Outo sunnuntai

Heräsin myöhään. Tosi myöhään. Oli pää ihan pökkyrässä kauan heräämisen jälkeen. Luulen, että asunnon sisäilma ei ole parasta mahdollista. Lämmittelin taas ensi töikseni asuntoa uunilla. Tämähän alkaa jo sujua!

Aurinko vilkuili pilven raosta, mutta ei haitannut vaikka sitä hieman ujostutti. Ulkona ihmiset kävelivät melkein kesävaatteissa ja mittari näytti 14 astetta. Kevät on saapunut, ainakin päiväksi!

Mun ikuisuusprojekti mennä juoksemaan Central Parkiin jäi taas toteuttamatta, kun juttelin Annun kanssa yli tunnin puhelimessa. Oli niin mukavaa jutella! Eka viikon ahdistava eroangsti on onneksi ohi. Se on muuttunut takaraivossa jomottavaksi ikäväksi, johon auttaa vain yletön kiire ja kulttuuririennot. Siispä olin keksinyt kummallista kulttuuria täksikin illaksi mulle ja kaverilleni.

Kutsuin kamun syömään ennen illan kamarimusiikkibalettia ja kuuntelin kokkaillessa taas iTunesin suomilistaa. Kuin salama muhun osui Zen Cafen biisi Surullinen aina.

Olen surullinen aina
kun olen ilman sua
en tahdo mennä ulos
en edes pukeutua
en osaa tehdä mitään
en tahdo tehdä mitään
olen surullinen aina
kun olen ilman sua

Onneksi oli sovittu kaverin kanssa menoa, ettei tarvinnut jäädä kotiin herkistelemään. Ennen ruokailua piristettiin vielä itseämme katsomalla YouTubesta Flight of the Conchordsin livekeikkoja. Jos et vielä tunne kyseistä bändiä, suosittelen, että etsit YouTubesta heidän biisinsä Hiphoppotamus vs. Rhymenoceros, lupaan että naurat vedet silmissä!

Kamarimusiikkibaletti oli erikoista. Siinä muutama balettitanssija tanssi joko klassisen tai modernimman piano- ja viulumusiikin tahdissa. Balettikengistä kuuluva kopina ja erikoiset koreografiat meinasivat aiheuttaa naurunpyrskähdyksiä. Taitaa multa jäädä tällanen korkeakulttuuri kokematta toista kertaa...

Kotimatkalla rupesi jo väsyttään kovasti ja pienet epäonnet metron metsästyksessä sai pinnan yllättävänkin kireälle. Edestakaisin sahailun jälkeen pääsin vihdoin melkein omalle pysäkille asti ja kävelin polvet kohmeessa vikatt 10 korttelia kotiin. Kotimatkalla koditon nainen kertoi, että hän joutuu olemaan ilman asuntoa ensi viikkoon asti eikä olen syönyt tänään mitään. Palasin rysäyksellä balettipompuista todellisuuteen. Puolenkin vuoden jälkeen mietin vielä, kuinka kalliisti tämän itse julistetun suurvallan pieni ihminen maksaa hinnan maan menestyksestä. Mitäpä tuosta, jos asunnossa on joskus hieman kylmä. Täällä saa olla kiitollinen siitä, että on asunto.