Kello on jotain kolme yöllä. Olen kiemurrellut sängyssä pari tuntia, mutta uni ei ota tullakseen. Yritän kirjoittaa hiljaa, jotta kerrossängyn yläkerrassa nukkuva tyttö ei heräisi. Nukutaan jo toista yötä samassa kahden hengen huoneessa, mutta en ole nähnyt häntä kertaakaan, jos peiton alta pilkistäviä jalkoja ei lasketa. Mielessä pyörii aamulla alkava orientaatio ja tietysti Annu. Tällä viikolla meitä uusia opeja perehdytetään oikein olan takaa joka päivä yhdeksästä neljään. Luin eilen illalla meille annettuja tuntien aiheita ja suunnittelen jo päässäni keskiviikko aamun 10-15 minuutin pituista crash coursea suomen kielestä muille opettajille. Muut tulevat opet ja meidän ohjaajat arvioi näytä tunteja ja yrittää niiden pohjalta ohjata ja kehittää meidän opetustaitoja. Lähdetään ihan perusjutuista kuten tuntien suunnittelusta. Kai se on ihan hyvä, itse olen vain jokaisen valveilla olevan tunnin ja öisinkin nyt kesällä suunnitellut näitä suomen tunteja. Öisin aina heräilin siihen, että opetetaanko se adjektiivin vertailu nyt näin vai näin ja mitä tehtäviä voisin vielä suunnitella. Aivot ei osaa ottaa lomaa. Kuten ei nytkään. Tietty tällä aikaerolla voi kenties myös olla arpansa asiaan.
Asuntoasia pyörii myöskin mielessä. Toissa viikolla Tanskassa tutustumani nykiläisnainen laittoi eilen mailia ja sanoi, että kyselee tällä viikolla, josko tutuilla olisi tietoa vuorattavista huoneista. Hän tuntee eniten ihmisiä Queensistä, mutta en usko, etä tällä hetkellä on kovasti valinnan varaa. Olisi hienoa, jos saisin asunnon Manhattanilta, mutta pitää kai muistaa ottaa kaikki tarjoukset vastaan ja varsinkin oma taloudellinen tilanne. Manhattanilla ei meinaan ole ihan halpaa vuokrata edes hiirenloukkua. Ja kun orientaatiot oikeastaan vievät kaiken aikani tällä viikolla, en oikein tiedä, mitä tästä hausta tulee, mutta pakko on yrittää. Tänään meinaan toimistolta varata viikon lisäöitä tähän samaan hostelliin. Vaikka kuumaa vettä ei tule, hinta on halpa ja tämä on vartin kävelymatkan päästä Columbiasta, eli ihan luksusta! Toivottavasti on vielä tilaa.
Haluttaa armottomasti ikkunalaudalle jättämiäni lontoon rae –suklaita, mutta ne ovat rapisevassa pussissa, joten siihen kämppis ainakin heräisi...Tosin ehkä ne ei ole paras vaihtoehto nälkään, mutta illallinen jäi hieman pieneksi eilen. Kävin kiertelemässä maisemia ja deli-kauppoja tässä naapurikortteleissa. Löysinpä viimein oikein amerikkalaismallisen ruokakaupankin, josta sitten ostin sipulibageleita, paloiteltua cantaloupemelonia ja linssikeittoa. Illallinen jäi vajaaksi, koska tässä viikko sitten avatussa hostellissa uunit ja hellat ovat vielä papereissa, eikä kattiloita ja muita välineitä ole vielä näemmä hankittu. Mutta maistui ne bagelit ja melonikin hyvältä! Pitää kehittää joku ruokasysteemi, koska ei ole varaa käydä raflassa ja työpaikallakaan ei ole keittiötä. Ehkä rupean tosivegaaniksi, enkä syö enää mitään valmistettua ruokaa, vaan pelkästään raakoja vihanneksia ja ituja...No, ehkä ei, jäätelö maistuu liian hyvältä unohdettavaksi ja sitä paitsi rauta-arvot on jo nyt alhaalla. Nooh, eiköhän sitä jotain keksitä.
Nyt uskalsin ottaa ne suklaat. Rupean herkutteleen ja lukemaan Fulbrightin Suomen orientaatiossa saatua Portrait of the USA –lehdykkää. Eiköhän se uni pian tule taas silmään...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti