kaikki oli ihan ok ja hän oli vain lähtenyt kotiin lepäämään. Sen jälkeen ehdin nauttia vikasta kahdesta biisistä ja jammailinkin kovasti. Sitten juostiin sateessa asemalle ja mentiin kotiin nukkumaan.

Toivoton torstai

Viime päivien uurastus työnhaun seurassa alkoi todellakin vatia veroaan torstaiaamulla. Olin laittanut herätyskellon soimaan kahdeksaksi, mutta heräsin ihan pökkyrässä yhdeksän tunnin unien jälkeen vähän yli ysiltä. Koko päivän aikataulutus meni heti ihan pieleen. Kävin nopeasti suihkussa ja lähdin suunnittelemaan toimistolle nopeasti tuutoritunteja, jotka alkoi puoli kahdeltatoista Times Squarella kirjastossa. Sain suunniteltua tunnit ajoissa ja ehdin kirjastoonkin sovittuun aikaan.

Tunnit meni hyvin. Tosin, koska olin odottanut väärässä paikassa, tunnit venyi niin pitkään, että myöhästyin Columbian suomen tunneilta. Syy oli se, että jäin kirjastoon lainamaan ensi viikon Kalevala-maratoniin erikielisiä kalevaloita, mutta minulle kerrottiinkin, että kirjastosta ei voi lainkaan lainata kirjoja. Mitääh?! Kirjoja sai lukea, mutta sitäkin varten piti olla Access-kortti, jonka lunastamiseen piti olla passi ja proof of address, joita mulla ei tietysti ollut mukana. Access-kortin saamisen jälkeen olisi vielä joka kirjaa kohti pitänyt täyttää kaavake, jotta joku henkilökunnasta kävisi hakemassa kirjan varastosta ja sitten voisin lukea kirjaa ja ehkä jopa kopioida. Siinä vaiheessa lähdin turhautuneena takaisin kohti Upper Westsidea.

Olin aikeissa kyllä mennä tunneille, mutta metrot takkuilivat. Aamupala oli kiireessä jäänyt väliin ja minun erittäin alhaisella nälkäkestävyydellä päätin 96:lla tovin junaa odotettuani, että kävelen kotiin. Ostin matkan varrella subbarista leivän ja kotona heittäydyin sängylle mussuttamaan sitä. Oli ihan puhki, pohkeet krampissa ja kello vasta kolme päivällä ja jäljellä vielä omat tunnit ja kuoroharkat illalla.

Pikkuhiljaa palauduin sen verran, että lähdin toimistolle suunnittelemaan tunteja. Olin niin loppuunväsynyt, että käveleminenkin teki kipeää. Tunnit meni kivasti, oltiin kielilabrassa ja ehdin siellä korjata toisen ryhmän kielilabrajuttuja ja suunnitella tulevia tunteja. Tuntien jälkeen piipahdin vielä toimistolla, siellä lapsukaiset odottivat filmin alkua, meillä oli suomalainen leffailta. Valitettavasti en voinut jäädä, koska maanantaina kuoroharjotuksissa naureskelleiden tenoreiden vuoksi, Armahan kulku –biisi Kalevala-maratonia varten oli vielä ihan keskissä.

Vaikka olin tosi väsynyt, kuoroharkat meni tosi hyvin. Pidin käytännössä koko harjoitukset. Eka laulettiin biisiä (nyt jo siis kolmansissa harkoissa) duuduulla ja lopuksi opeteltiin lausumista. Se sama tenori hihitteli taas, ja purin kieltä ja yritin olla ottamatta sitä henkilökohtaisesti. Muuten biisi kuulosti tosi mahtavalta. Mitä nyt yhden basson toilailuja lukuun ottamatta. Se on sellanen tyyppi, et se oppii korvakuulolta juttuja, mutta se ei ollut edellisissä harkoissa, joten se ei ollenkaan osannut biisiä. Koko illan mietin, että pitäiskö sitä pyytää jäämään maanantaina kotiin, ettei se pilasi kaikkien muiden hienolta kuulostavaa biisiä. Muilta kyseltyäni tulin siihen tulokseen, että kuoron on kuitenkin tarkoitus olla hauskaa kaikille, eikä olla osallistumassa mihinkään kilpailuun, joten lauletaan kaikki esityksessä. Luulen, että se menee kuitenkin tosi hyvin. Hauskaa laulaa suomalaista biisiä. Jotkut jopa kommentoi, että suomi on hauska kieli. Jos hyvin käy, jotkut voi innostua opiskelemaan suomea ensi vuonna!

Laskiaistiistai tuhkakeskiviikkona

Jo viikonloppuna aloitettu työhakemus tuotti erittäin paljon päänvaivaa. Opetuksen lisäksi kirjoitettuna pää meinasi poksahtaa opetellessa akateemisen portfolion kirjoittamista. Mitä enemmän luin portfolion ohjeita, sitä enemmän masennuin tajutessani, etten tiennyt mitään. Joskus olisi kiva jos olis aikaa keskittyä yhteen asiaan kerralla. Nooh, onneksi sain Annun ja siskon oikolukemaan hakemuksen ennen sen lähettämistä. Kiireessä tehdessä tuli kyllä itelle sellanen olo, et lopputulos oli tosi huono, mutta pieni skypehetki Annun kanssa palautti itsentunnon, ja sain kuin sainkin hakemuksen valmiiksi ajoissa. Ajatukset jäi tosin kiinni hakemukseen niin pahasti 14 tunnin työn jälkeen, etten päässy nukkumaan ennen viittä.

Seuraavana päivänä oli Kalevala-kokous, mutta ei päästykään juhlapaikkaan, joten kokous peruttiin. Ihme kyllä ei väsyttäny neljän tunnin unien jälkeen ennen kuin vasta iltapäivällä, jolloin vaivuin syvään uneen hetkeksi, kunnes heräsin puhelimen pirinään. Iltapäivä meni mukavasti ystävien kanssa laskiaispullia leipoessa. Oli ihanaa olla isossa keittiössä, jossa oli varusteena muutakin kuin veitsi ja leikkuulauta! Kaikki viime päivien stressi purkautui taikinaa vaivatessa ja rupatellessa mukavia. Ja pullista tuli tosi hyviä!

Perusviikko Nykissä

Toivoisin, että ehtisin/jaksaisin kirjottaa blogia useammin. Tykkään siitä! Tällä viikolla se ei onnistunut, joten tässä ihan pieni pikakelaus viikon kohokohdista.

Maanantai: Aamulla lenkki, ihanaa juosta, kun alkaa olla jo keväinen ilma. Muutenkin kiireisen viikon jälkeen oli ihanaa päästä tuntemaan tuuli kasvoilla ja raikas ilma keuhkoissa. Illalla opetin ekaa kertaa Armahan kulku –biisiä kuoroharkoissa. Kuulosti jo yllättävänkin hyvältä, tosin tajusin, et stemmat on tosi vaikeat. Hieman rasitti se, kun tenorit hihittivät koko harkat, eivätkä siis ollenkaan oppineet omaa stemmaansa..

Tiistai: Kalevala-luento. Mielenkiintoista, en ole koskaan ollut kiinnostunut Kalevalasta, mutta tuli sellainen olo, että haluisin tietää enemmän. Iltapäivällä oli taas luento NYU:lla, tosi mielenkiintoista juttua spatiaalisesta hahmotuksesta ja kielestä. Matkalla uuden tuutoroitavan tapaamisen kävin monessa kaupassa katsomassa Annulle farkkuja ja himoshoppaajana lähdin Esprit-kaupasta vain uusi neule itselleni.. Tuutoroitava oli ok, puhui paljon enemmän suomea kuin odotin, mutta oli hieman erikoinen. 35 dollaria viikossa on kuitenkin mun viikon ruokarahat, joten eiköhän tullut kaupat!

Keskiviikko: Lenkki aamulla, aah, mahtava rutiini! Iltapäivällä edistyneitten tunnilla oli vieraana harrastelijakääntäjä. Juteltiin mielenkiintosia juttuja kääntämisestä, se on kyllä ihanaa puuhaa. Ehkä vielä joskus, jos vaikka siskon käännösfirman kautta.. Illal la oltiin toisen fulbraitterin kanssa katsomassa: Big Love –näytelmä Riverside kirkon teatterissa. Tosi hieno produktio, vaikka olikin amatöörinäytelmä! Tarina oli modernisoitu versio kreikkalaisesta tragediasta, jossa 50 morsianta naitetaan väkisin 50 serkulleen ja kaikki paitsi yksi tappavta miehensä hääyönä. Vaikuttava tarina naisen asemasta, hyväksikäytöstä ja rakkaudesta.

Torstai: Myöskin tänään litterointia! Vihdoinkin mulla on taas aikaa tehä väikkäriä. Lupasin itselleni saada haastatteluni litteroiduksi ennen paluuta Suomeen. Omilla tunneilla oli myös vieras, hyvä, että oppilaat saavat puhua muidenkin kanssa suomea. Tuntien jälkeen riensin Times Squarelle katsomaan Hedda Gableria. Olen tietty nähnyt Ibsenin näytelmiä paljon Norjassa. Tämä oli aika huono, mutta ihan katsottava. Ihan mielenkiintoista katsoa, miten erillä tavalla asioita tehdään eri kulttuureissa.

Viikonloppu: Toinen fulbraitteri meni viikonlopuksi Torontoon, joten aika kului töitten ja väikkärin parissa. Lauantaina kävin juoksemassa uuden reitin Riverside parkissa. Sunnuntaina juttelin siskon kanssakin pitkästä aikaa. Mukavan rentouttava viikonloppu, tosin täällä on kamalaa olla tekemättä mitään, koska tulee hirmuinen ikävä koti-Suomeen, varsinkin Annua. Enää kolme viikkoa, että pääsen lomalle Suomeen!

Ystävänpäivä

Tämän vuoden ystävänpäivä alkoi työpäivällä. Sain jo toisen haastattelun litteroitua. Tässähän alkaa kohta olla oikeat mahikset joskus saada väikkäri valmiiksi!

Tavattiin toinen fulbraitteri puol neljältä bussipysäkillä. Sitä ennen tein turhan reissun yliopiston lippuluukulle. Se oli vielä kiinni ja koko niiden lipunmyyntitietokoneet oli kuulemma crashanny. No, saahan niitä lippuja myöhemminkin. Mentiin ensin The Frick Collection –museon. Se oli erittäin mielenkiintoinen paikka, Frickin perheen kartano, jonne he ovat vuosien varrella keräilleet mitä ihmeellisempiä tauluja, veistoksia ja ties mitä muuta taidetta. Museo oli juuri sopivan kokoinen, minäkin jaksoin keskittyä koko museon läpi!

Sitten käytiin teettämässä kaverin korvakorusta hieno kaulakoru. Hieno idea tuo, jos toinen korvis tippuu, jäljelle jääneestä voi teettää kaulakorun! Toi neuvo tulis todella tarpeeseen, jos mulla olis korvareiät, koska aina hukkaan kaiken. Sitten oli vuorossa srilankalainen ravintola. Ruoka oli taivaallista, hieman niin kuin intialainen, riisiä ja tulista kastiketta. Ja se oli vielä tosi edullinen! Jälkiruoka mentiin maistelemaan viereiseen kahvila-baari Simoneen, josta sai mieletöntä suklaakakkua. Menee Leevin suklaakakkujen Top vitoseen, ja se on erittäin hyvä suoritus! Olenhan maistellut erinäisiä suklaakakkua neljällä mantereella…

Lähdettiin ajoissa, mutta metroratojen korjauksesta ja omasta toilailusta johtuen melkein myöhästyttiin illan viimeiseltä etapilta, teatterista. Jälkeenpäin melkein toivoin, että oltaisiin myöhästytty oikein kunnolla. 13th streetin Repertoire Theaterin näytelmä Line, ”Jono”, oli järkyttävän seksististä ja naisia todella alentavaa huumoritonta teatteria. En voi millään tajuta, että näytelmä on pyörinyt 35 vuotta… Lopusta hieman onnahtaneen illan kruunasi metrokorjauksien aiheuttama hämmennys siitä, miten pääsee lähimmälle metropysäkille. Ja lähimmälle ei lopulta päässytkään, vaan kävelin puolenyön aikaan kylmässä 20 korttelia kotiin. 2 kilometria liikaa.

Pikakelaus viikon läpi

Maanantaina menin töihin ajoissa. Tällä viikolla oli ensimmäinen virallinen kirjastotunti ja olin ostanut sinne keksejä ja omppuja, koska yksi oppilas oli kyselly, että saako siellä ruokaa. Kukaan ei kuitenkaan ilmestynyt paikalle! Käytin ajan hyödyllisesti järjestelemällä meidän kirjastoa. Kaamea pölymäärä ja olen vielä allerginen pölylle! Sormet ihan mustana ja niistin hiiltä. Lohdutusta tuo kuitenkin se, että nyt kirjat tulee käytyä läpi ja hyllyille laitetaan takaisin säästämisen arvoiset kirjat ja myös uusia kirjoja mahtuu nyt hyllyyn! Myöhemmin iltapäivällä oli Kalevala Marathon –palaveri, saatiin suunniteltua maaliskuun alun tapahtumaa pitkälle valmiiksi. Ne kirjastotunnin eväätkin tuli syötyä!

Tiistaina heräsin, jälleen kerran, järkyttävään kurkkukipuun. Mietin, johtuiko se eilisestä kirjastoriehumisesta vai siitä, että yölämpötila asunnossa ei ole paljon yli 15 astetta. Joka tapauksessa vietin koko päivän sisällä katsoen telkkua ja lueskelin hieman myös tiistai-illan seminaariin artikkelia. Vaivaiduin myös itse seminaariin, siellä oppii aina jotain hauskaa ja hyödyllistä. Ja alakaupungilla käynnistä tulee aina sellanen ahaa-elämys, että oho, mä oikeesti asun Nykissä!

Keskiviikkona tein puolen vuoden yrittämisen jälkeen ekaa kertaa väikkäriä! Jes! Sain litteroitua yhden kokonaisen haastattelun. Tästä se lähtee!

Torstaina oli huippu päivä. Menin toimistolle taas ajoissa ja sain järjestettyä omalta osaltani Kalevala-maratonia ja muita netitse ja mailitse järjestettäviä juttuja. Kirjasto sai tänään olla rauhassa. Pidin omat tunnit ja sitten ryntäsin nopeasti metroon. Hetki, jota olen odottanut melkein yhtä kauan kuin olen ollut täällä! Billy Elliott –musikaali!

Musikaali oli aivan huima. Elokuvasta tuttu tarina nousi vahvasti esiin Elton Johnin mukaansa tempaavan musiikin läpi. 11-vuotiaan pääosanäyttelijän hämmästyttävä roolisuoritus sekä tanssitaito teki todella suuren vaikutuksen samalla kuin mieltäni nakersi ajatus menetetystä lapsuudesta. Joka tapauksessa paras tähän mennessä ikinä missään näkemäni musikaali, teatteriesitys ja kaikki muut tän alan esitykset. Suosittelen erittäin lämpimästi kaikille. Melkein pelkästään tän takia kannattais tulla tänne käymään.

Outo sunnuntai

Heräsin myöhään. Tosi myöhään. Oli pää ihan pökkyrässä kauan heräämisen jälkeen. Luulen, että asunnon sisäilma ei ole parasta mahdollista. Lämmittelin taas ensi töikseni asuntoa uunilla. Tämähän alkaa jo sujua!

Aurinko vilkuili pilven raosta, mutta ei haitannut vaikka sitä hieman ujostutti. Ulkona ihmiset kävelivät melkein kesävaatteissa ja mittari näytti 14 astetta. Kevät on saapunut, ainakin päiväksi!

Mun ikuisuusprojekti mennä juoksemaan Central Parkiin jäi taas toteuttamatta, kun juttelin Annun kanssa yli tunnin puhelimessa. Oli niin mukavaa jutella! Eka viikon ahdistava eroangsti on onneksi ohi. Se on muuttunut takaraivossa jomottavaksi ikäväksi, johon auttaa vain yletön kiire ja kulttuuririennot. Siispä olin keksinyt kummallista kulttuuria täksikin illaksi mulle ja kaverilleni.

Kutsuin kamun syömään ennen illan kamarimusiikkibalettia ja kuuntelin kokkaillessa taas iTunesin suomilistaa. Kuin salama muhun osui Zen Cafen biisi Surullinen aina.

Olen surullinen aina
kun olen ilman sua
en tahdo mennä ulos
en edes pukeutua
en osaa tehdä mitään
en tahdo tehdä mitään
olen surullinen aina
kun olen ilman sua

Onneksi oli sovittu kaverin kanssa menoa, ettei tarvinnut jäädä kotiin herkistelemään. Ennen ruokailua piristettiin vielä itseämme katsomalla YouTubesta Flight of the Conchordsin livekeikkoja. Jos et vielä tunne kyseistä bändiä, suosittelen, että etsit YouTubesta heidän biisinsä Hiphoppotamus vs. Rhymenoceros, lupaan että naurat vedet silmissä!

Kamarimusiikkibaletti oli erikoista. Siinä muutama balettitanssija tanssi joko klassisen tai modernimman piano- ja viulumusiikin tahdissa. Balettikengistä kuuluva kopina ja erikoiset koreografiat meinasivat aiheuttaa naurunpyrskähdyksiä. Taitaa multa jäädä tällanen korkeakulttuuri kokematta toista kertaa...

Kotimatkalla rupesi jo väsyttään kovasti ja pienet epäonnet metron metsästyksessä sai pinnan yllättävänkin kireälle. Edestakaisin sahailun jälkeen pääsin vihdoin melkein omalle pysäkille asti ja kävelin polvet kohmeessa vikatt 10 korttelia kotiin. Kotimatkalla koditon nainen kertoi, että hän joutuu olemaan ilman asuntoa ensi viikkoon asti eikä olen syönyt tänään mitään. Palasin rysäyksellä balettipompuista todellisuuteen. Puolenkin vuoden jälkeen mietin vielä, kuinka kalliisti tämän itse julistetun suurvallan pieni ihminen maksaa hinnan maan menestyksestä. Mitäpä tuosta, jos asunnossa on joskus hieman kylmä. Täällä saa olla kiitollinen siitä, että on asunto.

Kunpa joka päivä olisi tällainen!

Mun piti herätä aikaisin. Heräsinkin, mutta lojuin taas peiton alla puoleen päivään, koska asunnossa on niin kylmä. Tein tosin jotain edes hieman hyödyllistä; katsoin dokkarileffaa Maria Montessorin elämästä. TV-kaistan tekstitys ei taaskaan toiminut, mut olin ylpeä itsestäni italian ymmärtämisestä. En ole käyttänyt tai opiskellut italiaa todella pitkään aikaan, mutta olisin jopa voinut tekstittää ohjelman!

Kaheltatoista tuli iloinen skypesoitto vanhalta ystävältä Oslosta. Oli oikein kiva jutella ja puhelu venyikin tunnin mittaiseksi. Puhelua viihdyttivät kaverin kaksi uutta rottaa, jotka aiheuttivat kaaosta heittelemällä sukkia ympäri kämppää ja häpäisemällä pehmolelua…

Suunniteltu lenkki Centralparkissa jäi siis edelleen totetuttamatta, mutta eipä huolta. Jumppailin kotona ja olin taas myöhässä tapaamisesta toisen fulbraitterin kanssa. ”Onneksi” se oli joutunut jonottamaan niin kauan postissa, että ehdin jopa käydä suihkussa ja laittautua. Edessä oli jännä päivä. Eka mentiin alakaupungille ranskalaistyyliseen kahvilaan lounaalle. Ah, ihana paikka! Lounaan jälkeen poikettiin samalla kadulla olevaan uusien suunnittelijoiden yhteisputiikkiin. Ihana paikka, eikä ollut mikään älyttömän kalliskaan. Toivoin, että olisin tiennyt paikasta aiemmin, olisin ainakin vienyt uutena vuotena täällä käyneen kaverini sinne. Mutta parempi myöhään kuin milloinkaan!

Matka jatkui Urban Outfittersin kautta Espritiin, mun suosikkikauppaan! On alennusmyynnit menossa ja Annu oli saanut juuri palkan, joten olin saanut luvan hankkia uudet farkut takamuksesta revenneiden tilalle. Meinasin mennä ihan hulluksi, kun farkkuja sai kahdella kympillä! Ostinki lopulta kahdet ja vielä kaksi paitaa. Olin niin onnellinen, kun sain uusia vaatteita entisten reikäisten tilalle!

Kaupoista lähdettiin kohti Brooklynin museota. Pihalla tuli vastaan tuttu Columbian indonesian opettaja, ei ole todellista! Museossa oli vilinää ja vilskettä. Joka kuun ensimmäisenä lauantaina museossa on bändejä, luentoja, keskusteluja, seurustelua. Sanalla sanoen elämää. Hengailtiin hetki egyptologian näyttelysä ja henkäiltiin keuhkoihin yleistä vilinää. Illan päätteeksi päädyimme vielä delin kautta kasvispiirakat pussissa leffateatteriin katsomaan Benjamin Buttonin tarinoita. Kotimatkalla huokailtiin ja toivottiin, että joka päivä voisi olla näin mahtava.

Kirpeä pakkaspäivä Broadwayllä

Onpas ollut mukava päivä! Heräilin aamulla tavanomaisesti kylmään. Patteri pitää niin kovaa meteliä, että sitä ei voi pitää öisin päällä, joten aamulla saattaa sisällä olla noin plus 15 astetta. Eikös se ollut terveellistä nukkua viileässä huoneessa? Verhoista paistoi jälleen kauniisti aurinko sisään, nyt on ollut jo pari päivää ihana, jopa hieman luminen talvi-ilma. Sellainen ihana, kun menee aamulla ulos ja nenää kipristää.

Tapasin toisen fulbraitterin, sen jonka kanssa aina teen kaikkia juttuja, lounaalla. Molempien hieman eka ujosteltua päädyttiin menemään siihen samaan sushipaikkaan, johon mennään melkeen aina. Se vaan on niin mahtava! Mikä voittaisi misokeiton kylmänä pakkaspäivänä ja ihanan tuoreen avokadosushin. Ei mikään, sanon ma!

Myöhästyin lounastelun takia hieman tunniltaki. Ei haitannut. Meidän edistyneiden kurssilla on vain yksi oppilas ja hän kääntää kevään projektina Niskavuoren Hetaa englanniksi ja on siitä ihan innoissaan. Ja muistaa mainita joka tunti kuinka kateellisia sen opiskelutoverit on, kun se kertoo, että sen suomen tunnilla on kaksi opea ja yksi oppilas!

Iltapäivällä suunnittelin illan tunteja. Vuorossa oli kielilabra. Sain nopeasti suunniteltua, korjattua edellisen viikon kotitehtävät ja lähdin hetkeksi kotiin loikoilemaan. Kotimatkalla pysähdyin apteekkiin ja sain vihdoin (!) vessaharjan. Ette voi kuvitella kuinka kauan ja kuinka monesta kaupasta sitä olen yrittänyt metsästää! Opintotuen johdosta sain myös hankittua viimeisen puolikkaan rullan seuraksi lisää vessapaperia – suolan unohdin. Sitä aina unohtaa, kuinka mauttomalta ruoka voikaan maistua, jos suola on loppu!

Levänneenä lähdin sitten kielilabraan ja oli oikein rentoa. Oppilaitakin oli ennätykselliset 5. Tunnin piti kestää 19.20 asti, mutta labra menikin jo seiskalta kiinni. Oppilaat tietty innoissaan ja opekin salaa. Jäin juttelemaan labran teknikolle, mukava miekkonen. Saan kuulemma ensi viikolla kuunnella kaappimuusikon biisejä. Itsekin lupasin tuoda Emellanin levyn kuultavaksi.

Työviikko päättyy aina kivasti torstain kuoroharkkoihin. Tänään oli erityisen kivaa. Juteltiin aluksi noin tunti kaiken maailman asioista. Olen kyllä tosi kiitollinen, että löysin ton kuoron. On ihanaa laulaa ja kuoron tyypit on huippuja. hetki sitten tulin kotiin kaupan kautta (ja tällä kertaa muistin suolan!) ja nyt röhnötän sängyllä ja alan kohta katsomaan luontokuvausdokkaria, jota Annu suositteli. Ihana päivä!

Konferenssi YK:ssa

Aamulla oli herätys 6.30, koska vuorossa oli jännittävä YK:n konferenssi New Yorkissa sijaitsevassa YK:n päämajassa. Vai voiko sitä majaksi sanoa, kompleksiin kuuluu 7 rakennusta, joista yksi on korkea pilvenpiirtäjä.

Mentiin yhtä matkaa toisen fulbraitin kanssa ja oltiin hieman liian ajoissa liikkeellä ja käytiin matkan varrella nauttimassa kahvit. Tulikin tarpeeseen, kun ei olla kummatkaan totuttu noin aikaisiin herätyksiin.

Konffa alkoi jonotuksessa kirpeässä talvisäässä. Tunnin verran ehdittiin jonottaa turvatarkastuksiin ennen kuin päästiin ilmoittautumaan konferenssiin. Porukkaa riitti, meitä oli yhteensä 801! Oli oikein jännää seurata YK:n talon tapoja ja kuunnella puheita päivän aiheista eli ihmisoikeuksista. Lounastunnilla ehdittiin jopa viralliselle opaskierrokselle ja päästiin isoon kokoushuoneeseenkin katselemaan, missä yleensä keskustellaan koko maailmaa koskevista asioista Ban Ki-Moonin johdolla.

Päivä oli pitkä ja jalat oli ihan muusia kun tulin kotiin. Maistelin hieman minestronekeittoa ennen illan kulttuuririentoja. Oltiin ostettu sen toisen fulbraitterin kanssa liput New Yorkin filharmoonikkojen konserttiin liput. Menin lopulta yksin, kun seuralainen soitti viime tipassa ehtineensä vasta yksiin juhliin, jonne hän lähti suoraan YK:sta. Eipä haitannut.

Konsertti oli vaikuttava. Aluksi oli Beethovenin pianomusiikkia ja toisessa näytöksessä vahvaa venäläistä sinfoniamusaa. Tais vaan toi aikanen nouse vaatia veronsa, kun alkoi jo puolessa välissä nukuttaa. Nyt siis simmut kiinni ja unilandiaan!

Laiskottelua ja hyvin paahtuneita leipiä

Heräilin yöllä johonkin ihmemeteliin kadulta. Aamulla heräsin vasta kymmeneltä. Olen nukkunut niin paljon sen jälkeen kun Annu palasi Suomeen. Pää on ollut ihan pehmeä ja unohtelen perusjuttujaki. Toivottavasti alkaa kohta aivot toimimaan kunnolla, ni pääsen taas hieman opetus- ja opiskelurytmiin kiinni.

Yheltä nähtiin toisen fulbraitterin kanssa Columbian lippuluukulla ja ostettiin lippuja oopperaan. Jee! Sen jälkeen tultiin mun luo kokkaamaan. Menussa oli pasta e piselli eli hernepastaa. Se onnistu oikeen hyvin, vaikka juttelin välillä sekä äipän että Annun kanssa. Pakastimessa olleiden leipien paahtaminen ilman paahdinta oli hieman vaikeampaa. Huomasin, että paistaessa leipää pannulla eikä leivänpaahtimessa kannattaa seisoa ja valvoa paahtumista koko ajan. Muuten saattaa käydä köpelösti..

Ruuan jälkeen alkoi väsyttää, mutta jaksettiin turista aika kauan ennen kuin tuli sellanen olo, et pitäiskö tänään oikeesti tehäkki jotain. Mutta nyt on jo ilta enkä edelleenkään ole tehnyt mitään järkevää. Ehkä huomenna?

Seikkailua NYU:ssa

Eka tunnit NYU:lla tänään. Olin odottanu jo kauan innokkaasti, että pääsen tunnille. Lähdin ajoissa liikkeelle, että varmasti löytäisin oikeaan paikkaan ajoissa. Löysinkin paikan helposti, mutta sitten talon turvamiehet ei päästänytkään mua sisälle, koska mulla ei ole NYU:n opiskelijakorttia!

