Tämän vuoden ystävänpäivä alkoi työpäivällä. Sain jo toisen haastattelun litteroitua. Tässähän alkaa kohta olla oikeat mahikset joskus saada väikkäri valmiiksi!
Tavattiin toinen fulbraitteri puol neljältä bussipysäkillä. Sitä ennen tein turhan reissun yliopiston lippuluukulle. Se oli vielä kiinni ja koko niiden lipunmyyntitietokoneet oli kuulemma crashanny. No, saahan niitä lippuja myöhemminkin. Mentiin ensin The Frick Collection –museon. Se oli erittäin mielenkiintoinen paikka, Frickin perheen kartano, jonne he ovat vuosien varrella keräilleet mitä ihmeellisempiä tauluja, veistoksia ja ties mitä muuta taidetta. Museo oli juuri sopivan kokoinen, minäkin jaksoin keskittyä koko museon läpi!
Sitten käytiin teettämässä kaverin korvakorusta hieno kaulakoru. Hieno idea tuo, jos toinen korvis tippuu, jäljelle jääneestä voi teettää kaulakorun! Toi neuvo tulis todella tarpeeseen, jos mulla olis korvareiät, koska aina hukkaan kaiken. Sitten oli vuorossa srilankalainen ravintola. Ruoka oli taivaallista, hieman niin kuin intialainen, riisiä ja tulista kastiketta. Ja se oli vielä tosi edullinen! Jälkiruoka mentiin maistelemaan viereiseen kahvila-baari Simoneen, josta sai mieletöntä suklaakakkua. Menee Leevin suklaakakkujen Top vitoseen, ja se on erittäin hyvä suoritus! Olenhan maistellut erinäisiä suklaakakkua neljällä mantereella…
Lähdettiin ajoissa, mutta metroratojen korjauksesta ja omasta toilailusta johtuen melkein myöhästyttiin illan viimeiseltä etapilta, teatterista. Jälkeenpäin melkein toivoin, että oltaisiin myöhästytty oikein kunnolla. 13th streetin Repertoire Theaterin näytelmä Line, ”Jono”, oli järkyttävän seksististä ja naisia todella alentavaa huumoritonta teatteria. En voi millään tajuta, että näytelmä on pyörinyt 35 vuotta… Lopusta hieman onnahtaneen illan kruunasi metrokorjauksien aiheuttama hämmennys siitä, miten pääsee lähimmälle metropysäkille. Ja lähimmälle ei lopulta päässytkään, vaan kävelin puolenyön aikaan kylmässä 20 korttelia kotiin. 2 kilometria liikaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti