Kalevala-maratoni

Aamulla ryntäsin stressissä toimistolle ysiksi. Tänään Kalevala-maratoni, tuo pitkään valmisteltu suurtapahtuma. Tehtävänä oli vielä tulostaa ja liimata pikkulapuille esiintyjät, esiintymiskieli ja -aika Deutsches Hausen eteiseen suunnittelemaamme korkkitauluun, jotta ohjelma sujuisi sutjakkaasti ja kaikille halukkaille olisi helpompi löytää esiintymisaika.


Myös käsiohjelma oli työn alla aamusella. Tietysti Murphyn laki iski jälleen. Lehtorin kanssa ohjelmaa korjatessa, tietokone sammui ja jouduin lähtemään lumimyrskyssä hakemaan kotoa unohtuneen adapterin. Kalevala-maratonin kunniaksi oli edellisenä yönä tullut lunta yli 30 senttiä ja sitä tuli edelleen vaakatasossa.

Kotona söin marketista haetun nuudeliaterian, sellaisen valmiin, ei pussinuudeleita sentään. Ajattelin, että täytyy saada masu täyteen, että jaksan iltaan asti. Ehdin ajoissa takaisin toimistolle ja tulostin valmiin käsiohjelman 130 ihmiselle. Ohho, onkos sinne tulossa niin paljon ihmisiä?!

Sitten menin Deutsches Hauseen, siellä oli jo lehtori paikalla ja catering. Nam, karjalanpiirakoita ja lohivoileipiä. Tosin ei niistä ollut paljon mulle iloa, lohta en syö ja väliajoilla ruuat katosivat nopeammin kuin pieru Saharaan, pardon my French. Mun tehtävänä oli seistä eteisessä ja kysellä ihmisiltä olivatko he ilmoittautuneet esiintymään ja varmistaa, että korkkitauluni oli aikataulussa. Muusikko-Ulla toimi MC:nä ja hänen kanssaan yritettiin mahduttaa kaikki halukkaat esiintymään.

Viisi tuntia sujuivat kuin siivillä. Oli ihan hauskoja esityksiä, perus runonlausuntaesitysten lisäksi oli laulua ja alkeiskurssin näytelmä Lemminkäisen kursimisesta kasaan. Itse olin opettanut kuorolleni Pekka Kostiaisen Armahan kulku. Aika vaikea biisi, joka vielä äänenavauksessa 2 minuuttia ennen esiintymistä kuulosti suhteellisen karsealta, meni todella hyvin ja monet kiittelivätkin laulusta oikein moneen otteeseen. Tulipa se nauhallekin, joten kunhan saan nauhat käsiini, totean itse, menikö se hyvin vai erittäin hyvin.

Kellon lähennellessä yhdeksää viikojen stressi purkautui kramppina vatsassa. Ilmeisesti se oli kalevala-maratoniin kuuluva oire, koska lehtorilla oli kuulemma ihan samanlainen olo. Kaverini kävi hakemassa suolakeksejä kioskilta, niin sain edes jotain ruokaa mahaani. Maratoni oli kyllä menestys, en olisi uskonut, että sinne tulee niin paljon ja erilaisia ihmisiä; nuoria ja vanhoja suomalaisia ja kaikennäköisiä ulkkiksia. Kalevalaakin kuultiin arabiasta ja jiddishistä savon murteeseen.

Kun oltiin saatu viimeisetki vieraat ulos ovesta, mentiin raflaan syömään pienellä joukolla. Hyvä kun sain silmät pidettyä auki, mutta sinne se pestopasta katosi ja lopulta pääsin kotiin saateltuna oman lämpimän ja kuohkean peiton alle. Aah.