Olin ihan paineessa ja menin melkein itku kurkussa ulos. Yritin kadulla päästä nettiin, mutta ei onnannut. Vieressä oli onneksi Starbucks, joten menin sinne ja jouduin ostamaan niiltä nettiaikaa viimeisillä dollareillani. Rekisteröitymiseen meni ainaki 20 minuuttia ja sitten lähetin opettajalle paniikissa mailin, että en pääse sisään. Löysin lopulta sen puhelinnumeronkin netistä, mutta siinä vaiheessa kello oli kahta vaille eikä se tietystikään ollut enää toimistossaan.

Laitoin kuitenkin sille mailissa, että jos se näkee sen ennen tunteja tulee hakemaan mut alhaalta. Menin siis vielä aulaan odottelemaan hetkeksi ja tällä kertaa turvamies sanoi, että mene nyt sitten siitä ylös, mutta ensi kerralla pitää sitten olla joku lappu. Olin samaan aikaan iloinen ja harmissani. Olisi sitten päättänyt puoli tuntia sitten, niin mulla olis säästyny rahat ja hyvä mieli. Noh, onneksi pääsin. Nyt jännittää tosin jo ensi viikon puolesta, pääsenköhän tällä kertaa ekalla kertaa hissiin…

Tili tyhjänä, mutta eipä haittaa

Maanantai takanapäin. Oli ihan kiva päivä ja sain hulluna aikaan. Suunnittelin tunteja ja organisoin ensi viikon Opiskelu Suomessa – iltamaa. Toivottavasti saan sinne pari muuta tyyppiä puhumaan itseni lisäksi. Ruoka tulee onneksi laitoksen puolesta, joten siitä ei tarvitse huolehtia.

Yritän kehittää itselleni paljon ilmaista tekemistä. Olen palannut opiskelijaelämään toden teolla. Odottelen paniikissa opintotukea, joka tulee ensi viikolla. Lompakossa on kuusi dollaria ja kaapissa muutama hassu säilykepurkki, mutta eiköhän niillä pärjää ensi viikkoon asti.

Huomenna alkaa uusi kurssi NYU:lla. Jännittää hieman. Tuosta kurssista voi oikeastikin olla hyötyä ja pitää panostaa siihen, että tutustuu ihmisiin. Eiköhän se onnistu! Tänään palasin muutenkin oikeaan arkeen, kun oli kuoroharkat ensimmäistä kertaa tämän vuoden puolella.

Back to blogging!

Pitkästä aikaa. Ja siihen on syynsä. Annu tuli käymään marraskuun alussa ja lähti takaisin Suomeen toissapäivänä. Huomaa, mihin se aika kuluu, silloin kun ei ole yksin!

Tässä välissä tuli käytyä Bostonissa, vietetty joulu italialaisraflassa ja juhlittua uutta vuotta pelaten scrabblea ystävien seurassa uudessa Manhattanin kämpässä ja ehdinpä vielä Annun kanssa Torontoonkin. Nyt on siis paluu arkeen; Annulla alkaa huomenna työt Turussa ja mulla on jo viikko opetusta takana.

Suurin muutos syksyyn on se, että asun nyt Broadwayllä. Kuulostaa varmaan aika fancyltä, mutta ihan perussettiä tämä on. Patteri pitää hirveää mekkalaa, silloin kun keskuslämmitys on päällä ja yöllä on pakko pitää se pois päältä, että voi nukkua meteliltä. Torakoita en ole tosin täällä puolella jokea nähnyt kuin yhden. Plussaa!

Huomenna alkaa eka kokonainen viikko opetusta ja kursseja. Pääsin NYU:hun logopedian kurssille. En olisi uskonut sen olevan mahdollista, joten olen aika tyytyväinen. Katotaan nyt vielä tiistaina millaista siellä on. Mutta nyt varmaan jatkuu tää bloggailu toukokuuhun asti. Eiköhän tässä vielä keväälle ole varassa joitain jännittäviä seikkaluja…