sunnuntai 28. syyskuuta 2008

Mikä viikko!

Mikä viikko!
Kuuntelen Liisi Koiksonin vironkielistä levyä. Se herättää koti-ikävää. Viron kieli on kaunista. Milloinkohan ehdin toteuttaa uhkaukseni opetella puhumaan viroa?

Tämän viikon sisältö ylittää täysin blogin rajat. Kauhajoen kouluampuminen, USA:n talouskriisin kulminoituminen, omat näiden muiden rinnalla hyvin vähäpätöisiltä, mutta itselle merkittäviltä tuntuvat ongelmat yliopistolla.

On epätodellista olla ulkomailla ja taas kuulla kouluampumisesta. Viime syksynä Australiassa Tuusulan tapaus oli ykkösuutinen ja aivan järkyttävä ensimmäisenä tuollaisena tapauksena Suomessa. Omassa mielessä luokittelin tuon kuitenkin yksittäistapaukseksi, jollainen voisi tapahtua missä vain. Nyt, kun tällainen tapahtuu jo toista kertaa, ei voi enää tyytyä ajattelemaan, että tämä on yksittäistapaus. Kahden perusteella voi ehkä jo päätellä, että jotain on vialla. Mutta mikä?

Koko tapaus on koskettanut tällä kertaa niin paljon syvemmältä veljen tilanteen takia. Nyt tietää, että läheisellä ihmisellä voi olla ongelmia, mutta että siihen ei välttämättä voi vaikuttaa millään tavalla, jos henkilö itse ei tajua tarvitsevansa apua. Ei auta vaikka koululla olisi sata psykologia, jos henkilö itse ei tajua tarvitsevansa apua. Olo on tosi avuton, ja on kauheaa kuulla keskusteluja, jossa perhettä syyllistetään tapahtumista. Ei kukaan voi olla vastuussa toisen ihmisen teoista.

Omat ongelmat Columbian opetusmenetelmien kanssa tuntuvat aika pieniltä kaiken tän rinnalla. Mutta ehkä liian väsymyksen takia, torstaina piikikkäät kommentit pedagogiikan tunnilla olivat hieman liikaa ja hetkeksi pato avautui. Onneksi pomo on ymmärtäväinen eikä mennyt paniikkiin mun yllättävästä kyynelvirrasta. Purettiin tunteita yhdessä ja sain taas itseni koottua. Kiireinen viikko päättyi musiikkiterapialla kuoroharkoissa. Niistä on tullut henkireikä muuten niin kiireisessä ja ajoittain yksinäisessä uurastuksessa. Ihanaa saada laulaa täysiä ja hengailla samanhenkisten immeisten seurassa.

Tänään nukuin pitkään ja olen lukenut perinteiseen tapaan tilastotiedettä. Rentouttavaa. Kävin juoksemassakin. Ulkona on hieman sadellut koko päivän. Nyt on aika laittaa pillit pussiin ja taidan katsoa hieman telkkua ennen kuin laitan nukkumaan. Rakastan perjantaita.

1 kommentti:

Geda kirjoitti...

Kaikkea ei voi ihan käsittää...
Meillä arkenilla oli ainakin piristävää saada korttisi, kiitos! Yhteisiä kahvitunteja ei vaan ole ollut paljon viime aikoina, Arjakin on vielä sairaslomalla (kuka piiskaisi meidät kirjoittamaan väikkäreitä!).
On tämä syksy ollut rankkaa, toivottavasti nyt tästä paranee, ja veljesikin tulee voimaan paremmin!